Berjón epäonnistui rangaistuspotkusta – Nevillelle avauspiste Valencian peräsimessä
Kuva: Getty Images
Valencian tuoreen päävalmentajan Gary Nevillen debyytti La Ligassa ei ollut yhtä synkkä kuin keskiviikkona Mestarien liigassa. Lepakot kampesivat Eibarin vieraana vajaamiehisinä tasoihin ja veivät mukanaan arvokkaan pisteen lukemin 1-1. Isäntien kohtaloksi koitui mahdollisesti ottelun sinetöinyt epäonnistunut rangaistuspotku.
Eibar siirtyi johtoon juuri ennen taukoa Sergio Enrichin osumalla. Espanjalaishyökkääjä liukui pelivälineen verkkoon Ander Capan esityöstä.
Valencian tilanne synkkeni toisen jakson puolivälissä Lucas Orbanin saatua ulosajon illan toisesta varoituksestaan. Hetkeä myöhemmin pallo vietiin pilkulle Skhodran Mustafin rikkeen seurauksena. Saul Berjón kuitenkin epäonnistui rangaistuspotkussaan antaen Nevillen miehistölle toivoa.
Valencian tuska kääntyi lopulta riemuksi viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä David Juncan ohjattua pallon isäntien suureksi harmiksi omaan maalin.
Eibar ei enää johtoaseman menettämisestä toipunut. Lisäajalla hölmöili vielä Iván Ramis. Eibar-toppari liukui viimeisenä miehenä takaapäin nurin Paco Alcácerin, eikä tuomarille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ajaa espanjalainen ulos. Tilanne jäi ottelun viimeiseksi ja Eibarissa päädyttiin pistejakoon.
Valencia nousi tasapelin myötä tasapisteisiin Eibarin kanssa.
La Liga sunnuntaina
Rayo Vallecano-Málaga 1-2 (1-0) 1-0 Javi Guerra (6) 1-1 Charles (59) 1-2 Duje Cop (87) Eibar-Valencia 1-1 (1-0) 1-0 Sergio Enrich (45) Ulosajo, Lucas Orban, (63) Epäonnistunut rangaistuspotku, Saul Berjón, (66) 1-1 David Junca Om (85) Ulosajo, Ivan Rámis, (90+2) Atlético Madrid-Athletic Bilbao klo 19:15 Villarreal-Real Madrid klo 21:30LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla

- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa