Italia voitti alkulohkonsa vakuuttavasti, mutta neljännesvälierässä siitä ei ole enää apua. Espanja on kaikkea muuta kuin toivottu vastus otteluun, josta vain voitto kelpaa.

– Meillä on suuresti kunnioitusta Espanjaa kohtaan: siinä on yksi parhaimmista joukkueista maailmassa ja yksi suosikeista voittamaan vuoden 2016 EM-kisat, totesi Italian päävalmentaja Antonio Conte UEFA:n mukaan pelin alla.

Espanja oli pelillisesti paras joukkue D-lohkossa, vaikka Kroatia marssikin lohkovoittajana jatkoon. Espanja on Italiaa materiaaliltaan yhtä luokkaa parempi ja lähtee siksi suosikkina taistoon. Italia on kuitenkin puolustanut kisoissa mahtavasti, ja se pystyy tekemään parhaimmillaan myös Espanjan aseettomaksi.

– Kaikki puhuvat puolustuksesta, että meidän pitäisi olla varuillaan heidän pelaajiensa takia. Sanon kuitenkin, että pidetään huoli, jotta Espanja on varuillaan meidän takiamme. Puolustuksemme on organisoitu, mutta niin on hyökkäyksemmekin. Meidän täytyy yrittää saada shokki aikaiseksi, Conte maalaili.

Ottelun kuva lienee se, että Italia puolustaa sitkeästi ja yrittää iskeä vastaan. Kovin montaa maalia ei ennakkoon sovi ennustaa. Italia ei ole kuitenkaan niin suuri altavastaaja kuin kertoimista voisi päätellä. Italiaa voi pelata tasoituksella, jolloin myös tasapeli tuo voiton.

Italia – Espanja, kertoimet (Coolbet)
1-0 (Italia saa yhden maalin eteen)
1.73 – 3.60 – 4.75

EM-ottelut

Klo 19.00 Italia – Espanja
Klo 22.00 Englanti – Islanti