Barcelona-topparin siirto lähestyy – kävi jo Roman lääkärintarkastuksessa
Thomas Vermaelen on vahvasti matkaamassa Barcelonasta Romaan.
Barcelona tiedotti päästäneensä puolustajan Roman lääkärintarkastukseen, minkä italialaisseura vahvisti verkkosivuillaan kuvien kera.
Tässä vaiheessa ei tiedetä sen enempää. Barcelonalaislehti Sportin mukaan Vermaelen pelaa alkavan kauden Romassa lainalla. Transfermarktin mukaan Roma maksaa laina-ajalta kahden miljoonan euron korvauksen. Kumpikaan seura ei ole toistaiseksi vahvistanut, onko kyseessä laina vai pysyvä siirto.
Toimittajan sana
Barcelona on vuosien varrella sortunut moneen hutiin siirtomarkkinoilla. Vermaelen on yksi niistä. Belgialainen hankittiin kaksi vuotta sitten Arsenalista peräti 19 miljoonalla eurolla, vaikka Vermaelenin loukkaantumishistoria oli kaikkien tiedossa. Avauskaudellaan puolustaja pelasi peräti yhden ottelun. Viime kaudella kroppa pysyi jo siinä määrin kasassa, että pelejä tuli vyölle 20 kun kaikki kilpailut otetaan huomioon. Barca on siis toistaiseksi maksanut lähes miljoona euroa jokaisesta Vermaelenin pelaamasta ottelusta.
- Traagisessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti avasi suunsa: ”Nämä ovat elämäni vaikeimpia päiviä”
- Sport: Barcelonalle surkeita uutisia – avainpelaaja loukkaantui
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Real Madridin kapteeni pelaa vieraalla pelipaikalla – José Mourinho: ”Kapteenius merkitsee sitä”
- Hävettääkö, José Mourinho? Pilkattu puolustaja loukkaantui moneksi kuukaudeksi
- Bayern München ei jättänyt Atléticolle mitään palaa Metropolitanolla
- Barcelona laittoi Aston Villan halki, poikki ja pinoon
- Villarrealin hyökkääjä flirttailee Barcelonan kanssa: ”Kiinnostus motivoi minua entisestään”
- Lamine Yamal rikkoi Kylian Mbappén ennätyksen
- PSG teurasti Espanjassa, Villarreal putosi kyydistä
- Espanjan pelaajayhdistys pyrkii perumaan viikonlopun sarjakierroksen
- Manchester Unitedin huippulupaus siirtymässä Real Madridiin
- Lähde: Traagisen törmäyksen maalivahti syvästi järkyttynyt