Villarrealilla on allaan erinomainen kausi. Kaiken piti olla hyvin. Mutta sitten valmentaja vaihtui sellaiset 10 päivää ennen kauden alkua. Nyt ilmassa on lähinnä kysymysmerkkejä.

Viime kausi

Villarreal oli todella tasainen koko kauden ajan. Kuuden ensimmäisen kierroksen jälkeen joukkue oli jopa hetken aikaa sarjakärjessä. Toki Keltainen sukellusvene sieltä tuli alas, muttei mitenkään dramaattisella tavalla. Heikoimmillaankin Villarreal majaili sarjassa kuudentena. Parhaimmillaan joukkue pelasi 14 peliä putkeen ilman tappiota. Keväällä bensa alkoi vähän loppua. Kauden viimeisestä 12 ottelusta Villarreal voitti vain kaksi. Silti kerätyt pisteet riittivät pitämään Keltaiset neljäntenä. Se tarkoittaa, että Villarreal nähdään alkavalla kaudella Mestarien liigan karsinnoissa.

Bensa loppui La Ligassa ehkä sen takia, että europelit aiheuttivat rasitusta. Eurooppa-liigan lohkovaiheen Villarreal selvitti yhdellä tappiolla. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella kaatui komeasti Napoli ja neljännesvälierissä Bayer Leverkusen. Puolivälierissä joukkue voitti Sparta Prahan ja eteni välieriin Liverpoolia vastaan. Avausosan Villarreal voitti 1-0, mutta toisessa osaottelussa Pool jyräsi 3-0-voittoon.

Copa del Reyssä Villarreal kaatoi ensin Huescan, mutta joutui taipumaan Athletic Bilbaolle maalein 2-4.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Eric Bailly (Manchester United)

Villarrealin seurahistorian ylivoimaisesti rahakkain myynti. Siirtyi Manchester Unitediin 38 miljoonalla eurolla. Edellinen ennätys oli Santi Cazorlan nimissä. Hän siirtyi aikoinaan Málagaan 23 miljoonalla. Bailly on iso menetys, muttei mahdoton korvattava.

Samu García (Rubin Kazan)

Huti Villarrealilta. Ostettiin viime kesänä kahdeksalla miljoonalla eurolla Málagasta. Rooli jäi melko pieneksi, ja myytiin kauden päätteeksi viidellä miljoonalla Venäjälle.

Denis Suárez (Barcelona)

Merkittävä menetys, mutta tätä osattiin odottaa. Suárez yksinkertaisesti pelasi niin hyvän kauden, että Barcan oli pakko ostaa 22-vuotias keskikenttäpelaaja takaisin. Villarrealin maalisyöttötilaston kakkonen viime kaudella.

Tomás Pina (Club Brügge)

Lähti kolmella miljoonalla eurolla Belgiaan. Aiheuttaa jonkinlaisen menetyksen keskikentän keskustaan, sillä pelasi viime kaudella 27 liigaottelussa.

Javier Espinosa (Levante)

23-vuotias Barcelonan kasvatti. Siirtyi Villarrealiin kaksi vuotta sitten. Kahden vuoden jaksostaan vietti viimeiset 1,5 kautta lainalla muualla. Nyt oikea laitahyökkääjä siirtyi ilmaiseksi Levanteen.

Moi Gómez (Sporting Gijón)

Villarrealin organisaatioon kuusi vuotta sitten. Viime kausi lainalla Getafessa. 22-vuotias laitahyökkääjä teki 22 liigaottelussa tehot 2+3. Ilmaiseksi Sporting Gijóniin.

Adrián Marín (Leganés, laina)

Hieman yllättäen lainattiin Leganésiin. Pelasi kuitenkin viime kaudella 11 liigaottelua ja toimi kakkosvaihtoehtona vasemman pakin tontilla. Ehkä ajatuksena oli se, että Leganésissa 19-vuotias saa enemmän peliaikaa ja kehittyy paremmin.

Aleksandar Pantic (Deportivo Alavés, laina)

Kesällä 2013 Villarrealiin siirtynyt toppari on pelannut kaksi viime kautta lainalla. Ei saa edelleenkään tilaisuutta Keltaisessa sukellusveneessä, vaan pelaa lainalla Alavésissa.

