Copa del Reyn neljännellä kierroksella on kyse kahdesta asiasta. Suurseuroille kyseessä on ylimääräinen rasite keskellä jo valmiiksi täyteen ahdettua kalenteria. Kolmannen sarjaportaan seuroille ja pelaajille kyse on unohtumattomasta elämyksestä, joka ei välttämättä uran aikana toistu.

Isot vastaan pienet

Copa del Reyssä pääsarjajoukkueet tulevat mukaan neljännellä kierroksella. Arvonnoissa heikoimmat eli kolmannen sarjaportaan joukkueet arvottiin suoraan viime kaudella parhaiten menestyneitä pääsarjajoukkueita vastaan. Systeemi on hieman erikoinen, mutta näin Copa del Rey joka tapauksessa toimii.

Arvonnan tuloksena Barcelona pelaa Villanovensea vastaan. Villanovense ei ole koskaan pelannut pääsarjassa. Pari otti jo varaslähdön Barcan seurajoukkueiden MM-turnaukseen osallistumisen takia. Blaugrana toki pelasi suurelta osin kakkosmiehistöllä, mutta siitä huolimatta Villanovensen saavuttama 0-0-tasapeli oli erinomainen tulos. Barca ei saanut hyökkäyspäässä oikeastaan mitään aikaan. Keskiviikkona Luis Enriquen on päätettävä, antaako hän junioreille toisen mahdollisuuden, vai rasitetaanko ykköstykkejä lisää.

Muitakin hyvin mielenkiintoisia suurten ja pienten välisiä kohtaamisia on luvassa. Real Madrid kohtaa Cádizin. Osa La Ligan seuraajista saattaa muistaa, että Cádiz käväisi yhden kauden verran pääsarjassa kaudella 2005-06. Nyt on menossa kuudes kausi putkeen Segunda B:ssä. Tällä hetkellä joukkue on neloslohkossa kolmantena. Cádiz on hävinnyt vain yhden ottelun.

Atlético Madrid puolestaan arvottiin Reus Deportiua vastaan. Tarragonalaisseura perustettiin jo vuonna 1909, mutta joukkuetta ei ole koskaan nähty pääsarjassa. Stadionin nimi (Camp Nou Municipal) sinänsä lupaa paljon. Kapasiteetti (5 000) ei tosin ole ihan niin suuri kuin kaimallaan. Kuluvan kauden Reus Deportiu on aloittanut erinomaisesti. Joukkue johtaa Segunda B:n kolmoslohkoa 32 pisteen potin turvin. Tappioita on toistaiseksi kertynyt Cádizin tavoin vain yksi.

Mainitaan vielä viimeiseksi Valencialle arvottu vastustaja Barakaldo. Laliiga.comin toimitus kävi reilu vuosi sitten tutustumassa baskiseuran toimintaan. Barakaldokaan ei ole koskaan pelannut pääsarjassa, mutta nyt on hyvä pöhinä päällä Segundaan nousemista ajatellen. Joukkue johtaa Segunda B:n kakkoslohkoa viiden pisteen turvin ennen Real Madrid Castillaa. Barakaldossa Valencia-ottelua odotetaan kuin kuuta nousevaa. Jotain kertoo esimerkiksi tämä mainosvideo.

Pienillä ei lähtökohtaisesti ole kovin paljon saumoja isoja vastaan. On muistettava, että Espanjassa tasoerot ensimmäisen ja kolmannen sarjaportaan välillä ovat huomattavasti suuremmat kuin esimerkiksi Englannissa. Kahdella on kuitenkin parempi yllätyssauma kuin muilla. Kuulostaa hullulta, mutta Villanovense on joukkueista toinen. Barcelona vaikuttaa tällä hetkellä pysäyttämättömältä, mutta Villanovensen tarvitsee onnistua enää yhdessä ottelussa. Muiden pienten on saatava tähdet kohdalleen kaksi kertaa. Toinen mahdollinen yllättäjä on Barakaldo. Joukkue on erinomaisessa vedossa, mutta ennen kaikkea Valencia on täysin sekaisin.

Keskisuuret vastakkain

Copa del Reyn neljännellä kierroksella ei ole kyse pelkästään isojen ja pienten kohtaamisista. Luvassa on myös hienoja ottelupareja keskisuurten seurojen kesken. Esimerkiksi keskiviikkona Rayo Vallecano isännöi Madridin paikallisparissa Getafea. Joukkueet löytyvät sarjataulukosta sijoilta 13 ja 14, joten puntit ovat ennakkoon ajateltuna melko tasan.

Toinen mielenkiintoinen ottelupari on kahden nousijajoukkueen, Real Betisin ja Sporting Gijónin, välinen vääntö. Viime kaudella Segundassa molemmat voittivat toisensa kertaalleen. Tämän kauden ensimmäinen kohtaaminen La Ligassa päättyi Betisin vierasvoittoon.

Copa del Reyn neljännen kierroksen ensimmäisistä osista viimeisenä pelataan Las Palmasin ja Real Sociedadin välinen ottelu. Molemmat ovat aloittaneet kauden heikosti. Copa voisi tarjota jommallekummalle piristysruiskeen. Vai olisiko sittenkin parempi pudota tässä vaiheessa ja keskittyä kehittämään pelaamista La Ligaa ajatellen?

Ensimmäiset osaottelut pelataan tänään, huomenna ja torstaina. Toiset osaottelut ovat vuorossa 16. joulukuuta.

Copa del Reyn 4. kierros, 1. osaottelut

Tiistai
Reus Deportiu-Atlético Madrid klo 21
Leganés-Granada klo 22

Keskiviikko
Barcelona-Villanovense klo 21
Almería-Celta Vigo klo 22
Barakaldo-Valencia klo 22
Real Betis-Sporting Gijón klo 22
Llagostera-Deportivo La Coruña klo 22
Logroñés-Sevilla klo 22
Rayo Vallecano-Getafe klo 22
Cádiz-Real Madrid klo 23

Torstai
Linense-Athletic Bilbao klo 21
Huesca-Villarreal klo 22
Levante-Espanyol klo 22
Mirandés-Málaga klo 22
Ponferradina-Eibar klo 22
Las Palmas-Real Sociedad klo 23