Tämän kauden Mestarien liigan ensimmäinen finalisti on selvillä. Barcelona hävisi välierien toisessa osaottelussa Bayern Münchenille lukemin 2-3 mutta eteni loppuotteluun yhteismaalein 5-3.

Bayern iski nopean avausmaalin, mutta Barcelonan hyökkäystrion järjestämät kaksi vierasmaalia ratkaisivat otteluparin. Lopulta Robert Lewandowskin ja Thomas Müllerin maalit jäivät melko kosmeettisiksi.

Bayern aloitti ottelun aggressiivisella otteella. Ensimmäisen hyvän tilanteen loi kuitenkin Barcelona. Neljän minuutin pelin jälkeen Dani Alves nosti pallon puolustuslinjan selustaan juosseelle Ivan Rakiticille, joka laukoi kohti takakulmaa. Manuel Neuer venyi torjuntaan ja pelasti isännät takaiskulta.

Lähes heti perään Bayern pääsi riiston jälkeen nopeaan hyökkäykseen. Müller syötti päädystä takaviistoon Thiago Alcántaralle, jonka laukauksen Gerard Piqué onnistui blokkaamaan vatsallaan.

Vain hetkeä myöhemmin Bayern sai kaipaamansa maalin. Xabi Alonso keskitti kulmapotkun täysin vapaaksi jääneelle Medhi Benatialle, joka puski tarkasti alakulmaan. Topparin osuma kavensi yhteismaalit 1-3:een.

Bayern sai aikaisesta maalista toivoa, joka ei kauan kestänyt. 15. minuutilla Neymar kuljetti pelivälinettä pitkin vasenta laitaa. Syöttö keskialueella päivystäneelle Lionel Messille, joka vapautti pystyyn juosseen Luis Suárezin. Uruguaylainen odotti Neuerin vastaantuloa ja syötti vielä tyhjän maalin Neymarille. Maali oli Neymarille kauden kahdeksas Mestarien liigassa ja samalla arvokas vierasmaali Barcelonalle. Tässä vaiheessa Bayern olisi tarvinnut neljä lisämaalia, jotta se olisi edennyt jatkoon.

Pari minuuttia myöhemmin kotijoukkue oli lähellä illan toista maaliaan. Philipp Lahmin keskitys laskeutui Müllerille, joka puski kohti yläkulmaa. Barca-maalia vartioinut Marc-André ter Stegen venytti erinomaisen torjunnan.

Heikosta tilanteestaan huolimatta Bayern jatkoi kavennusosumien jahtaamista. Seuraavan paikan Müller loi Lewandowskille. Kärkkärillä lähtenyt laukaus suuntautui liiaksi kohti ter Stegeniä. Seuraavaksi Messi laukoi kohti Neueria, ja lähes heti perään ter Stegen torjui Müllerin kudin.

Yhtäkkiä vajaan puolen tunnin kohdalla Barcan hyökkäystrio iski toistamiseen. Ter Stegenin pitkä avaus suuntautui kohti Messiä, joka jatkoi päällään Suárezin läpi. Jälleen keskushyökkääjä syötti vielä Neymarille. Tällä kertaa brassilta vaadittiin tarkka laukaus, joka painui etukulmasta maaliin. Yhteismaalit Barcelonan hyväksi 5-1. Samalla Neymar nousi yhden osuman päähän maalipörssiä johtavasta Messistä.

Vajaa 10 minuuttia ennen taukoa ter Stegen joutui taas töihin. Bastian Schweinsteiger pääsi puskemaan, mutta jälleen liiaksi keskelle.

Hetkeä myöhemmin kotijoukkueen maali oli kiinni noin kymmenestä sentistä. Lewandowski laukoi Thiagon pitkän kuljetuksen jälkeen, ja peliväline valui ter Stegenin torjunnasta kohti tolpan juurta. Saksalaismaalivahti nousi tarpeeksi nopeasti pystyyn ja kauhoi osittain maalissa olleen pallon pois vaara-alueelta.

Ensimmäisellä jaksolla ei enempää maaleja nähty. Puoliajalla Luis Enrique otti Suárezin vaihtoon ja antoi mahdollisuuden viime viikonloppuna saksipotkumaalin iskeneelle Pedrolle.

Toinen puoliaika alkoi melko rauhallisissa merkeissä. Ensimmäinen kunnon tilanne nähtiin vajaan tunnin kohdalla. Schweinsteiger syötti rangaistusalueen rajan tuntumaan Lewandowskille, joka harhautti edessä olleen Javier Mascheranon ulos tilanteesta ja laukoi tarkasti yhteismaalit 2-5:een.

Pari minuuttia myöhemmin pallo jäi pomppimaan vapaapotkun jälkeen Barca-maalin eteen. Müller haki kääntölaukausta – metrin verran ohi.

Ottelupari alkoi saada uudestaan pientä jännitettä vartti ennen täyttä aikaa. Müllerin syöttö kimposi Piquén katkoyrityksestä Schweinsteigerille, joka pudotti takaisin Müllerille. Laukaus suoraan syötöstä upposi takakulmaan. Maalista huolimatta Bayern olisi edelleen tarvinnut kolme osumaa edetäkseen jatkoon.

Lisäajalla Barcelonalla oli erinomainen mahdollisuus tasoittaa toinen osaottelu. Puolittain läpi pelattu Neymar haastoi onnistuneesti ja pääsi kasvotusten Neueria vastaan. Brassihyökkääjä haki vielä tyhjää maalia Messille, mutta syöttö karkasi liian pitkälle eteen.

Enempää tilanteita ei nähty, joten Barcelona finaaliin. Kerta on Barcalle kahdeksas Euroopan ykköskilpailun loppuottelussa. Katalaanit jättivät kaikkien aikojen tilastossa taakseen Liverpoolin, joka on nähty seitsemän kertaa Mestarien liigan tai sitä edeltäneen Euroopan Cupin finaalissa.

Toimittajan sana

Ennen ottelua oli tiedossa, että Bayernilla olisi korkea vuori kiivettävänään. Tiedettiin, että jos Barcelona tekisi maalin, Bayernin urakka olisi käytännössä mahdoton. Siitä huolimatta kotijoukkueen oli pakko pelata alusta asti korkealla riskitasolla, koska maaleja oli tehtävä vähintään kolme.

Nopean maalin Bayern myös sai, mutta saksalaisten iloa himmensivät MSN-ketjun iskemät kaksi vierasmaalia. Toinen jakso meni enemmän tai vähemmän pelailuksi. Barcelona keskittyi lähinnä puolustamaan pallonhallinnan kautta jä jäädyttämään pelin. Bayern loi muutamia tilanteita ja lopulta voitti toisen osaottelun, mutta ensimmäisessä osaottelussa syntynyt ero oli yksinkertaisesti liikaa.

Kokoonpanot

Bayern München

1 Neuer
13 Rafinha
5 Benatia
17 Boateng
18 Bernat
21 Lahm -> Rode (68.)
31 Schweinsteiger -> Martínez (87.)
3 Alonso
6 Alcántara
25 Müller -> Götze (87.)
9 Lewandowski

Bayern München, vaihtopenkki

4 Dante
19 Götze
8 Martínez
14 Pizarro
23 Reina
20 Rode
30 Weiser

Barcelona

1 ter Stegen
22 Alves
3 Piqué
14 Mascherano
18 Alba
5 Busquets
4 Rakitic -> Mathieu (72.)
8 Iniesta -> Xavi (75.)
10 Messi
9 Suárez -> Pedro (46.)
11 Neymar

Barcelona, vaihtopenkki

12 Rafinha
15 Bartra
13 Bravo
21 Adriano
24 Mathieu
7 Pedro
6 Xavi

Mestarien liiga tiistaina

Bayern München – Barcelona 3-2 (1-2)
1-0 Medhi Benatia (7.)
1-1 Neymar (15.)
1-2 Neymar (29.)
2-2 Robert Lewandowski (59.)
3-2 Thomas Müller (74.)