Vicente del Bosque harkitsee lähtöä Espanjan peräsimestä
Football Espanan mukaan Espanjan maajoukkueen päävalmentaja Vicente del Bosque harkitsee jättävänsä työnsä joukkueen peräsimessä. Espanja tippui kuluvan kesän EM-kilpailuista jo neljännesvälierissä kärsittyään tappion Italialle.
65-vuotiaan valmentajan sopimus nykyisessä pestissään päättyy heinäkuun lopussa. Entisen Real Madrid -luotsin sopimusta kuitenkin arveltu jatkettavan vuoden 2018 MM-kisoihin saakka. Pettymykseen päättyneiden EM-kisojen takia lähtö saattaa kuitenkin olla ajankohtainen. Del Bosque aikoo ottaa asian esille Espanjan jalkapalloliiton presidentin Ángel María Villarin kanssa.
– Tämä ei ole hyvää aikaa meille. Hävisimme ja tipuimme, ja se täytyy hyväksyä kunnialla. Keskustelen tulevaisuudestani presidentin kanssa. En ole puhunut pelaajille, enkä päättänyt jäänkö vai lähdenkö, vaan keskustelen ensin Villarin kanssa, Del Bosque kertoi tappioon päättyneen ottelun jälkeen.
Del Bosquen alaisuudessa Espanja voitti maailmanmestaruuden vuonna 2010 Etelä-Afrikassa, ja Euroopan mestaruuden vuonna 2012 Puolan ja Ukrainan kilpailuissa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa