Valencian paluu Mestarien liigaan päättyi tappioon
Kuva: Getty Images
Ensimmäinen Mestarien liiga -ilta muutamaan vuoteen toi sekä ilon että surun hetkiä Valencian kotiyleisölle. Zenit johti jo 2-0, mutta Valencia onnistui nousemaan tasoihin. Lopulta Zenit kuitenkin paineli 3-2-voittoon.
Valencian maali oli hyvin lähellä jo parin minuutin pelin jälkeen. Oikea pakki João Cancelo laukoi kaukaa kohti taka-alakulmaa. Zenit-maalivahti Juri Lodigin todennäköisesti luuli laukauksen menevän ohi maalin, mutta pallo kolahtikin tolppaan. Zenit onnistui siivoamaan irtopallon pois vaara-alueelta.
Valencia loi pari muutakin hyvää tilannetta, mutta avausmaalin iski lopulta Zenit. Nopeassa hyökkäyksessä kapteeni Danny pelasi pystyyn Hulkille, jonka tarkka laukaus upposi alakulmaan.
Valencia jäi ensimmäisen jakson lopussa 0-2-tappiolle. Pitkä pallo pelattiin Artem Dzyuballe, joka pudotti takaa tulleelle Hulkille. Brasilialainen voimanpesä asetteli pallon vetopaikkaan ja tälläsi hurjalla pommilla pallon maaliin.
Toisen puoliskon alkuun Valencia onnistui tekemään maalin, mutta tilanne liputettiin täysin oikeutetusti paitsioksi. Hyväksytysti kotijoukkue viimeisteli maalin 55. minuutilla. Lodigin odotti todennäköisesti keskitystä Cancelolta, joka laukoikin oikealta laidalta pallon maalivahdin kautta maaliin.
Valencian takaa-ajo kruunautui 73. minuutilla. Pystysyöttö pelattiin vasemmalla kaistalla André Gomesille, joka vaihdettiin tauolla kentälle. Gomes harhautti puolustajan ulos tilanteesta ja laukoi suht pienestä kulmasta pallon verkkoon.
Valencia ei saanut kauan tasatilanteesta iloita. Vain pari minuuttia edellisestä ja Axel Witsel laukoi rangaistusalueen rajan tuntumasta matalan laukauksen tolpan kautta sisään.
Enempää ei ottelussa maaleja nähty, joten Zenitille täydet pisteet maalein 3-2. Lohkon toisessa ottelussa belgialaisdebytantti Gent venyi monen yllätykseksi 1-1-tasapeliin Lyonia vastaan. Näin ollen Valencia on avauskierroksen jälkeen H-lohkossa viimeisenä.
Mestarien liiga keskiviikkona
Roma-Barcelona 1-1 (1-1) 0-1 Luis Suárez (21.) 1-1 Alessandro Florenzi (31.) Chelsea-Maccabi Tel Aviv 4-0 (2-0) Epäonnistunut rp., Eden Hazard, Chelsea (6.) 1-0 Willian (15.) 2-0 Oscar rp. (45+4.) 3-0 Diego Costa (58.) 4-0 Cesc Fàbregas (78.) Dinamo Zagreb-Arsenal 2-1 (1-0) 1-0 Alex Oxlade-Chamberlain om. (24.) Ulosajo, Olivier Giroud, Arsenal (40.) 2-0 Junior Fernandes (58.) 2-1 Theo Walcott (79.) Dynamo Kiova-Porto 2-2 (2-0) 1-0 Oleg Gusev (20.) 1-1 Vincent Aboubakar (23.) 1-2 Vincent Aboubakar (81.) 2-2 Vitaliy Buyalskyy (89.) Gent-Lyon 1-1 (0-0) Ulosajo, Brecht Dejaegere, Gent (41.) 0-1 Christophe Jallet (58.) 1-1 Danijel Milicevic (68.) Ulosajo, Thomas Foket, Gent (88.) Epäonnistunut rp., Alexandre Lacazette, Lyon (89.) Bayer Leverkusen-BATE Borisov 4-1 (1-1) 1-0 Admir Mehmedi (4.) 1-1 Nemanja Milunovic (13.) 2-1 Hakan Calhanoglu (47.) 3-1 Javier Hernández (59.) 4-1 Hakan Calhanoglu rp. (76.) Olympiakos-Bayern München 0-3 (0-0) 0-1 Thomas Müller (52.) 0-2 Mario Götze (89.) 0-3 Thomas Müller rp. (90+2.) Valencia-Zenit 2-3 (0-2) 0-1 Hulk (9.) 0-2 Hulk (45.) 1-2 João Cancelo (55.) 2-2 André Gomes (73.) 2-3 Axel Witsel (76.)LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Cope: Real Madridin ykkösvahti palaa pian pelikentille
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- ”Ylitin rajan” – vastustajaa lyönyt maalivahti pyysi anteeksi
- Real Madridin toppari leikataan Suomessa – lähes puoleksi vuodeksi sivuun pelikentiltä
- Sport: Barcelonan urheilujohtaja tapasi vahvaa kautta pelaavan laitahyökkääjän agentin
- Atléticolle iso takaisku – avainpelaaja sivuun Arsenal-peleistä
- Sport: Barcelonan urheilujohtaja tapasi vahvaa kautta pelaavan laitahyökkääjän agentin
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- AS: Real Madrid asetti ison hintalapun hyökkääjälleen
- Real Madridin toppari leikataan Suomessa – lähes puoleksi vuodeksi sivuun pelikentiltä
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- ”Ylitin rajan” – vastustajaa lyönyt maalivahti pyysi anteeksi
- Cope: Real Madridin ykkösvahti palaa pian pelikentille