Almerían pelillinen moottori siirtyy Levanteen

Levante tiedotti hankkineensa jo toisen pelaajan päättyneellä kaudella Segundaan pudonneesta Almeríasta. Uusin tulokas on keskikenttäpelaaja Verza. Ilmaiseksi siirtyvä 28-vuotias espanjalainen allekirjoitti Levanten kanssa nelivuotisen sopimuksen. Aiemmin uutisoimme Almerían ykkösmaalivahtina toimineen Rubénin siirrosta Levanteen.
Toimittajan sana
Verza on lähtökohtaisesti puolustava keskikenttäpelaaja, joka voi tarvittaessa pelata myös hieman ylempänä. Päättyneellä kaudella hän oli Almerían peliryhmityksessä suuressa roolissa sekä pallollisena että pallottomana. Verzalle kirjattiin La Liga -kauden aikana komeat 1291 syöttöä. Näistä 45:llä luotiin maalipaikka. Vain toinen Almerían keskikenttäpelaaja Corona pääsi lukemissa edes melko lähelle.
Kaiken kaikkiaan Verza pelasi päättyneellä kaudella kaikki kilpailut mukaan lukien 36 ottelua, joissa syntyi viisi maalia ja neljä maalisyöttöä.
Levantessa Verza taistellee peliajasta ainakin Víctor Camarasan ja Simãon kanssa. Keskikentän keskustan ja ankkuripaikan pelaajista Papakouli Diopin sopimus päättyy kuun vaihteessa. Mohamed Sissokon sopimus puolestaan umpeutuu vuoden kuluttua, joten hänet saatetaan myydä tänä kesänä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Rodrigo De Paul jättämässä La Ligan
- Jude Bellingham leikkaukseen – poissaoloaika selvillä
- Atlético edelleen kiinnostunut Atalanta-tähdestä
- Atlético hankki maailmanmestarin
- Virallista: Lucas Bergström tuo La Ligaan suomalaisväriä
- Lamine Yamalin juhlissa esiintynyt lyhytkasvuinen latasi suorat sanat kohusta: ”Hän haluaa pilata meidän muiden asiat”
- Lähde: Pikkuhuuhkajien tähti siirtymässä La Ligaan
- Barcelonan hylkiö vaihtaa seuraa – siirtosumma nolla euroa?
- Luka Modricin ensi kauden seura selvillä
- Real Madrid täräytti ison pelaajakaupan

- Valioliiga-seuran omistajat ostivat Espanyolin – yli 100 miljoonan euron kauppa