James Rodríguez tälläsi maalin Kolumbialle – myös Espanyol-hyökkääjä osui MM-karsinnoissa
Kuva: Getty Images
Real Madridin James Rodríguez viimeisteli tasoitusmaalin, kun Kolumbia haki Etelä-Amerikan MM-karsinnoissa vierastasapelin Chileä vastaan.
Hallitseva Copa América -mestari Chile siirtyi johtoon juuri ennen taukoa. Osuma syntyi Matías Fernándezin antamasta vapaapotkusta, jonka puski sisään Bayern Münchenissä pelaava Arturo Vidal. La Ligan seuraajat muistavat Fernándezin Villarrealista, jonka paidassa chileläinen pelasi vuosina 2007-09.
Kolumbia onnistui raapimaan pelistä pisteen 67. minuutilla syntyneen maalin ansiosta. Pallo pelattiin vasemmalla kaistalla pystyyn Luis Murielille, joka parin haaston jälkeen syötti päädystä pilkun tuntumaan Jamesille. Joukkueen nimekkäin pelaaja kääntyi ja laukoi alakulmaan.
Kolmen pelatun karsintaottelun jälkeen Chile ei ole hävinnyt vielä yhtään ottelua. Joukkueella on kasassa seitsemän pistettä, mikä oikeuttaa lohkon kakkossijaan. Kolumbia on kerännyt kolmesta pelistä neljä pistettä. Real Madridin kannattajia kiinnostanee eniten tieto siitä, että tällä kertaa James ei loukkaantunut. Ottelussa pelasivat La Liga -pelureista myös Atlético Madridin Jackson Martínez, Barceonan Claudio Bravo ja Celta Vigon Fabián Orellana.
Etelä-Amerikassa pelattiin myös Ecuadorin ja Uruguayn välillä. Copa Américassa alkulohkoon jäänyt Ecuador jatkoi yllätysten tiellä, sillä se onnistui voittamaan pelin maalein 2-1.
Isäntien avausosumasta vastasi Espanyolissa kohtuullisen hyvään maalivireeseen päässyt Felipe Caicedo. Edinson Cavani tasoitti toisen jakson alussa, mutta Ecuador vei täydet pisteet Fidel Martínezin voittomaalin myötä.
Ecuador on voittanut kaikki kolme otteluaan MM-karsinnoissa. Alle ovat jääneet Uruguayn lisäksi Argentiina ja Bolivia. Uruguaylle pistemenetys oli puolestaan ensimmäinen. Joukkue on kuuden pisteen potilla kolmantena.
Viime yönä piti myös pelata Etelä-Amerikan klassikko-ottelu Argentiinan ja Brasilian välillä. Rankkasade upotti River Platen Monumental Stadionin nurmen veteen, eikä ottelua voitu pelata. Näillä näkymin peli pyritään järjestämään tulevana yönä. Neymar palaa pelikieltonsa jälkeen Brasilian kokoonpanoon. Argentiinalta sen sijaan puuttuvat sekä Lionel Messi, Sergio Agüero että Carlos Tévez.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä