Barcelona tyrmäsi Sevillan Espanjan Super Cupissa murskaavalla erolla
Kuva: Getty Images
Barcelona on avannut kauden pokaalisaldonsa murskaavalla Espanjan Supercup -voitolla. Avausosan 0-2-lukemin kotonaan hävinnyt Sevilla oli myös Camp Noulla täysin vastaantulija katalonialaisten upotettua vieraansa 3-0-lukemin. Barcelonan hahmoksi nousi kaksi maalia viimeistellyt Arda Turan.
Sevilla lähti takaa-ajoasemasta otteluun virkeällä jalalla. Vaarapaikkoja syntyi jo alkuminuuteilla, kun Pablo Sarabia haki rangaistusalueen sisältä laukauksellaan oikeaa alakulmaa. Claudio Bravo onnistui kuitenkin Barcan maalilla venymään laiturin vedon eteen ja tilanteesta vihellettiin kulmapotku. Vieraat eivät saaneet erikoistilanteesta suurempaa paikkaa aikaiseksi, ja tasatilanne säilyi.
Sevillan alkupaineen jälkeen Barcelona aloitti maalinteon yhdeksännellä minuutilla. Lionel Messi syötti pallon eteensä rangaistusalueen sisään murtautuneelle Ardalle, jonka tarkka sijoitus painui oikeaan alanurkkaan.
Barca sai kuusi minuuttia myöhemmin oivan tilaisuuden kasvattaa johtonsa kahteen maaliin. Aleix Vidalin syöttö tavoitti hyvin takaa Messin, jonka laukaus kuitenkin viuhui aavistuksen verran oikealta ohi maalin.
32. minuutilla Sevilla sai paikan tasoitukseen rangaistuspotkusta. Samuel Umtitille vihellettiin samalla varoitus käsivirheestä. Bravo kuitenkin aavisti vasemmalle ja torjui Vicente Iborran löysän yrityksen. Tauolle mentiin isäntien 1-0-johdossa.
Barcan etumatka kasvoi heti toisen puoliajan alkuun. Tälläkin kertaa asialla oli Arda, jonka korkea nosto lensi vastaantulleen Ricon yli Sevillan maaliverkkoon. Osuma oli turkkilaisen illan toinen.
Ardan maalista ehti kulua alle kymmenen minuuttia ennen kuin pallo oli jälleen Sevillan verkossa. Lucas Digne lähetti vasemmalta keskityksen, josta Messi puski nahkakuulan matalana vasempaan alanurkkaan. Lisämaaleja ei enää syntynyt, ja Barca juhli Supercup -voittoa lukemin 3-0. Voitto oli Blaugranalle ennätyksellisesti 12:s.
Espanjan Supercup keskiviikkona
Barcelona-Sevilla 3-0 (1-0) 1-0 Arda Turan (10.) Epäonnistunut rangaistuspotku, Vicente Iborra (33.) 2-0 Arda Turan (46.) 3-0 Lionel Messi (55.)LUE MYÖS:
- Kylian Mbappé hävitystä derbystä: ”Askel taaksepäin”
- Katso: Atlético piikitteli Real Madridia ja José Mourinhoa
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Espanjan maajoukkueelta iso päätös – kultaluotsin tulevaisuus selvillä
- Diego Simeone ylisti Barcelonaa: ”He ovat tällä hetkellä parhaita”
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal