Fiorentina kaatui selvästi – Sevilla jälleen Eurooppa-liigan finaaliin
Kuva: Getty Images
Espanjalaisväriä nähdään jälleen sekä Mestarien liigan että Eurooppa-liigan loppuotteluissa. Mestarien liigan finaaliin ylsi Barcelona, ja torstaina paikkansa Eurooppa-liigan loppuotteluun nappasi Sevilla.
Sevillan tilanne näytti hyvältä jo välierien ensimmäisen osan jälkeen. Tuolloin andalusialaiset johtivat Fiorentinaa vastaan maalein 3-0. Toinen osa Italiassa päättyi Sevillan 2-0-vierasvoittoon, joten yhteismaalit merkittiin espanjalaisten hyväksi 5-0.
Torstain ottelussa ensimmäinen osuma syntyi 21 minuutin kohdalla. Éver Banega toimitti oikealta laidalta matalan vapaapotkun maalille, ja Carlos Bacca iski irtopallon verkkoon.
Toista osumaa tarvitsi odottaa vain viisi minuuttia. Vapaapotkusta pitkä pallo rangaistusalueen sisään Cokelle, joka petasi vielä tyhjän maalin Daniel Carricolle.
Fiorentinan takaa-ajo tuntui mahdottomalta. Joukkue loi lopulta peräti 27 maalipaikkaa, joista vain kuusi suuntautui maalia kohti. Lisäksi Josip Ilicic ampui rangaistuspotkun taivaan tuuliin.
Eurooppa-liigan loppuottelu pelataan 27. toukokuuta. Sevilla kohtaa finaalissa ukrainalaisen Dnipron, joka yllätti välierissä Napolin. Mikäli turnauksen puolustava mestari Sevilla voittaa, olisi mestaruus sille jo neljäs. Mikään joukkue ei ole toistaiseksi pystynyt kyseiseen saavutukseen.
Eurooppa-liiga torstaina
Dnipro – Napoli 1-0 (0-0) / yhteismaalit 1-1 1-0 Evgen Seleznev Fiorentina – Sevilla 0-2 (0-2) / yhteismaalit 0-5 0-1 Carlos Bacca (22.) 0-2 Daniel Carrico (27.)LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelona voitti jokaisen kotipelinsä La Ligassa – Lewandowski hyvästeli Camp Noun
- Real Madrid voitti Viníciuksen maalilla – häntäpäässä hurjaa taistelua
- Diego Simeonelta iso paljastus – tältä näyttää valmentajan ensi kausi
- José Mourinho: ”Puhun henkilökohtaisesti Real Madridin kanssa ensi viikolla”
- Jäähyväiset tiedossa: Tällaista on luvassa Robert Lewandowskin viimeisessä ottelussa
- Nyt se on varmaa: Robert Lewandowski jättää Barcelonan – katso koskettava jäähyväisvideo
- Nyt jysähti: Marc-Andre ter Stegen siirtymässä yllättävään seuraan
- Espanja karkuutti hyökkääjän Belgian MM-miehistöön
- Penkkikomennuksesta suivaantunut Real Madrid -pelaaja sai Álvaro Arbeloalta kylmäävän uravinkin
- Athletic: Kylian Mbappé on suututtanut Real Madridin valmentajat

- Real Madridin pelaaja jätettiin ulos MM-kisoista
- José Mourinho: ”Puhun henkilökohtaisesti Real Madridin kanssa ensi viikolla”
- Athletic: Kylian Mbappé on suututtanut Real Madridin valmentajat
- Florentino Pérez ja Kylian Mbappé pitävät kriisikokouksen
- Taas kuohuu! Kylian Mbappé heitti Álvaro Arbeloan bussin alle