Ranska ensimmäistä kertaa tosipaikassa – ”Pelaamme maailman parasta vastaan”
Portugalille haetaan tänään EM-finaalivastustajaa. Välierässä kohtaavat Saksa ja Ranska.
Puhutaan niin isosta ottelusta, että moni pitää sitä moraalisena finaalina. Illan ottelun voittaja lienee loppuottelussa selkeä ennakkosuosikki.
Saksalle pudotuspelit ovat olleet kaksijakoiset. Neljännesvälierissä Slovakia kaatui selkeästi maalein 3-0. Puolivälierissä Saksa oli pudota ulos, kun ottelu Italiaa vastaan eteni rangaistuspotkukilpailuun. Saksa oli lopulta vähemmän huono ja eteni jatkoon.
Ranskan reitti on ollut helpompi. Pudotuspelivastustajat Irlanti ja Islanti eivät antaneet Ranskalle erityisen suurta vastusta. Samalla herää kysymys siitä, mikä on Ranskan todellinen iskukyky.
– Jokaisella joukkueella on heikkoutensa, mikään joukkue ei ole täydellinen. Heidän esityksensä Islantia vastaan oli vakuuttava, mutta havaitsimme muutaman heikkouden, Saksan päävalmentaja Joachim Löw sanoi lehdistötilaisuudessa.
Saksalla kokoonpanohuolia
Kokoonpanouutisten suhteen Ranskan tilanne on Saksaa parempi. Pelikieltoa Islanti-ottelussa kärsineet luottomiehet N”Golo Kanté ja Adil Rami ovat taas mukana. Saksan pelaajista sen sijaan toppari Mats Hummels on pelikiellossa. Ykköskärjeksi noussut Mario Gómez ja keskikentän puolustava pelaaja Sami Khedira ovat puolestaan loukkaantumisten vuoksi sivussa.
Saksalla on niin leveä kokoonpano, että todennäköisesti jalkeilla on poissaoloista huolimatta erittäin iskukykyinen joukkue. Lisäksi Saksan peliesitykset kisoissa ovat olleet Ranskaa vakuuttavampia.
– Luotan poissaolevien pelaajien korvaajiin sataprosenttisesti. Olemme kovin joukkue, jonka Ranska on tässä turnauksessa kohdannut, Löw sanoi.
– Heillä on erinomainen puolustusmuoto – näimme sen Italia-ottelussa. Pallonmenetyksen hetkellä he tekivät töitä voittaakseen sen takaisin. Se auttoi heitä kontrolloimaan ottelua, Ranskan päävalmentaja Didier Deschamps sanoi.
Saksan loukkaantumiset ja Ranskan maalijuhlat Islantia vastaan ovat kääntäneet kerroinasetelmassa kuitenkin Ranskan suosikiksi. Tänään Ranska joutuu vasta ensimmäisen tosipaikan eteen. Saksan voiton kertoimet ovat niin korkealla, että sinne kannattaa suunnata vedot. Ja kuten Deschampskin sanoi:
– Pelaamme maailman parasta joukkuetta vastaan.
Kertoimet (Coolbet)
Saksa-Ranska
2.86 – 3.05 – 2.83
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde