Rayo Vallecano ja Real Madrid tarjosivat viihdyttävän jalkapallonäytelmän Madridin paikalliskamppailussa La Liga -lauantain avajaisiksi. Rayo kiusasi isoveljeään menemällä ottelussa 2-0 -johtoon, mutta Real tuli rinnalle ja ohi voittaen ottelun lopulta lukemin 2-3 (2-1). Vieraiden takaa-ajon aloitti ja lopetti Gareth Bale kahdella maalillaan.

Joukkueet janosivat ottelusta pisteitä hyvinkin erilaisin motiivein: Real mestaruus- ja Rayo putoamiskamppailuun. Real lähti otteluun varamiehisenä, kun avauksesta puuttuivat penkillä aloittaneet Luka Modrić, Sergio RamosCristiano Ronaldon puuttuessa loukkaantumisensa takia miehistöstä kokonaan. Rayo puolestaan aloitti pelin vaihtamalla edellisen ottelun avauksen pelaajistaan puolet.

Rayo aloitti ottelun maaliteon seitsemännellä minuutilla: Bebé teki vahvan juoksun vasemmalta laidalta ja siirsi pallon keskelle vapaaseen maalintekopaikkaan Adri Embarballe. Entinen Real-juniori sai siirtää pallon rauhassa lähietäisyydeltä verkkoon vieraiden puolustuksen nukkuessa pahemman kerran.

Isännät kaksinkertaistivat johtonsa jo ennen ensimmäisen viisitoistaminuuttisen täyttymistä kulmapotkusta. Raphaël Varane kurkotti palloon päällään, mutta pusku suuntautui ilmeisen vahingossa kohti omaa maalin edustaa ja siellä vaaninutta Mikua. Miku kiitti paikasta tulittamalla vedon ohi voimattoman Keylor Navasin.

Maalin jälkeen Zinédine Zidane kävi kirjaimellisesti kuumana ja riisui silminnähden hermostuneen oloisena toppatakkiaan. Ottelun alku oli Real-ryhmälle hyvin vaikea: hyökkäyspäässä ratkaisevat syötöt olivat toistuvasti osoitteettomia, samalla kun Rayon hyökkäykset olivat Realin puolustukselle vaikeita.

Bale käynnisti kuitenkin vieraiden takaa-ajon 35. minuutilla, kun Toni Kroosin tarkka kulma putosi walesilaiselle otolliseen paikkaan, josta tämä ei erehtynyt. Balen pomppu puskupallon tavoittelussa oli kunnioitusta herättävä.

Ennen puoliaikaa Zidane sai osakseen lisää päänvaivaa, kun Karim Benzema joutui jättämään kentän loukkaantumisen vuoksi ja hänet korvasi Lucas Vázquez. Benzeman oikeaan polveen laitettiin välittömästi kylmää, kun hän saapui vaihtoon. Vamman vakavuudesta ei ole toistaiseksi tietoa.

Realin kannalta onni onnettomuudessa oli kuitenkin se, että Benzeman korvannut Vázquez toi pelin tasoihin toisen puoliajan alussa. Vaihtopelaaja nikkasi kauniisti Danilon lähettämän keskityksen päällään Rayon maaliin, minkä jälkeen vieraiden painostus alkoi koventua asteittain.

Vieraat ottivatkin toisella puoliajalla pelin haltuunsa voittoa tavoitellen, siinä missä isännät pyrkivät turvaamaan tasapelipistettä. Asetelma osoittautui lopulta kannattavammaksi kuitenkin Realille.

Real nimittäin sai haluamansa johtomaalin lopulta ottelun 81. minuutilla, kun Rayon puolustuksessa tapahtuneen syöttöharhan hyödynsi armottomasti Gareth Bale. Britti spurttasi ohi isäntien puolustuslinjan ja ampui pallon vasemmalta varmasti verkon perukoille.

Ottelu päättyi lopulta Realin 2-3-voittoon. Voitolla Los Blancos siirtyi La Ligan kärkeen, mutta Atlético Madridilla ja Barcelonalla on vielä tilaisuus muuttaa tilanne illan peleissään.

La Liga tänään

Rayo Vallecano – Real Madrid 2-3 (2-1)
1-0 Adrian Embarba (7.)
2-0 Miku (14.)
2-1 Gareth Bale (35.)
2-2 Lucas Vázquez (52.)
2-3 Gareth Bale (81.)

Atlético Madrid – Málaga 19:15

Barcelona – Sporting Gijón 21:30

Eibar – Deportivo La Coruña 23:05