Viikon pelaaja: Diego Alves – mestaruuden mahdollinen ratkaisija

Viime viikonlopun kierroksella Real Madridin piti voittaa pysyäkseen Barcelonan kannoilla. Voittoa ei tullut, kiitos epäonnen, Valencian parin tehokkaan nopean hyökkäyksen ja Diego Alvesin huippuluokan torjuntojen. Viikon pelaajamme on Valencian Diego Alves.
Brasilialainen Alves aloitti uransa Atlético Mineirossa. Matka jatkui kesällä 2007 Espanjaan ja tarkemmin Almeríaan. Alkuun David Cobeño pelasi ja Alves istui penkillä. Joulukuussa Alves sai mahdollisuutensa eikä päästänyt enää irti. Loppukauden aikana hän pelasi lähes jokaisen ottelun. 24 pelissä selän taakse meni 28 palloa. Almeríassa vierähti muutama vuosi, kunnes kesällä Alves pääsi siirtymään isompiin ympyröihin: Valenciaan.
Lepakoissa Alves vahvisti jatkuvasti asemiaan. Haasteena oli se, että joukkueessa oli käytännössä kaksi ykkösvahtia, Alves ja Vicente Guaita. Lopulta viime kesänä seurajohto teki päätöksen ja myi Guaitan Getafeen. Samalla Alvesista tuli selkeä ykkösvahti.
Alvesin tilastot päästettyjen maalien ja nollapelien suhteen ovat kehittyneet jatkuvasti Valencia-vuosien aikana. Kaudella 2011-12 päästettyjä maaleja 1,4 per ottelu ja noin joka neljännessä ottelussa nollapeli. Viime kaudella Alves päästi enää keskimäärin tasan yhden maalin ottelua kohden. Nollapeli osui lähes joka toiseen otteluun. Tällä kaudella lukemat ovat olleet vielä parempia. Vain 26 päästettyä maalia 35 ottelussa. Toki maalivahdin tilastoihin vaikuttavat aina myös joukkueen pelitapa ja materiaalin laadukkuus, mutta silti.
Nollapelejä Alves ei ole tällä kaudella pelannut ihan niin montaa kuin vuosi sitten. Pisteitä hän on silti pystynyt torjumaan joukkueelleen, joka on näillä näkymin menossa ensi kaudeksi Mestarien liigaan. Viimeisimmän pisteen Alves torjui viime viikonloppuna yhdessä kauden suurimmista otteluista.
Kyseessä oli vieraspeli Real Madridia vastaan. Ottelu, joka Realin piti käytänössä voittaa jotta mahdollisuudet liigamestaruuteen pysyisivät elossa. Samalla Valencia tarvitsi pisteitä taistelussa Mestarien liiga -paikoista. Ottelu oli kaiken kaikkiaan hyvin hämmentävä. Valencia siirtyi 2-0-johtoon, ja Real keskittyi paukuttamaan maalikehikoita. Lopulta Real ylsi 2-2-tasapeliin, mutta se ei ota mitään pois Alvesin esitykseltä.
Ensin Gareth Balen kaukolaukaus aivan yläkulmasta kiinni. Seuraavaksi Cristiano Ronaldon rangaistuspotku kiinni. Kolmas erinomainen torjunta Javier Hernándezin alakulmaan suuntautuneeseen laukaukseen. Neljäs Hernándezin muutaman metrin päästä tulleeseen puskuun. Viides torjunta vielä parempaan Sergio Ramosin puskuun. Ja nyt siis puhutaan huippuluokan torjunnoista. Koosteen ottelusta voi katsoa tästä.
Alves torjui, torjui, torjui, torjui ja torjui. Torjui kenties hyvin ratkaisevasti. Realille tasapeliin jääminen tarkoittaa sitä, että Barcelona todennäköisesti etenee liigamestaruuteen. Valencialle tasapelipiste puolestaan tarkoittaa sitä, että ensi kauden Mestarien liiga -paikka on täysin sen omissa käsissä. Puhutaan melko isoista torjunnoista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi