Gaspart: ”Real Madridin toiminta haitallista jalkapallolle”

Barcelonan entinen puheenjohtaja Joan Gaspart on tyrmistynyt Real Madridin suunnalta tulleista väitteistä. Väitteiden mukaan katalonialaiset olisivat lahjomassa Granadan joukkuetta.
La Liga -mestaruuden osaltaan ratkaisevassa ottelussa Barcelona kohtaa vieraissa Granadan huomenna lauantaina. Rahasalkuista on puhuttu viime päivinä paljon Espanjassa, sillä mestaruus ratkeaa viimeisellä kierroksella. Useimmiten rahasalkuissa on kyse muusta kuin joukkueen oman vastustajan lahjonnasta. Aiemmassa uutisessamme valotetaan tätä asiaa tarkemmin.
Nykyisin Espanjan jalkapalloliiton varapuheenjohtajana toimiva 71-vuotias Gaspart kommentoi puheita katalonialaiselle Ara-lehdelle.
– Ainoa asia, jonka Real Madrid niillä saa aikaan, on vahinko jalkapallolle. Jos olisin Granadan pelaaja, olisin todella loukkantunut väitteistä – niissä vihjataan, että pelaajat ovat ostettavissa. Kyseessä on epäasiallinen kampanja.
– Uskon jalkapalloon ja sen rehellisyyteen. Mikäli tällaisia asioita kuitenkin tarkkojen tutkimusten tuloksena ilmenee, on osallisia seuroja rangaistava.
Gaspartilta kysyttiin myös 1990-luvulla esitetyistä väitteistä, joiden mukaan Barcelona olisi syyllistynyt salkkumaksuihin. Väitteiden mukaan Barca maksoi aikoinaan Tenerifelle seitsemän miljoonaa euroa palkkioksi siitä, että se voitti Real Madridin ratkaisevassa ottelussa. Tulos varmisti Barcan toisen perättäisen mestaruuden.
– Se, joka väittää näin tapahtuneen, on valehtelija. Kaikki, mitä Barcelona teki, oli Tenerifen kutsuminen seuraavaa kautta valmistelevaan Gamper-turnaukseen. Euroakaan ei liikkunut.
Lähteet: Ara, Goal
Korjaus klo 14.30: Granada-Barcelona pelataan lauantaina, eikä sunnuntaina.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Atlético valmis purkamaan seuralegendan sopimuksen
- Saksalaislegenda kehottaa Marc-André ter Stegeniä jättämään Barcelonan: ”Jos haluaa pelata MM-kisoissa…”
- Rodrigo De Paul jättämässä La Ligan
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Atlético edelleen kiinnostunut Atalanta-tähdestä
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Virallista: Lucas Bergström tuo La Ligaan suomalaisväriä
- Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”
- Lähde: Pikkuhuuhkajien tähti siirtymässä La Ligaan
- Barcelonan hylkiö vaihtaa seuraa – siirtosumma nolla euroa?
- Atlético valmis purkamaan seuralegendan sopimuksen
- Saksalaislegenda kehottaa Marc-André ter Stegeniä jättämään Barcelonan: ”Jos haluaa pelata MM-kisoissa…”
- Rodrigo De Paul jättämässä La Ligan
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”
- Atlético edelleen kiinnostunut Atalanta-tähdestä
- Barcelonan hylkiö vaihtaa seuraa – siirtosumma nolla euroa?
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Luka Modricin ensi kauden seura selvillä
- Real Madrid täräytti ison pelaajakaupan