Espanja lähelle EM-paikkaa – Ramos harvalukuiseen kerhoon
Kuva: Getty Images
Espanja nappasi EM-karsintojen kolmanneksi viimeisellä kierroksella arvokkaan 1-0-vierasvoiton Makedoniasta.
Ottelun ainoa maali nähtiin jo kahdeksannella peliminuutilla. Juan Matan keskitys oikealta laidalta karkasi liiaksi kohti maalia. Pallo leijaili yli maalivahti Tome Pacovskin, kolahti tolppaan, osui Pacovskiin ja kimposi maaliin.
Toinen jokseenkin samanlainen maali oli lähellä hieman myöhemmin, kun Daniel Carvajal keskitti oikealta. Jälleen keskitys karkasi liiaksi eteen ja jälleen pallo osui maalipuihin, nyt Makedonia kuitenkin selvisi ilman takaiskua.
Toisella jaksolla kotijoukkueen tasoitus oli lähellä. Gerard Piqué ei saanut tilannetta purettua, ja Mirko Ivanovski pääsi laukomaan. Piquén joukkuekaveri Sergio Busquets ennätti blokkaamaan laukauksen.
Voiton ansiosta Espanja nousi 21 pisteeseen. Ukrainan kanssa tasapelin pelannut Slovakia on nyt kahden ja Ukraina viiden pisteen päässä lohkokärki Espanjasta. Jäljellä on kaksi ottelua, joten Espanjalle riittää jatkopaikan varmistamiseen voitto seuraavan kierroksen ottelusta Luxemburgia vastaan.
Kokoonpanopuolella nähtiin pari mielenkiintoista asiaa. Ensinnäkin Sergio Ramos voitti Espanjan paidassa 100:nnen maaottelunsa. Lukemalla hän nousi tasoihin Xavin kanssa. Ainoastaan Iker Casillas (118) on kahminut enemmän voittoja maaotteluissa. Tämä siis, kun mukaan lasketaan kaikki pelaajat kaikista maista.
Toinen mielenkiintoinen pointti on se, että Espanjan maalia vartioi Manhcester Unitedissa sivuraiteelle ainakin hetkellisesti joutunut David de Gea. Aiemmin Vicente del Bosque sanoi, ettei de Gea todennäköisesti pääse EM-joukkueeseen, mikäli hän ei pääse pelaamaan Unitedissa tällä kaudella. Ainakaan vielä paikka Espanjan maalinsuulla ei näytä olevan vaarassa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Athletic: Trent Alexander-Arnold sai pettyä – ei mahtunut Englannin MM-joukkueeseen
- Marca: Bernardo Silva haluaa siirtyä Atléticoon
- Raphinha avautui menneisyydestään – tarjouksia sateli kaikkialta
- La Liga jää pahasti jälkeen – tienestit aivan eri luokkaa toisen liigan kanssa
- Marca: Florentino Pérez saa haastajan Real Madridin puheenjohtajakisaan
- Xabi Alonsolta kyseltiin Real Madrid -potkuista – näin espanjalainen reagoi
- Sport: Marcus Rashfordilta painetta Manchester Unitedin suuntaan – suostuu siirtymään vain Barcelonaan
- Marca: Atlético haluaa Bernardo Silvan
- Cope: José Mourinho haluaa tanskalaispelaajan Real Madridiin – hintalappu 50 miljoonaa euroa
- MD: Chelsea-tähti valmis siirtymään Barcelonaan

- Marca: Atlético haluaa Chelsean luottopelaajan
- Nyt jysähti: Marc-Andre ter Stegen siirtymässä yllättävään seuraan