Deportivo La Coruñan pakka menossa uusiksi – jo 10 kesähankintaa
Kuva: Getty Images
Deportivo La Coruña pyrkii vimmalla vahvistumaan ennen alkavaa La Liga -kautta. Seura tiedotti verkkosivuillaan kahdesta tuoreesta hankinnasta. Yhteensä hankintoja on tänä kesänä jo 10.
Tuoreet hankinnat ovat La Ligan ystäville tuttuja. Deporiin siirtyvät Córdobasta keskushyökkääjä Florin Andone ja Aston Villasta laitahyökkääjä Carles Gil. Andonen siirto on tiettävästi pysyvä, mutta sopimuksen pituutta seura ei vielä kertonut. Gil puolestaan pelaa Deporissa vain ensi kauden lainalla.
Romanialainen Andone löi itsensä jossain määrin läpi toissa kaudella, jolloin hän iski Córdoballe viisi maalia 20:ssa La Liga -ottelussa. Viime kaudella Andone iski La Liga 2:ssa 21 maalia ja sijoittui sarjan maalipörssissä toiseksi.
Gilin tausta on puolestaan Valenciassa, josta hän siirtyi Aston Villaan tammikuussa 2015. Viime kaudella 23-vuotias espanjalainen pelasi Vaioliigassa 23 ottelua.
Deporiin ovat kesän aikana siirtyneet Andonen ja Gilin lisäksi maalivahdit Przemyslaw Tyton ja Rubén, toppari Raúl Albentosa, puolustava keskikenttämies Guilherme, hyökkäävät keskikenttäpelaajat Emre Colak ja Faycal Fajr sekä laitahyökkääjät Borja Valle ja Bruno Gama. Lähtijöitäkin on ollut paljon. Viime kauden päätteeksi Deporista on siirtynyt muualle 15 pelaajaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lamine Yamal löi Kylian Mbappén ennätyksen
- Barcelona ei jättänyt Mallorcalle minkäänlaista mahdollisuutta yllätykseen
- Barcelona vetäytyi virallisesti Euroopan Superliigasta – Real Madrid yksin jäljellä
- Peli peruttiin neljä tuntia ennen aloitusvihellystä – Real Oviedo harkitsee oikeustoimia
- La Ligan peli siirretään kentän huonon kunnon takia – ”Epävakaa ja kelvoton”
- Barcelonan puheenjohtajaehdokas korvaisi Decon – näin kommentoi Hansi Flick
- Mestaruusjahti tiukentuu, mutta Real Madridin hyökkäysvaihtoehdot ohenevat
- Copa del Reyn välieräparit arvottu – Atlético ja Barcelona iskevät yhteen
- Atléticolle surkeita uutisia murskavoitosta huolimatta
- Atlético Madrid marssi jatkoon murskalukemin – Lookmanille unelmadebyytti

- ESPN: Barcelona halukas jatkamaan Lewandowskin sopimusta – yhdellä ehdolla