Luis Enrique ylistää Arsène Wengerin ”uskomatonta uraa”
Kuva: Getty Images
Barcelonan valmentaja Luis Enrique sanoo että sellainen ura, jonka Arsène Wenger on tehnyt Arsenalissa, olisi mahdoton nykyisen jalkapallon aikakaudella.
Wenger saa ensi elokuussa kaksi vuosikymmentä täyteen Pohjois-Lontoolaisten käskijänä. Paineet hänen uransa päättämiseksi jo sitä ennen tosin kasvavat pokaalien puutteessa koko ajan.
Enrique vaatii, että ranskalaiselle on annettava tunnustusta hänen pitkästä työstään seurassa.
– Tänä päivänä vastaava on mahdotonta. Jatkumo osoittaa, että Wenger on erittäin hyvä valmentaja. Vain harvat ja valitut voivat jatkaa yhdessä seurassa noin pitkään. Aina tulee lisää kilpailua, lisää valmentajia. Kaksi vuosikymmentä toimessa osoittavat, miten hyvää työtä hän on tehnyt. Minusta se on uskomatonta.
– Totta kai minäkin nautin tehtävästäni. Mutta ”nauttiminen” on lainausmerkeissä, koska työ on todella intensiivistä. Aina on ottelu, sen jälkeen lehdistötilaisuus, sen jälkeen analysointia, Enrique sanoo.
Barcelona lähtee keskiviikon Mestarien liiga -otteluun Wengerin Arsenalia vastaan turvallisen tuntuisista asetelmista, voitettuaan ensimmäisen osan Emiratesilla 2-0. Valmentaja kuitenkin vakuuttaa että työ jatkoon pääsyn eteen on kaukana valmiiksi hoidetusta.
– Tulos viime ottelusta oli erittäin hyvä, mutta se ei muuta lähestymistämme toiseen osaan tai valmistautumista siihen. Kaikki on vielä auki, ja vastustaja on vaarallinen. Meidän täytyy pelata erittäin hyvin. Emme aio muuttaa mitään, tavoite on sama. Haluamme olla parempia kuin Arsenal huomenna. Jos pystymme siihen, kaikki on hyvin ja jatkamme kilpailussa.
Enrique uskoo myös vieraiden pelaavan samoin kuin ensimmäisessä osaottelussa.
– Kaikki mitä näimme viimeksi, tulee toistumaan. He prässäsivät meitä, ja niin käy nytkin. He ovat hyvin suoraviivaisia. Laadukkaat pelaajat kuten Theo Walcott, Mesut Özil, Alexis Sánchez, meidän pitää pelata heitä vastaan tarkkaan ja hyvällä suojauksella.
– Pelissä on vain yksi pallo, ja meidän tulee pitää sitä mahdollisimman paljon. En väitä sitä helpoksi, mutta olemme onnistuneet siinä vastustajiamme paremmin viime aikoina.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- MD: Barcelona erottuu jälleen muista La Ligan seuroista – yksi tilasto pistää silmään
- Marca: Real Madridin seuralegenda haluaa palata takaisin seuraan tulevaisuudessa
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Real Madridin pelaaja jäi kiinni rattijuopumuksesta – näin José Mourinho reagoi
- MD: Barcelona erottuu jälleen muista La Ligan seuroista – yksi tilasto pistää silmään
- Lautaro Martínez kertoi mielipiteensä Barcelona-huhuista
- Marca: Real Madridin seuralegenda haluaa palata takaisin seuraan tulevaisuudessa
- Dani Ceballos palasi kasvattajaseuraansa – kiitti Real Madridia