Viikon pelaaja: Dani Alves – laatutyötä epävarmuudessa
Kuva: Getty Images
Barcelonan Dani Alvesille kuluva kausi on ollut erikoinen. Sopimus päättyy parin kuukauden kuluttua, mutta seura ei ole halunnut tosissaan tarjota jatkoa. Tämä siitäkin huolimatta, että Alves on edelleen ollut selkeä ykkösvaihtoehto oikean pakin tontille. Viime viikonloppuna Alves oli ottelun parhaita pelaajia, kun Barca murjoi Córdoban.
Viime kesän harjoituskaudella vaikutti siltä, että Alvesin rooli alkaa pikku hiljaa hiipua Barcelonassa. Martín Montoya sai vastuuta oikeana pakkina, minkä lisäksi seuraan hankittiin brasilialainen Douglas. Ensimmäisen viiden sarjapelin aikana Alves oli kokoonpanossa vain kolme kertaa.
Päävalmentaja Luis Enriquen oli pakko todeta realiteetit. Eilen 32 vuotta täyttänyt Alves on edelleen selvästi paras vaihtoehto oikeaksi pakiksi. Montoya ei pysty tuottamaan samanlaista laatua pallollisessa pelaamisessa. Douglasista tarvinnee sanoa vain, että hänet hankkinut Andoni Zubizarreta sai tammikuussa potkut.
Alves on pelannut tällä kaudella jo 40 ottelua, kun kaikki kilpailut otetaan huomioon. Lepovuoroja on tullut heikompia vastustajia vastaan, koska kovissa peleissä Alvesia on tarvittu. Brassipakki on pelannut lähes jokaisen minuutin Real Madridia, Atlético Madridia, Valenciaa, Sevillaa, Manchester Cityä, PSG:tä ja Bayern Müncheniä vastaan lukuun ottamatta pelikieltoja, jotka pitivät hänet sivussa kahdesta PSG-pelistä.
Maaleja Alves ei ole tällä kaudella tehnyt, mutta maalisyöttöjä hän on tarjoillut jo 10 – neljä Mestarien liigassa ja kuusi La Ligassa. Viime viikonloppuna tuli kaksi maalisyöttöä Córdobaa vastaan. Alvesilla oli Córdobaa vastaan korostetun tärkeä rooli. Nousijajoukkue löi keskustan täysin tukkoon, minkä vuoksi Barcan oli tehtävä peliä laitakaistojen kautta.
– Yhdistimme hyvin peliä keskustassa ja laidoilla. Kun keskikaista on tukossa, meidän on siirryttävä laidoille, jotta saamme hyviä paikkoja luotua. Tänään teimme kaksi maalia sitä kautta, Enrique sanoi lehdistölle ottelun jälkeen.
Kahdella maalilla Enrique viittasi Lionel Messin ja Luis Suárezin viimeistelemiin osumiin, joihin molempiin syötön tarjoili Alves. Molemmat maalit syntyivät Alvesin mittapuulla poikkeuksellisen tarkkojen keskitysten seurauksena.
Alvesin pelin arvioiminen pelkän kahden onnistuneen keskityksen kautta olisi liian yksioikoista, etenkin kun keskitykset eivät yleensä ole Alvesin parasta antia. Kokeneen pakin arvo näkyy kahdessa hyvin tärkeässä osassa Barcelonan pelaamista. Kukaan ei ole muodostanut yhtä hyvin toimivaa laitaparia Messin kanssa kuin Alves. Kaksikko pelaa erinomaisesti yhteen yhdellä tai kahdella kosketuksella. Ajoittain Messi pystyy vapauttamaan Alvesin keskitys- tai vetopaikkaan, mutta tärkeämpää on, että Alves sitoo vähintään yhden puolustajan itseensä ja tarjoaa siten Messille tilaa. Aivan kuten hän tarjosi haasto-syöttöyhdistelmällä eilisessä Bayern-ottelussa.
Toinen erittäin tärkeä elementti Alvesin pelaamisessa on vastaprässin aloittaminen pallonmenetyksen jälkeen. Alves on negatiivisten tilanteenvaihtojen hetkillä yleensä reilusti lähempänä vastustajan maalia kuin omaansa. Selustassa on tilaa, mutta hyvin ja nopeasti toteutetun vastaprässin kautta vastustaja ei tilaa pysty käyttämään hyväkseen. Päinvastoin, Barcelona onnistuu usein voittamaan pallon takaisin itselleen. Aivan kuten eilisen Bayern-ottelun ensimmäisessä maalissa.
Barcan peliä tällä kaudella seuranneille on tullut hyvin selväksi, että Alves on edelleen tärkeä osa joukkueen pelaamista. Niin tärkeä osa, että olisi puhdasta typeryyttä päästää kokenut pelaaja lähtemään tulevana kesänä. Etenkin kun siirtokiellon takia Barca ei voi tulevana kesänä hakkia tilalle ketään.
Kaikki Viikon pelaaja -artikkelit voi lukea tästä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- TOP 5: La Ligan parhaat keskushyökkääjät kaudelle 2026-27
- TOP 5: La Ligan läpimurtopelaajat kaudelle 2026–27
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla