Sevillan tie Eurooppa-liigan finaaliin: Kerran jo rangaistuspotkukilpailussa

Sevilla ja Liverpool ratkovat tänä iltana Eurooppa-liigan voiton. Millainen on ollut Sevillan tie loppuotteluun?
Mestarien liiga liian kovatasoinen
Eurooppa-liigan hallitsevana mestarina Sevilla pääsi täksi kaudeksi Mestarien liigaan. Joukkueen epäonneksi se arvottiin kovaan lohkoon Manchester Cityn, Juventuksen ja Borussia Mönchengladbachin kanssa.
Gladbachin Sevilla kaatoi avauskierroksella komeasti 3-0, mutta sen jälkeen tuli neljä kertaa putkeen takkiin: kahdesti Cityltä ja kerran sekä Juvelta että Gladbachilta. Lopulta päätöskierroksen voitto Juventuksesta nosti Sevillan lohkokolmoseksi ja sitä kautta Eurooppa-liigan pudotuspeleihin.
Hyvä arpaonni pudotuspelien alkuvaiheessa
Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Sevilla sai vastaansa norjalaisen Molden. Ottelupari taputeltiin jo avausosassa, joka oli Sevillan yksipuolista näytöstä. Fernando Llorente (2) ja Kévin Gameiro osuivat 3-0-voitossa. Toisen osan Molde voitti kotonaan 1-0, mutta Sevillan jatkopaikka ei ollut missään vaiheessa uhattuna.
Toisella kierroksella vastaan arvottiin sveitsiläinen Basel. Ensimmäinen osaottelu päättyi maalittomaan, joten ratkaisua haettiin Andalusiasta. Sevilla takoi avausjaksolla taululle 3-0-lukemat, ja se ottelupari oli siinä. Tällä kertaa Gameiro osui kahdesti ja Adil Rami kerran.
Ensimmäinen testi
Sevilla joutui ensimmäistä kertaa kovaan paikkaan puolivälierävaiheessa, kun otteluparin toiseksi osapuoleksi arpa heitti Athletic Bilbaon. Benoît Trémoulinas loukkaantui jo ottelun alkuvaiheessa, ja Aritz Adurizin johtomaali synkensi Sevillan iltaa. Aurinko alkoi paistaa, kun Timothée Kolodziejczak tasoitti pelin. Seitsemän minuuttia ennen täyttä aikaa Vicente Iborra iski Sevillalle 2-1-vierasvoiton, ja joukkueen tilanne alkoi näyttää erittäin hyvältä.
Toinen osaottelu eteni lähes tunnin ajan maalittomassa tasatilanteessa. 57. minuutilla Aduriz iski Athleticin johtoon, mutta kaksi minuuttia myöhemmin Gameiro tasoitti. Athletic painoi päälle, ja lopulta 10 minuuttia ennen täyttä aikaa Raúl García onnistui. Maalittoman jatkoajan jälkeen siirryttiin rangaistuspotkukilpailuun. 10 laukojasta vain yksi epäonnistui. Antisankarin viitta langetettiin Beñat Etxebarrian harteille. Beñat oli varsinaisen peliajan lopussa syöttänyt Garcían osuman.
Helpohko välierävastus
Sevillan välierävastus tuli Ukrainasta. Sodan runtelemassa maassa myös pelattiin Shakhtar Donetskin ja Sevillan välinen ensimmäinen osaottelu. Vitolo vei vieraat johtoon, mutta tauolle mentiin Shakhtarin 2-1-johtoasemassa. Otteluparin ehkä ratkaiseva osuma nähtiin 82. minuutilla, kun Gameiro iski Sevillan tasoihin.
Jälkimmäinen osaottelu oli Sevillan hallintaa. Avausjaksolla Gameiro osui kotijoukkueelle ja Eduardo vieraille. Gameiro iski lopullisen niitin heti toisen jakson alkajaisiksi. Mariano kaunisteli vielä päätöslukemat 3-1:een ja yhteismaalit 5-3:een.
Tänään vastus kovenee Shakhtarista monen asteen verran. Kotikenttäetuakaan ei ole, sillä ottelu pelataan Sveitsissä. Peli alkaa klo 21.45 Suomen aikaa. Liverpoolin tien finaaliin voit lukea tästä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Lähde: Chelsea ottanut yhteyttä Barcelonan keskikenttäpelaajaan
- Barcelona solmimassa jälleen tärkeää jatkosopimusta
- Jude Bellingham: Punainen kortti johtui kielimuurista – näin tuomarin raportissa lukee
- Real Madrid taipui tasapeliin – Jude Bellingham huuteli itselleen punaisen
- Huippuvalmentaja kannustaa Liverpool-tähteä siirtymään Real Madridiin – ”Espanjan paras seura”
- Carlo Ancelotti kommentoi Viníciuksen polttavaa sopimustilannetta – ”En ole huolissani”
- La Liga -tähti kumosi saudihuhut: ”Pidän hyvästä jalkapallosta, en kalliista”
- Barcelonan muuttunut maalivahtitilanne vaikuttaa Iñaki Peñan jatkosopimusneuvotteluihin
- Jääkö Wojciech Szczęsny Barcelonaan? Urheilujohtaja kertoi mielipiteensä: ”Jos hän on tyytyväinen…”
- Vinícius löi vaatimukset tiskiin – Real Madridilla vakavan mietinnän paikka
- Jude Bellingham: Punainen kortti johtui kielimuurista – näin tuomarin raportissa lukee
- Real Madrid taipui tasapeliin – Jude Bellingham huuteli itselleen punaisen
- Huippuvalmentaja kannustaa Liverpool-tähteä siirtymään Real Madridiin – ”Espanjan paras seura”
- Vinícius löi vaatimukset tiskiin – Real Madridilla vakavan mietinnän paikka
- Barcelona solmimassa jälleen tärkeää jatkosopimusta
- Kylian Mbappélla vakava ongelma: pelkää puskemista
- Lähde: Chelsea ottanut yhteyttä Barcelonan keskikenttäpelaajaan
- Carlo Ancelotti kommentoi Viníciuksen polttavaa sopimustilannetta – ”En ole huolissani”
- La Liga -tähti kumosi saudihuhut: ”Pidän hyvästä jalkapallosta, en kalliista”
- Barcelonan muuttunut maalivahtitilanne vaikuttaa Iñaki Peñan jatkosopimusneuvotteluihin