Eurooppa-liigan finaali pelataan tänään klo 21.45 Suomen aikaa. Puolustava mestari Sevilla saa vastaansa ukrainalaisen Dnipro Dnipropetrovskin. Käydäänpä läpi, miten joukkueet ovat tiensä loppuotteluun selvittäneet.

Dnipro uhmaa todennäköisyyksiä

Dnipro aloitti urakkansa jo ennen lohkovaihetta. Viimeisellä karsintakierroksella vastaan asettui kroatialainen Hajduk Split, jonka Dnipro kaatoi yhteismaalein 2-1. Lohkovaiheessakin oli tiukkaa. Inter vei lohkovoiton selvästi, kun taas Dnipro kamppaili toisesta jatkopaikasta Qarabagin ja St. Etiennen kanssa. Lopulta päätöskierroksen 1-0-voitto St. Etiennestä nosti Dnipron jumbosijalta pudotuspeleihin. Kaiken kaikkiaan Dnipro keräsi kuudessa lohkovaiheen ottelussaan seitsemän pistettä maalierolla 4-5.

Pudotuspeleissä Dnipro ei ollut oikeastaan mitään vastustajaa vastaan ennakkosuosikki. Siitä huolimatta ensin kaatui Mestarien liigasta mukaan tullut Olympiakos yhteismaalein 4-2. Neljännesvälierissä Ajaxia vastaan molemmat voittivat kotiottelunsa 1-0. Jatkoajalla ratkaisijaksi nousi ukrainalaisten kirkkain helmi Jevhen Konopljanka. Ajax onnistui vielä tasoittamaan, mutta vierasmaalit olivat Dnipron puolella.

Puolivälierissä Dnipro kohtasi turnauksen toisen yllättäjän – HJK:n kanssa samassa alkulohkossa pelanneen belgialaisen Club Bruggen. Otteluparissa nähtiin tasan yksi maali. Sen iski Jevgeniy Shakhov. Taas Dnipro pääsi livahtamaan turnauksessa eteenpäin.

Välierissä piti tulla noutaja. Napolin piti olla ylivoimainen. Ensimmäisessä osaottelussa italialaiset siirtyivät kotonaan johtoon. 10 minuuttia ennen täyttä aikaa Jevhen Seleznyov iski tasoituksen. Sama mies osui toisessa osaottelussa ja johti Dnipron finaaliin yhteismaalein 2-1.

Sevillalla puolustavan mestarin otteet

Sevillan tarina on ollut erilainen. Puolustava mestari on pelannut pienen yskähtelyn jälkeen puolustavan mestarin tavoin. Lohkovaiheessa Sevilla jäi Feyenoordin taakse toiseksi. Jatkopaikka varmistui vasta päätöskierroksen 1-0-voitolla Rijekasta. Kaiken kaikkiaan Sevilla keräsi lohkovaiheessa 11 pistettä maalierolla 8-5.

Pudotuspeleissä andalusialaiset ovat olleet vakuuttavia. Paperilla Sevilla oli vaarassa pudota jo ensimmäisellä kierroksella, kun vastaan arvottiin Bundesligassa kolmanneksi yltänyt Borussia Mönchengladbach. Sevilla antoi tuttuun tapaan pallon vastustajalleen mutta kontrolloi itse ottelua. Ensimmäinen osaottelu Espanjassa päättyi Vicente Iborran maalilla Sevillan 1-0-voittoon. Toisessa osassa Gladbach hallitsi palloa yhä vahvemmin (70-30), mutta Sevilla haki 3-2-vierasvoiton. Carlos Bacca viimeisteli yhden ja Vitolo kaksi.

Neljännesvälierissäkin vastaan asettui laadukas ryhmä – La Ligassa kuudenneksi sijoittunut Villarreal. Jälleen Sevilla voitti molemmat osaottelut. Yhteismaalit kirjattiin Sevillan hyväksi 5-2. Maalintekovoimaa löytyi laajalta rintamalta. Osumat merkittiin Vitololle, Stéphane Mbialle, Kévin Gameirolle, Vicente Iborralle ja Denís Suárezille.

Pudotuspelivaiheessa Sevilla joutui ensimmäistä kertaa tiukille puolivälierissä Pietarin Zenitiä vastaan. Alexander Ryazantsev vei vieraat johtoon, mutta Sevilla käänsi avausosassa siintäneen 0-1-tappion 2-1-voitoksi, kiitos Carlos Baccan ja Suárezin toisen 45-minuuttisen maalien.

Toiseen osaotteluun Sevilla sai hyvän startin, kun Bacca sijoitti rangaistuspotkun maaliin jo kuudennella peliminuutilla. Varttia myöhemmin alkoi alamäki. Sevillan toppari Nicolás Pareja loukkaantui ja hänet jouduttiin vaihtamaan Iborraan. Tauon jälkeen Sevilla-vahti Beto sähläsi ja Zenit iski. Ensin José Rondón puttasi Beton rähmäämän irtopallon maaliin. 72. minuutilla Hulk laukoi kaukaa aivan sivurajan tuntumasta pallon yli väärin sijoittuneen Beton. Viimeisen 10 minuutin aikana molemmat joukkueet näyttivät väsyneiltä, ja jatkoaika tuoksui vahvasti Pietarin illassa. Yhtäkkiä Sevilla lähti nopeaan hyökkäykseen, Vitolo syötti Gameirolle, ja vaihdossa ottelun aloittanut ranskalainen laukoi Sevillan välieriin.

Välierissä Sevilla sai vastaansa Fiorentinan. Unai Emeryn johtama ryhmä vei vastustajaansa taktisesti 100-0. Ensimmäisessä osaottelussa italialaisilla ei ollut mitään jakoa. Kyllähän vastustaja taas hallitsi palloa ja laukoikin enemmän. Silti Sevilla vei maalia kohti suuntautuneet laukaukset 5-4 ja ennen kaikkea maalit 3-0. Nappiottelun pelannut Aleix Vidal viimeisteli kaksi ensimmäistä ja syötti Gameiron tekemän viimeisen osuman.

Toisessa osaottelussa Fiorentina iski myllytysvaihteen päälle ensimmäisestä minuutista alkaen. Sevilla antoi kotijoukkueen mouhota. Pallonhallinta Fiorentinalle 64-36, maalintekoyritykset kotijoukkueelle 27-5, maalit Sevillalle 2-0. Ensimmäisen iski Bacca, toisen Daniel Carrico.

Sevilla finaalin ennakkosuosikki

Nyt on sekä Dnipron että Sevillan tiet Eurooppa-liigan finaaliin esitelty. Etenkin pudotuspelivaiheessa Sevilla on ollut todella vakuuttava, kun taas Dnipro on päässyt joka kerta jatkoon melko niukasti.

Finaalissa aiemmilla otteluilla ei toki ole mitään merkitystä. Silti on sanottava, että loppuottelussa vahva ennakkosuosikki on Sevilla. Taktisesti on mielenkiintoista nähdä, pakottaako altavastaaja Dnipro Sevillan pitämään palloa. Se kääntäisi asetelmia hieman päälaelleen, sillä yleensä Sevilla luopuu vapaaehtoisesti pallonhallinnasta ja keskittyy hakemaan riiston kautta avautuvaa iskupaikkaa. Joka tapauksessa illan ottelusta on tulossa todella mielenkiintoinen.