Vahvistus: Nicolás Otamendi Valioliigaan
Kuva: Getty Images
Nicolás Otamendi siirtyy Valenciasta Manchester Cityyn. Toppari allekirjoitti manchesterilaisseuran kanssa viisivuotisen sopimuksen. City tiedotti asiasta verkkosivuillaan. Siirtosummaa ei julkistettu, mutta lehdistössä vellovien tietojen mukaan se on jotain 50:n ja 55 miljoonan euron väliltä.
– Nicolás Otamendi oli viime kaudella La Ligan paras puolustaja. Luonnollisesti olen iloinen, että saimme näin laadukkaan vahvistuksen, Cityn manageri Manuel Pellegrini sanoi seuran tiedotteessa.
– Hän on vahva, hän on erinomainen taklaaja ja teknisesti hän on erittäin hyvä.
27-vuotias Otamendi siirtyi viime kesänä Portosta Valenciaan 12 miljoonan euron kaupassa. Argentiinalainen nousi nopeasti joukkueensa runkopelaajaksi ja koko sarjan parhaiden pelaajien joukkoon. Lopulta Otamendi pelasi 35 liigaottelua, dominoi puolustuspäässä ja iski kaiken lisäksi kuusi maalia.
Toimittajan sana
Pellegrinin sanoissa on totuuden siemen. Otamendi oli monen papereissa – jos ei paras puolustaja – niin vähintään paras toppari La Ligassa viime kaudella. Menetys on Valencialle kokoluokkaa valtava. Otamendia on erittäin vaikea paikata – etenkin kun La Liga -kausi alkaa huomenna. Otamendin lähdettyä Valencialla on riveissään vain kaksi puhdasta topparia: 23-vuotias Shkodran Mustafi ja 22-vuotias Rúben Vezo. Lisäksi Lucas Orbán voi pelata topparina. Joka tapauksessa seurajohdon odotetaan tiedottavan vielä kesän siirtoikkunan aikana uudesta melko kovan luokan hankinnasta. Yhtenä vaihtoehtona pidetään Ezequiel Garayta. Päivitetty klo 12:27.LUE MYÖS:
- Käsittämätön tilasto Real Madridin ottelusta – kaksi pelaajaa samalla pelipaikalla
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!