Portugalin valmentaja: ”Cristiano Ronaldo pääsee yli kaikesta”
Kuva: Getty Images
– Uskon pelaajiini. Miksi olisin pessimistinen yhtäkkiä?
Portugalin valmentaja Fernando Santos ei ole joukkueestaan huolissaan, kuten hänen kommenttinsa kertoo ennen lohkon päätöskamppailua Unkaria vastaan. Portugali tarvitsee ottelusta ainakin pisteen, jotta jatkopaikka varmistuu.
Voitto lienee ennen kaikkea Santosin mielessä, sillä lohkovoitto tietäisi helpompaa kaaviota ja siten turnausmahdollisuuksien nousua. Portugalin kaksi ensimmäistä peliä ovat kumpainenkin päättyneet tasapeliin, vaikka joukkue on luonut runsaasti maalipaikkoja ja hallinnut kenttätapahtumia.
Erityisen tuskastunut on ollut ryhmän suurin nimi Cristiano Ronaldo.
– Olen varma, että hän pääsee yli kaikesta ja tekee sen minkä hän osaa parhaiten. Ja hän on aina todistanut parhaiten osaavansa maalinteon. Olen varma, että hän on tuskasta vapaa. Hän jatkaa vapaapotkujen ja rangaistuspotkujen antamista, Santos vakuutteli UEFA:n verkkosivuilla.
Unkari on jo varmistanut jatkopaikkansa. Joukkueen tilanne on niin levollinen, että osaa avainpelaajista saatetaan jopa lepuuttaa.
– Kuka olisi uskonut etukäteen, että olisimme kärjessä neljällä pisteellä ja Portugalin olisi voitettava varmistaakseen jatkopaikkansa? tunnelmoi Unkarin luotsi Bernd Storck.
Portugali on ottelussa motivoitunut, koska se hakee jatkopaikkansa varmistamista ja mielellään lohkovoittoa. Maalintekonälkää ryhmässä riittää kahden tuskaisen ottelun jälkeen. Portugalin useamman maalin voitto on hyvä idea vedonlyöjän kokeiltavaksi.
Kertoimet (Coolbet), Unkari – Portugali
Unkari 1-0 (Unkari saa yhden maalin eteen)
Unkari 2,50 – Tasapeli 3,40 – Portugali 2,65
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä