Nähdäänkö Ranskalta lepuutuksia? – ”Saatan tehdä muutoksia”
Kuva: Getty Images
– Saatan tehdä muutoksia. Kaikki pelaajani ovat käytettävissä, mutta on monia asioita, joita tulee ajatella. Minun on valittava joukkue, jolla varmistamme lohkovoittomme. Se on tavoitteemme, Ranskan valmentaja Didier Deschamps ajatteli UEFA:n verkkosivuilla.
Sveitsi ja Ranska pelaavat sunnuntai-iltana A-lohkon voitosta. Ranska on onnistunut voittamaan sekä Romanian että Albanian viime hetken maaleilla. Sveitsi sen sijaan on napannut neljä pistettä – kolme pistettä toisi Sveitsille lohkovoiton, kun tasapeli riittäisi kakkossijaan.
Sveitsi jätti itsestään passiivisen kuvan avauksessa Albaniaa vastaan, mutta Romania-ottelu sujui jo paremmin. Sveitsin viimeistely on ollut surkeaa, ja Ranskaa vastaan se lähtee otteluun suurena altavastaajana.
– Emme suuresti ajattele 2-5-tappiotamme Ranskalle MM-kisoissa muutama vuosi sitten. Emme lähde hakemaan kostoa. Keskitymme nykyhetkeen – vain sillä on merkitystä, Sveitsin valmentaja Vladimir Petković muistutti.
Mikä on ottelun panos?
Lohkovoitto tietäisi yhtä lepopäivää enemmän ja helpompaa kaaviota kohti turnausmenestystä. Kuten Deschamps vihjasi, Ranskan on määrä lepuuttaa joitain pelaajiaan. Olivier Giroud ja N’Golo Kanté ovat keltaisen kortin päässä pelikielloista jatko-otteluissa, joten kaksikko todennäköisimmin ovat lepuutettavien listan kärkipäässä. Vaikka lepuutuksia tulee, on joukkue silti täynnä laatua ja pelaajat haluavat kilpailla näyttöpaikoista. Niinpä laadukas materiaali ja kotiyleisön pauhu takaa sen, että ottelussa nähtäneen erittäin yritteliäs Ranska varmasta jatkopaikasta huolimatta. Vedonlyöntimarkkinoilla ottelun merkitystä Ranskalle on aliarvioitu, joten luotto kisaisäntään palkitaan suurilla kertoimilla. Kertoimet (Coolbet), Sveitsi – Ranska 1 – 5.05 X – 2.95 2 – 2.00LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä