Rayo Vallecano on jo monen vuoden ajan ollut muista poikkeava seura, ainakin edustusjoukkueen osalta. Resurssit ovat mitättömät, kuten monella muullakin. Erilaisen Rayosta tekee pelitapa. Nyt kun joukkue on heikentynyt, pelitapa joutuu kunnolla testiin.

Viime kausi

Rayon viime kausi sujui melko rauhallisissa merkeissä. Joukkue ei missään vaiheessa käynyt putoamisviivan alapuolella, ja lopulta sijoitus oli 11:s. Välillä oli parempia ja välillä huonompia jaksoja. Loka-marraskuun vaihteessa Rayo päästi kolmessa peräkkäisessä ottelussa yhteensä 12 maalia.

Joulukuussa Espanyolille koetun tappion jälkeen päävalmentaja Paco Jémez olisi halunnut antaa potkut koko joukkueelle ja itselleen. Ajoittaisista purkauksista huolimatta Jémez allekirjoitti kauden päätteeksi jatkosopimuksen.

Copa del Reyssä Rayon arpa oli melko onneton. Heti neljännellä kierroksella vastaan asettui Valencia, joka tosin vain vaivoin kampesi Rayon tieltään.

Pelaajasiirrot – lähteneet

Alberto Bueno (Porto)

Iso menetys. Pelasi viime kaudella 36 liigaottelua pääosin piilokärkenä. Hiipijä paukutti huikeat 17 maalia ja antoi päälle neljä maalisyöttöä. Sijoittui La Ligan maalipörssissä toiseksi parhaana espanjalaisena seitsemänneksi. Siirtyi vapaana agenttina Portoon.

Jorge Morcillo (Almería)

Ei ole erityisen suuri menetys. Toimi viime kaudella nelostopparina. Pelejä kertyi liigassa 13.

Léo Baptistão (Atlético Madrid, laina päättyi)

Toinen merkittävä hyökkäyspään menetys. Iski seitsemän maalia ja täytti roolinsa keskushyökkääjänä. Palasi lainapestin jälkeen takaisin Atléticoon.

Gaël Kakuta (Chelsea, laina päättyi)

Ja lisää lunta tupaan. Kakuta oli viime kaudella Rayon tehokkain laitapelaaja hyökkäyssuuntaan. Pelasi 38 ottelusta 35. Iski viisi maalia ja voitti joukkueen sisäisen maalisyöttötilaston lukemalla seitsemän.

Emiliano Insúa (Atlético Madrid, laina päättyi)

Argentiinalaispuolustaja oli päättyneellä kaudella Jémezin ykkösvaihtoehto vasemmaksi pakiksi. Toistaiseksi selkeää paikkaajaa ei ole hankittu.

Abdoulaye Ba (Porto, laina päättyi)

Sai runsaasti vastuuta topparin paikalla. Suurikokoisena (197 cm) dominoi ilmatilaa. Palasi lainapestin jälkeen takaisin Portoon.

Licá (Porto, laina päättyi)

Viime kaudella Rayossa pelasi toinenkin lainamies Portosta. Licá pelasi pääosin oikeana laiturina, mutta yksittäisiä pelejä myös vasemmalla ja keskushyökkääjänä. Syötti kolme maalia.

Mohammed Fatau (Granada, laina päättyi)

Toimi rotaatiopelaajana keskikentän puolustavassa roolissa. Täytti paikkansa, muttei ole suuri menetys.

Cristian Álvarez (San Lorenzo, laina päättyi)

Argentiinalaismaalivahti pelasi kaudesta muutamaa peliä vaille puolet. Olisi todennäköisesti pelannut enemmänkin ilman loppukaudesta tullutta pohjevammaa. Menetys, mutta paikattavissa.

Javier Aquino (Villarreal, laina päättyi)

Rayon laitapelaaminen on mennyt kesän aikana melko lailla uusiksi. Kakutan ja Licán lisäksi Aquinolla oli suhteellisen merkittävä rooli viime kaudella. Pelasi 24 ottelussa, syötti kaksi maalia.

Viime kaudella Rayossa pelanneista ovat kesän aikana lähteneet myös Álex Moreno (Elche, laina) ja Alejandro Pozuelo (ilman seuraa),

Pelaajasiirrot – saapuneet

Juan Carlos (Córdoba)

27-vuotias Carlos pelasi viime kaudella Córdobassa ykkösvahtina. Siirron myötä hieman erikoinen tilanne jatkuu. Jémezillä on käytössään kolme suhteellisen kokenutta maalivahtia, joista jokainen voi periaatteessa nousta ykköseksi. Carlosilla on sinänsä hyvä lähtötilanne, koska Rayo oli valmis maksamaan Córdoballe siirtokorvauksen – siihen rutiköyhä Rayo harvemmin ryhtyy.

Ousseynou Cissé (Dijon)

Kolme viime vuotta Cissé on pelannut ranskalaisessa Dijonissa. Kyseessä on hyvin kookas (195 cm) puolustava keskikenttäpelaaja, joka voi pelata myös topparina. Paikannee vähintään Fataun jättämän aukon.

Patrick Ebert (Spartak Moskova)

Viimeiset 1,5 vuotta Venäjällä pelanneen Ebertin pitäisi täyttää melko suuret saappaat. Pelaa lähtökohtaisesti oikeana laiturina, mutta voi operoida myös vasemmalla kaistalla tai kymppipaikalla. Syötti viime kaudella neljä maalia 17 ottelussa.

José Antonio Dorado (Villarreal)

Kokenut toppari siirtyi vapaana agenttina Rayoon. Jatkanee samassa roolissa kuin Villarrealissa eli rotaatiopelaajana.

Diego Llorente (Real Madrid Castilla, laina)

Toinen topparihankinta. 22 vuotta tänään täyttävä nuorukainen pelasi viime kauden samassa joukkueessa Eero Markkasen kanssa. Pelasi Segunda B:ssä 31 ottelua ja Copa del Reyssä yhden pelin Realin edustusjoukkueessa. Tuskin saa isoa roolia.

Luis Fariña (Benfica, laina)

Jos on Ebertillä isot saappaat täytettävänä, samaa voi sanoa Fariñasta. Oli viime kaudella hyvä Deportivo La Coruñassa, mutta nyt pitäisi ottaa vielä askel eteenpäin. Saanee reilusti vastuuta kymppipaikalla eli vanhalla Buenon tontilla.

Zhang Chengdong (Guoan, laina)

Todella mielenkiintoinen hankinta. Rayosta vakuutettiin, että Zhang hankittiin pelillisten syiden takia. Siirtoon saattoi myös vaikuttaa kiinalaisen markkinapotentiaali. Oikeana laiturina pelaavan Zhangin pelitasosta ei tässä vaiheessa paljon tiedetä.

Bebé (Benfica, laina)

Tästä toinen mielenkiintoinen hankinta. Valioliigassa Bebé muistetaan Man United -floppina, joka ei koskaan lunastanut potentiaaliaan. Pelasi viime kaudella Benficassa pääsääntöisesti oikeana laitahyökkääjänä, eikä tehnyt kauden aikana yhtään maalia. Rayossa kookas pelaaja istutettaneen Baptistãon tilalle kohdesentteriksi.

Diego Aguirre (Leganés, laina päättyi)

Vasemman laidan Aguirre pelasi viime kauden lainalla Segundan Leganésissa. Vastuuta tuli ja tehoja syntyi: 2+8 36 ottelussa. Voi hyvin olla, ettei lähde enää lainalle vaan saa vastuuta Rayossa.

Lass Bangoura (Granada, laina päättyi)

Lassin tilanne on hieman erikoinen. Ei mahtunut viime syksynä Rayon kokoonpanoon ja lainattiin kevääksi Granadaan. Kyseessä on kohtuullisen pätevä laituri, jolle voisi olla Rayossa käyttöä. Etenkin nyt, kun laituriosasto on viime kauteen verrattuna selvästi ohuempi.

Joukkueen vahvuus

Pelitavan loogisuus. Rayo joutuu talouden sanelemana vaihtamaan vuosittain suuren osan pelaajistaan. Moni muu joukkue olisi todennäköisesti jo pudonnut, mutta tietoisuus vahvasta peli-identiteetistä on auttanut Rayoa pysymään pääsarjassa. Jälleen ollaan samassa tilanteessa. Moni pelaaja on vaihtunut viime kaudesta, mutta pelitavan tiedetään alkavallakin kaudella olevan sama.

Joukkueen heikkous

Rayon pelaamista on ihailtava, mutta välillä se on myös melko itsetuhoista. Ei varsinaisesti tullut yllätyksenä, että joukkue päästi viime kaudella enemmän maaleja kuin mikään muu La Liga -joukkue. Ainoastaan Córdoba ”pääsi” samaan lukemaan (68).

Rayo on pahimmassa pulassa silloin, kun vastassa on laadukkaan pelaajamateriaalin joukkue, joka pelaa Rayoa vastaan tilanteenvaihtopeliä. Viime kaudella Rayo hävisi Barcelonalle ja Celta Vigolle 1-6, Real Madridille 1-5 ja Málagalle 0-4.

Valmennus

Jos joku osa-alue Rayossa on vahva, niin valmennus. Toki Paco Jémezin pelitapa on ajoittain melko naiivi, mutta ainakin pelaaminen pysyy johdonmukaisesti samana – oli vastassa mikä joukkue tahansa. Real Madridin entinen päävalmentaja Carlo Ancelotti kehui avoimen vuolaasti Jémeziä sanoen, että kaikkien pitäisi seurata Rayon pelaamista.

Rayo nojaa pelaamisensa hyvin voimakkaasti pallonhallintaan. Vain Barcelona ja Real Madrid hallitsivat viime kauden otteluissaan palloa enemmän kuin Rayo. Siinä missä Rayon pelitapa eroaa esimerkiksi Barcelonasta ja Real Madridista, on lyhyiden ja pitkien syöttöjen välinen suhde. Suuren pallonhallinnan myötä Rayo luonnollisesti syöttää paljon lyhyitä syöttöjä ottelua kohden, mutta suhteellisesti joukkue käyttää myös paljon pitkiä syöttöjä.

Hyökkäyspelissä Rayo käyttää huomattavasti enemmän laitakaistoja kuin keskustaa. Myös keskitykset ovat merkittävässä roolissa. Pelitavan huomioon ottaen on luonnollista, että Rayolla on kentällä kookas keskushyökkääjä, jolle voidaan pelata sekä pitkiä syöttöjä että keskityksiä.

Tärkein pelaaja

Roberto Trashorras

Muut voivat lähteä ympäriltä, mutta Trashorras pysyy. Se on äärimmäisen tärkeää Rayolle, sillä 34-vuotias Trashorras on Rayon keskikentän moottori. Viime kaudella vain Buenolle ja Kakutalle kirjattiin enemmän peliminuutteja.

Trashorrasin merkitys näkyy syöttömäärissä. Kokenut pelintekijä antoi viime kaudella 2 084 onnistunutta syöttöä. Kukaan muu ei koko La Ligassa syöttänyt viime kaudella niin paljon kuin Trashorras. Rayon pelaajista toiseksi eniten syötti toppari Zé Castro, jolle merkittiin 1 124 onnistunutta syöttöä.

Sen lisäksi, että Trashorras pyörittää perus syöttörallia, hän antaa kauden mittaan myös lukuisia murtavia syöttöjä ja syöttää keskimäärin 21-metrisiä palloja. Siihen nähden syöttöprosentti 86 on erinomainen. Esimerkiksi Barcelonan peliä pyörittävän Sergio Busquetsin syöttöjen keskipituus oli viime kaudella vain 16 metriä.

Arvio

Rayo on heikentynyt itse asiassa suhteellisen paljon. Puolustuspää on pysynyt melko samana, mutta hyökkäyksestä lähtivät Bueno, Baptistão, Kakuta, Licá ja Aquino. Hankinnat eivät lähtökohtaisesti ole samaa luokkaa, joten taas mitataan Paco Jémezin taito nivoa uudesta kokoonpanosta tehokas kollektiivi. Rayoa ei varmaan enää pitäisi aliarvioida, mutta viime kauden sijoituksen (11:s) uusiminen vaikuttaa hyvin vaikealta. Pahimmassa tapauksessa Rayo taistelee jopa putoamista vastaan. Todennäköisempää on sijoitus alempaan keskikastiin, kiitos vahvan identiteetin.

Kokoonpano

Maalivahdit

1 David Cobeño
13 Juan Carlos
25 Toño

Puolustajat

2 Tito
3 Nacho Martínez
4 Antonio Amaya
5 José Antonio Dorado
17 Quini
18 Zé Castro
22 Diego Llorente

Keskikenttäpelaajat

6 Ousseynou Cissé
8 Raúl Baena
10 Roberto Trashorras
11 Adrián Embarba
14 Diego Aguirre
16 Chengdong Zhang
20 Patrick Ebert
21 Jozabed Sánchez
Luis Fariña

Hyökkääjät

7 Miku
9 Manucho
19 Lass Bangoura
23 Bebé

Valmentaja

Paco Jémez