Khedira avautui kohtelustaan Real Madridissa
Kuva: Getty Images
Sami Khedira pelaa tänään viimeisen ottelunsa Real Madridin paidassa. Tai ei siis pelaa, vaan seuraa ottelua lehtereiltä. Aivan kuten hän on seurannut suurimman osan kaudesta. Suuren osan kaudesta Khedira piti mölyt mahassaan, mutta nyt 28-vuotias saksalainen avautui kohtelustaan.
– On aina kerrottava totuus. Minulla oli pieni vamma, kipua oikeassa kantapäässäni, mutta se ei ole ollut syy siihen, etten ole pelannut. Se ei ollut monimutkainen vamma, olen ihan pelikunnossa, Khedira sanoi Marcalle.
– Koko ajan on tuntunut, että minulla on valmentajan luottamus. Mutta sain epäsuoria viestejä, joiden mukaan minua ei enää tarvittu, minut jätettiin ulkopuolelle enkä olisi enää saanut mahdollisuutta pelata.
– Kukaan seuran sisältä ei sanonut minulle mitään suoraan. On vain tuntemuksia, yksittäisiä tapauksia ja kommentteja, joiden mukaan en enää pelaisi. Mutta kukaan ei lähestynyt minua.
– Tapaamisia oli monta. Viimeisin oli lokakuussa. Monen keskustelun jälkeen en ollut varma neljän vuoden jatkosopimuksen tekemisestä. Minulla oli epäilyksiä, ja joulukuussa päätin, että oli parempi etsiä uusia haasteita.
– Se, mitä tällä kaudella on tapahtunut, sattuu syvälle sisimpääni. Tämä päätös ei ole sellainen, jonka olisin halunnut.
Khediralla oli sanansa sanottavana myös niille, jotka ovat kritisoineet häntä kauden aikana.
– Se satuttaa, että minua syytetään epäammattimaisuudesta. Olen aina asettanut joukkueen itseni edelle. Olen ollut onnellinen Real Madridissa. Kaikki ne, joiden kanssa olen työskennellyt, kunnioittavat minua, ja minulla on puhdas omatunto. Se on normaalia, että lehdistö ja kannattajat kritisoivat minua ajoittain. Se on jalkapalloa.
Khedira on tällä kaudella pelannut kaikki kilpailut mukaan lukien 17 ottelussa yhteensä 628 minuuttia. Viimeisen ottelunsa Khedira pelasi maaliskuussa Schalkea vastaan. Tänään hän on ”loukkaantumisen” takia sivussa, kun Real kohtaa kauden viimeisessä ottelussaan Getafen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – Yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Getafe – Mennäänkö mopolla taas moottoritielle?
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Rayo Vallecano – Tasapainoisessa tilanteessa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Osasuna – Siirtomarkkinoilta pitäisi saada vahvistuksia
- Yllätyskäänne Barcelonassa – luottotoppari siirtyy lainalle
- Yllättävä veto – kolme Barcelonan pelaajaa jätti lomansa kesken
- José Mourinho ei säästellyt: ”Hän on meille tärkeä pelaaja, mutta …”
- AS: José Mourinho pitää tiukkaa kuria Madridissa – uudet säännöt käytössä
- Fede Valverde kertoi – yksi asia yllätti José Mourinhossa
- Ferran Torres jättämässä Barcelonan – PSG-siirto lähempänä kuin koskaan
- Karmea taklaus harjoitusottelussa – Getafen hyökkääjän kausi on ohi
- Yllätyskäänne Barcelonassa – luottotoppari siirtyy lainalle
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Valencia – Yllättävän hyvissä asemissa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Alavés – keskikastin kiusankappale
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Osasuna – Siirtomarkkinoilta pitäisi saada vahvistuksia