Blatter myönsi – Fifa tutkinut Madridin seuroja alaikäisten siirtoihin liittyvistä epäselvyyksistä
Espanjalaismediassa puheet Fifan langettamista siirtokielloista ovat jatkuneet, vaikka Barcelonan siirtokielto päättyy parin viikon kuluttua. Alaikäisten pelaajien sääntöjen vastaisesta toiminnasta langetettava siirtokielto uhkaa tällä hetkellä ainakin Real Madridia ja Atlético Madridia.
Barcelonalaislehti Mundo Deportivo uutisoi marraskuun lopussa Fifan päättäneen Real Madridin rangaistuksesta viime heinäkuussa. Rangaistusta ei ole kuitenkaan vahvistettu. Jo viime huhtikuussa Cadena SER:in EL Larguero -ohjelmassa kerrottiin, että Madridin kaksi suurseuraa olisi saamassa siirtokiellon.
Nyt tapauksesta saatiin lisää virallista tietoa, sillä Fifan tällä hetkellä hyllytettynä oleva puheenjohtaja Sepp Blatter myönsi tutkinnan Mundo Deportivolle.
– Fifan kurinpitokomitea avasi Real Madridia ja Atlético Madridia vastaan tutkinnat samanlaisesta sääntörikkomuksesta, josta Barcelonalle langetettiin rangaistus, Blatter sanoi.
– Tiedän, että tutkinnat on saatu päätökseen, mutta en tiedä rangaistuksista, koska ne (tutkinnan tehneet tahot) ovat itsenäisiä komiteoita enkä tällä hetkellä voi edes mennä Fifan konttorille.
– Jos Madridin kaksi seuraa ovat syyllistyneet samaan rikkomukseen kuin Barca, niiden pitäisi saada samanlaiset rangaistukset.
Rangaistuksen saatuaan Barcelona taisteli vimmatusti sitä vastaan. Blatter vihjasi, että Fifan vastustaminen saattoi koventaa rangaistusta.
– Barca saattoi tehdä väärin, kun se sääntörikkomuksensa jälkeen ryhtyi sotaan Fifan kanssa. Olisi saattanut olla parempi yrittää päästä asiassa yhteisymmärrykseen. Se toimii aina paremmin jalkapallossa.
Barcelona ei ole rangaistuksensa aikana voinut rekisteröidä uusia pelaajia kesän 2014 jälkeen. Viime kesänä hankitut Arda Turan ja Aleix Vidal ovat harjoitelleet joukkueen mukana koko syksyn. He ovat pelikelpoisia vuodenvaihteen jälkeen.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Robert Lewandowski takoi hattutempun – Barcelona kavensi Real Madridin sarjajohtoa
- Lucas Bergströmille uran ensimmäinen nollapeli La Ligassa!
- La Liga -seuran myynti lähestyy?
- Barcelonan urheilujohtajalta tyly vastaus siirtoikkunasta: ”En usko”
- ”Parhaat pelaavat” – Espanjalla ei ole aikomustakaan lepuuttaa Lamine Yamalia
- Lamine Yamal pelaa kipujen kanssa – Barcelona otti yhteyttä suomalaisortopediin
- Atléticon avainpelaaja selvisi säikähdyksellä – silti viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Espanjalaiset isoihin voittoihin europeleissä
- Xabi Alonson ja Real Madridin pelaajien väleistä leviää lisää kohahduttavia väitteitä
- FM: Real Madrid haluaa ranskalaistopparin – päässyt yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Lucas Bergströmille uran ensimmäinen nollapeli La Ligassa!
- Robert Lewandowski takoi hattutempun – Barcelona kavensi Real Madridin sarjajohtoa
- Barcelonan urheilujohtajalta tyly vastaus siirtoikkunasta: ”En usko”
- La Liga -seuran myynti lähestyy?
- Xabi Alonson ja Real Madridin pelaajien väleistä leviää lisää kohahduttavia väitteitä
- Lamine Yamal pelaa kipujen kanssa – Barcelona otti yhteyttä suomalaisortopediin
- ”Parhaat pelaavat” – Espanjalla ei ole aikomustakaan lepuuttaa Lamine Yamalia
- Espanjalaiset isoihin voittoihin europeleissä
- FM: Real Madrid haluaa ranskalaistopparin – päässyt yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Mediaväite: Barcelonan johto pitää La Liga -tähteä ”helppona ja tuottavana” hankintana