Akram Afif (Sporting Gijón, laina)

Täysi kysymysmerkki. 19-vuotias hyökkääjä tuli kesällä Villarrealiin qatarilaisesta Al-Saddista. Lainattiin alkavaksi kaudeksi Sporting Gijóniin.

Matías Nahuel (Real Betis, laina)

Lupaava kaveri. 19-vuotias pelaa laitahyökkääjänä. Sai viime kaudella vastuuta kaikki kilpailut mukaan lukien 30 ottelussa, mutta lainattiin alkavaksi kaudeksi Real Betisiin – kenties peliajan toivossa.

Lisäsi Sergio Marcos lainattiin Real Valladolidiin ja Alfonso Pedraza Lugoon.

Alphonse Aréola (PSG, laina päättyi)

Erittäin hyvä lainahankinta, mutta samalla toki iso menetys. Toimi Villarrealin ykkösmaalivahtina.

Adrián López (Porto, laina päättyi)

Melko tehokas peliaikaansa nähden. 16 liigaottelussa keskushyökkääjä viimeisteli neljä maalia ja antoi neljä maalisyöttöä.

Leo Baptistão (Atlético Madrid, laina päättyi)

Baptistão sai hyökkääjien tuuraajana vähän enemmän vastuuta kuin Adrián. Tehot jäivät melko vähäisiksi, sillä brasilialainen teki vain kolme maalia ja antoi yhden maalisyötön.

Pelaajasiirrot – saapuneet

Roberto Soriano (Sampdoria)

Iso investointi, sillä maksoi Villarealille 15 miljoonaa euroa. 25-vuotias italialainen voi operoida sekä keskikentän keskustassa että kymppialueella. On tasaisen hyvä kaikessa, mutta avut enemmän hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Nouseeko suoraan avaukseen?

Nicola Sansone (Sassuolo)

Bayern Münchenin kasvatti, joka pelasi kaksi viimeisintä kautta Italian Sassuolossa. Kallis hankinta tämäkin (13 miljoonaa euroa). Viime kaudella seitsemän maalia ja viisi maalisyöttöä 36 sarjaottelussa. Nopea pelaaja, mutta mahtuuko avaukseen?

Alfred N’Diaye (Real Betis)

Voimakas vahvistus keskikentän keskustaan. Keskisektoria on vahvistettu siihen malliin, että peliryhmitys voi hyvin muuttua viime kausien 4-4-2:sta 4-2-3-1:een. Tällöin N’Diayekin mahtuisi paremmin kentälle.

Cristian Espinoza (Huracán)

Nuori ja lupaava laitahyökkääjä Argentiinasta. 7,2 miljoonaa euroa maksanut Espinoza oli mukana Rion olympialaisissa. 21-vuotias pelaaja paikannee oikealla laidalla Samu Garcían jättämän aukon.

Denis Tsheryshev (Real Madrid)

Voi osoittautua yhdeksi La Ligan parhaista kesähankinnoista. 25-vuotias venäläislaituri maksoi vain seitsemän miljoonaa euroa. Kaiken lisäksi Villarreal tietää, mitä se saa, sillä Tsheryshev pelasi Keltaisessa sukellusveneessä lainalla kauden 2014-15. Tuolloin nakutti 26 liigaottelussa tehot 4+9. Viime kausi meni aika lailla ohi penkitysten ja loukkaantumisen vuoksi.

Alexandre Pato (Corinthians)

Riskihankinta. Ura ollut useamman vuoden ajan enemmän tai vähemmän luisussa. Maksoi kolme miljonaa euroa. Vieläkö vertyy sylkemään maaleja?

José Ángel (Porto, laina)

Portosta lainattu vasen pakki. Istui suuren osan viime kaudesta katsomossa. Tuskin nousee Villarrealissa avaukseen, mutta voi olla tarpeeksi pätevä kakkosvaihtoehto.

Santos Borré (Atlético Madrid, laina)

20-vuotiaassa keskushyökkääjässä on potentiaalia. Ei liene avauksen mies, mutta pystyykö antamaan Roberto Soldadolle ja Cédric Bakambulle tarvittaessa tulitukea?

Andrés Fernández (Porto, laina)

Sikäli tärkeä laina, sillä viime kauden ykkösmaalivahti lähti. Fernández pelasi viime sesongin lainalla Granadassa. Mielenkiintoista nähdä, kumpi on alkavalla kaudella ykkönen – Fernández vai Sergio Asenjo.

Rodrigo Hernández (omista reserveistä)

Kyseessä on 20-vuotias keskikentän keskustan pelaaja, joka on ehtinyt pelata kuusi ottelua edustusjoukkueessa. Vastuu jäänee alkavalla kaudella pieneksi.

Joukkueen vahvuus

Viime kaudella Villarreal oli todella tehokas maalipaikoissaan. Joukkue laukoi keskimäärin vain yhdeksän kertaa La Liga -ottelua kohden – vähiten koko sarjassa. Silti joukkue sijoittui neljänneksi. Ehkä vielä tärkeämpi asia sijoituksen kannalta oli puolustus. Keltainen sukellusvene päästi liigassa vain 35 maalia.

Joukkueen heikkous

Kaikki oli niin hyvin. Ja sitten päävalmentaja vaihtuu viikko ennen sarjakauden alkua. Lehtitietojen mukaan kyse oli siitä, että edellinen päävalmentaja Marcelino otti Mateo Musacchiolta kapteeninnauhan pois. Pelaajat nousivat barrikadeille ja ilmoittivat seurajohdolle, että joko valmentaja lähtee tai pelaajat lähtevät. Että näin. Pitivät lehtitiedot paikkansa tai eivät, ja oli vika kenen tahansa, valmentajanvaihdoksen myötä Villarreal on aivan liian kaoottisessa tilanteessa.

Valmennus

Fran Escribá toimi valmennusuransa ensimmäiset seitsemän vuotta Quique Sánchez Floresin apuna. Ensimmäinen päävalmentajapesti alkoi Elchessä kaudella 2012-13. Elchessä vierähti kolme kautta, minkä jälkeen 51-vuotias espanjalainen siirtyi Getafeen. Sieltä tuli potkut viime huhtikuussa.

Escribá suosii 4-2-3-1-ryhmitystä. Marcelinon aikakaudella Villarreal pelasi muodostelmalla 4-4-2, joten siihen on mahdollisesti tulossa muutos. Ryhmityksen vaihtamiseen viittaisi myös Elchen siirtomarkkinatoiminta, sillä keskikentän keskikaistan pelaajia on haalittu isolla rahalla.

On mielenkiintoista nähdä, mitä (muuta) Escribá muuttaa, ihan jo pelaajavalinnoista lähtien. Jos lehtijutut pitävät paikkansa, tietyt pelaajat ovat koskemattomia. Millaisia vaihtoehtoja Escribálla siis on?

Tärkein pelaaja

Bruno Soriano

Pyörittää keskikentän keskustassa Villarrealin showta. Ottelua kohden eniten syöttöjä ja paras syöttöjen onnistumisprosentti. Oli myös viime kaudella joukkueen toiseksi paras maalintekijä La Ligassa. Eikä osaaminen rajoitu pelkästään siihen, sillä hoitaa myös puolustusvelvoitteensa mallikkaasti.

Arvio

Marcelino sai revittyä Villarrealin koneesta lähes kaiken mahdollisen irti. Pystyykö Fran Escribá samaan? Alkukausi kertoo paljon. Villarrealilla on jo tänään ensimmäinen tosipaikka, kun joukkue pelaa Mestarien liigan karsintoja. Saako Escribá joukkueen taakseen? Ja ennen kaikkea, pysyykö joukkue molempiin suuntiin yhtä tehokkaana? Parhaimmillaan taistelee viimeisestä Mestarien liiga -paikasta, heikoimmillaan putoaa europelipaikkojen ulkopuolelle.

Kokoonpano

Maalivahdit

Sergio Asenjo
Andrés Fernández
Mariano Barbosa

Puolustajat

Mateo Musacchio
Víctor Ruiz
Daniele Bonera
Jaume Costa
José Ángel
Bojan Jokic
Mario Gaspar
Antonio Rukavina

Keskikenttäpelaajat

Alfred N’Diaye
Bruno Soriano
Roberto Soriano
Manu Trigueros
Jonathan dos Santos
Rodrigo Hernández
Samu Castillejo

Hyökkääjät

Nicola Sansone
Denis Tsheryshev
Cristian Espinoza
Cédric Bakambu
Roberto Soldado
Alexandre Pato
Santos Borré

Päävalmentaja

Fran Escribá