Eero Markkanen palasi harjoituksiin kuukausien tauon jälkeen
Joku on saattanut ihmetellä, miksei Eero Markkasesta ole kuulunut mitään. Syy on vatsalihasvamma, joka on pitänyt suomalaishyökkääjän lähes koko kevätkauden sivussa.
– Sain kahden kevätkierroksen avauspelin jälkeen repeämän vatsalihakseen enkä edes tiedä itse missä repeämä tuli. Olen kuntouttanut ja kuntouttanut vammaa, ja parantuminen on ottanut todella pitkän ajan. Turhauttavaa, mutta eipä loukkaantumiset ikinä kivoja ole, Markkanen sanoi OrsaSportin verkkosivuilla.
Nyt tilanne näyttää paremmalta.
– Pääsin lauantaina ensimmäistä kertaa joukkueen mukana harjoittelemaan, ja taukoa edellisestä harjoituksesta tuli viisitoista pitkää viikkoa. Ainahan alussa hieman jännittää, mutta nyt tuntuu todella hyvältä ja loukkaantumista ajattelee koko ajan vähemmän. Pallotuntuma on vielä vähän hukassa, mutta se on normaalia. Pääasia on, että saa taas harjoitella ja uskaltaa mennä tilanteisiin koko ajan paremmin ja oikeastaan ihan niin kuin pitää.
Markkasen edustama Real Madrid Castilla on tällä hetkellä Segunda B:n kakkoslohkossa seitsemäntenä. Kierroksia on jäljellä enää kaksi. Paikka neljän parhaan kesken järjestettävissä nousukarsinnoissa vaatii apuja muilta.
– Toki tilanne sarjassa näyttää huonommalta, kun nousukarsintapaikka ei ole enää edes omissa käsissä. Jäljellä olevista kahdesta ottelusta on pakko ottaa voitot, mutta myös muiden joukkueiden pitää pelata meille suosiollisesti. Taistelu jatkuu ja toivoa kuitenkin on vielä, Markkanen mietti.
Onko vatsavaiva selätetty jo niin hyvin, että kookas sentteri nähdään vielä viimeisten kierrosten aikana kentällä?
– Toivon itsekin pystyväni antamaan niin vahvat näytöt, että pääsisin vielä kokoonpanoon ja ehkä kentällekin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita