Pelkästään ottelun tilastoja seuraavan voi olla vaikeaa uskoa, että Real Madrid ja Málaga pelasivat juuri maalittoman tasapelin. Real tykitti ottelussa peräti 31 laukausta, eli suurin piirtein kudin joka kolmas minuutti. Cristiano Ronaldolle kirjattiin laukauksista käsittämättömät 14. Muutaman kerran puolustus pelasti Málagan viime hetkellä. eikä Realin pelaajien viimeistely ollut ihan tikissä. Ja ennen kaikkea: Málaga-vahti Carlos Kameni oli huikeassa vedossa.

Real oli avata maalihanat jo kuudennella peliminuutilla. Marcelo petasi paikan uransa 500:tta maalia jahdanneelle Ronaldolle. Portugalilainen tälläsi parista metristä yli maalin.

Hetkeä myöhemmin Ronaldo puski Daniel Carvajalin keskityksen maaliin. Osuma kuitenkin liputettiin oikeutetusti paitsioksi.

Vajaan puolen tunnin kohdalla Carvajal-Ronaldo-kaksikko toimi taas. Tulos ei tosin taaskaan ollut Realin kannalta paras mahdollinen. Ronaldo puski Carvajalin keskityksen etualueelta ohi maalin.

Málagallakin oli omat paikkansa. Muutamaa minuuttia Ronaldon tilanteen jälkeen Nordin Amrabat petasi paikan Juan Carlosille, jonka yritys pienestä kulmasta karkasi yli maalin.

Lähes heti perään toisessa päädyssä avaukseen nostettu Jesé haki rangaistusalueen sisältä takakulmaa. Kameni venyi torjuntaan.

Avauspuoliajalla Real todella pommitti Málagan rangaistusaluetta. Isännille kirjattiin ensimmäisen 45 minuutin aikana peräti 27 keskitystä. Yksikään ei kuitenkaan johtanut maaliin, ja tauolle lähdettiin maalittomassa tasatilanteessa.

OptaJose

@OptaJose
27 - Real Madrid have made 27 crosses, more than any other team in a 1st half of a La Liga game this season. Bombing.

Heti toisen jakson alussa Real oli hyvin lähellä maalintekoa. Carvajal löysi keskityksellä boksista Ronaldon, jonka volley lähti kohti takakulmaa. Kameni ja puolustaja Marcos Angeleri onnistuivat viime hetkellä blokkaamaan laukauksen.

Málaga lähti välittömästi vastahyökkäykseen. Raphaël Varane joutui rikkomaan, ja vieraille vihellettiin vapaapotku hyvästä paikasta. Recion laukaus kiersi kohti yläkulmaa, mutta Keylor Navas venyi erinomaiseen yhden käden torjuntaan.

Vierasjoukkue hyökkäsi ajoittain melko hyvin. 54 minuutin tienoilla joukkue pääsi kontrolloidusti aivan Realin rangaistusalueen tuntumaan. Viimeisen ratkaisun hetkellä pallo poltti jaloissa, ja tilanne kuivui kasaan.

Málagan hyökkäyksen jälkeen Realilta tuli jälleen yksi keskitys lisää. Ronaldo keskitti Karim Benzemalle, joka ei onnistunut suuntaamaan puskuaan kohti maalia. Benzema pääsi pian yrittämään uudestaan, tällä kertaa oikealla jalalla. Laukaus jäi vaisuksi eikä Kamenilla ollut vaikeuksia torjunnassa.

Pari minuuttia myöhemmin Real keskitti vaihteeksi vasemmalta. Hyvä syöttö laskeutui takatolpalle juosseelle Ronaldolle. Portugalilaisen jatko kilpistyi Weligtoniin ja Real sai palkinnoksi ainoastaan kulmapotkun. Lähes heti perään Jesé laukoi boksin sisältä irtopallon yli maalin. Vetotilanteessa Jesé loukkasi mahdollisesti pohkeensa, ja hänet jouduttiin vaihtamaan Mateo Kovaciciin.

Reilun tunnin pelin jälkeen Benzema pudotti pallon hyvään vetopaikkaan Luka Modricille. Laukaus oli tarkka, mutta voimaa ei ollut tarpeeksi. Kameni torjui kudin alakulmasta.

Hetkeä myöhemmin Real pyrki maalintekoon jälleen keskityksen kautta. Oikealta kaistalta tuli hyvä pallo Ronaldolle, jonka pusku lähietäisyydeltä painui yli maalin.

Sama meno jatkui. Real painoi päälle, keskitti ja laukoi. Myös tulos oli tuttu: Kameni torjui, torjui ja torjui.

Toisessakin päädyssä nähtiin ajoittain tilanteita. 70 minuutin kohdalla Amrabatille aukesi hyvä vetopaikka. Vasemman jalan kuti karkasi reilusti ohi maalin.

Vartti ennen täyttä aikaa Real oli jo todella lähellä maalia. Kameni venyi erinomaisesti Benzeman laukauksen tielle. Isco liukui irtopallosta toisen laukauksen kohti maalia. Kameni teki ensimmäistä kertaa virheen ja hörppäsi kudin kainalostaan. Pallon piti jo mennä maaliin, mutta Weligton ehti viime hetkellä väliin. Espanjassa ei ole käytössä maaliviivateknologiaa eikä televisiokuvasta näkynyt varmuudella, kävikö pallo kokonaan maalissa. Joka tapauksessa tuomaristo ei maalia hyväksynyt.

Heti perään Málaga pyrki lähtemään vastahyökkäykseen. Amrabat yksinäisenä hyökkääjänä taisteli pallollisena Marceloa vastaan. Marokkolaishyökkääjä päätti ottaa kovemmat keinot käyttöön ja huitaisi Marceloa kyynärpäällä kasvoihin. Tuloksena suora punainen Amrabatille.

Viitisen minuuttia Amrabat-episodin jälkeen Real-leiri vaati palloa pisteelle. Benzema kaatui yrittäessään volleyta boksin sisältä. Hidastuskuvan perusteella Miguel Torres näytti osuneen tilanteessa palloon eikä Benzeman jalkaan.

Lähes heti perään Realin maali roikkui jälleen ilmassa. Marcelo lähetti boksiin keskityksen, jonka Kameni nyrkkeili suoraan Carvajalille. Oikea laitapakki nosti pelivälineen takatolpalle vapaaksi jääneelle Iscolle, joka käänsi saman tien maalin eteen Ronaldolle. Kameni oli jo ulkona tilanteesta, mutta portugalilainen ei onnistunut liukumaan palloa tyhjiin.

Kellon tikittäessä kohti täyttä aikaa tuomaristo hylkäsi jo toisen Realin maalin paitsion vuoksi. Hidastuksen perusteella maalin syöttäjä Modric ei ollut paitsiossa, joten tämä tilanne puhuttanee madridilaislehdistössä lähipäivinä.

Lisäajan kolmannella minuutilla Real loi viimeisen erinomaisen mahdollisuutensa. Marcelo keskitti vasemmalta Ronaldolta, joka syöksyi päineen palloon. Pusku painui ohi maalin.

Portugalilainen pääsi puskemaan vielä kerran, mutta tällä kertaa hän ei yltänyt kunnolla keskitykseen. Se oli samalla ottelun viimeinen tilanne. Erotuomari vihelsi pilliinsä, joten Real joutui tyytymään yhteen pisteeseen.

Sarjataulukon kannalta maaliton tasapeli tarkoittaa sitä, että Real menetti sarjataulukon kärkipaikan Barcelonalle. Kuuden kierroksen jälkeen Barcelonalla on 15 ja Realilla 14 pistettä. Málaga jatkaa yhä ilman voittoa ja mikä hämmentävämpää, ilman tehtyä maalia. Málagan maalisuhde kuudessa ottelussa on 0-3. Vaikkei joukkue ole tehnyt maalia, se on onnistunut nappaamaan kolme tasapelipistettä.

La Liga lauantaina

Barcelona-Las Palmas 2-1 (1-0)
1-0 Luis Suárez (25.)
2-0 Luis Suárez (54.)
Epäonnistunut rp., Neymar, Barcelona (66.)
2-1 Jonathan Viera (88.)

Real Madrid-Málaga 0-0
Ulosajo, Nordin Amrabat, Málaga (77.)

Sevilla-Rayo Vallecano klo 21:30

Villarreal-Atlético Madrid klo 21:30

Eibar-Celta Vigo klo 23:05