Barcelonan ja Athleticin kannattajia odottaa rangaistus kansallislaululle buuaamisesta
Kuva: Getty Images
Copa del Reyn finaali pelattiin lauantai-iltana Camp Noulla Athletic Bilbaon ja Barcelonan välillä. Ennakkoon oli tiedossa, että Espanjan kuningasperhe ja keskushallinto eivät todennäköisesti selviäisi ilman pilkkaa ottelusta, jossa kohtasivat kaksi itsenäisyyttä hamuavan alueen (Baskimaa ja Katalonia) seuraa.
Niinhän siinä kävi, että ottelun alla soitettu Espanjan kansallislausu kuului vain osittain voimakkaiden buuausten takia. Kansallislaulun pilkkaamiseen syyllistyivät molempien joukkueiden kannattajat, joita oli Camp Noulla suurin piirtein yhtä paljon.
Espanjan hallituksen alainen urheiluneuvosto on päättänyt ottaa tiukan linjan kapinallisia vastaan. Järjestön puheenjohtaja Miguel Cardinal kertoi asiasta Cadena COPEn haastattelussa.
– Jos kannattajien asenne on lainvastaista, väkivallan vastainen komitea tutkii, onko käytös rangaistavaa. Jos havaitaan, että se on lainvastaista, syylliset eivät jää rankaisematta. Olemme vakuuttuneita, että heitä rangaistaan.
– Meidän on tutkittava, millaisia varotoimenpiteitä seurat järjestivät, ettei tätä olisi päässyt tapahtumaan. Jos jotkin organisaatiot tarjosivat materiaalia ja kannustivat buuauksiin, myös ne katsotaan vastuullisiksi.
– Kun olemme keränneet kaiken datan, voimme tehdä päätöksen. Suurin vastuu lepää kannattajien ja jalkapallon ulkopuolisten instituutioiden harteilla. Buuaukset olivat yritys turmella urheilutapahtuma.
Barcelonan puheenjohtaja Josep María Bartomeu ei nähnyt buuauksissa mitään väärää.
– Kaikki olivat sulassa sovussa kentällä. Kannattajat osoittivat (buuauksella), mitä mieltä he ovat asioista, Bartomeu sanoi lehdistölle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin
- Cope: Real Madridin ykkösvahti palaa pian pelikentille
- Kylian Mbappén pelikunto on kysymysmerkki El Clásicon alla
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- Sky: Atlético asetti ison hintalapun Julián Álvarezille
- Diego Simeone otti kantaa tähtipelaajaa koskeviin huhuihin: ”Hän on niin hyvä”
- Real Madrid haluaa tehdä jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Atlético Madridin esitys Mestarien liigan välierissä herätti toivoa ja jätti jossiteltavaa
- Atlético Madridin kauden kohokohdasta uhkaa tulla pannukakku – taas yksi avauskokoonpanon mies sivuun
- Real Madridin toppari leikattiin Suomessa
- Real Madridin Endrick epävarma tulevaisuudestaan: ”En todella tiedä”
- Real Madridin toppari leikataan Suomessa – lähes puoleksi vuodeksi sivuun pelikentiltä
- ”Ylitin rajan” – vastustajaa lyönyt maalivahti pyysi anteeksi
- Athletic: Florentino Pérez haluaa José Mourinhon Real Madridiin