Tiukkaa teki – Atlético Madrid rankkareilla jatkoon
Kuva: Getty Images
Molemmat viime kauden finalistit nähdään Mestarien liigan puolivälierissä. Atlético Madridin paikka kahdeksan joukossa varmistui keskiviikon puolelle venyneessä ottelussa, jossa Rojiblancos pudotti Bayer Leverkusenin rangaistuspotkukilpailussa.
Tasaisessa ottelussa ei maalipaikoilla juhlittu. 120 minuutin aikana nähtiin vain yksi maali. Rangaistuspotkukilpailussa maaleja nähtiin, mutta myös epäonnistumisia. Lopulta ratkaisevan rankkarin upotti oma poika Fernando Torres.
Ottelun ensimmäinen noin 25 minuuttia eteni molempien joukkueiden osalta vastaiskupaikkoja kytäten. Oikeastaan ensimmäinen merkittävä tilanne nähtiin loukkaantumisen muodossa. Atléticon ykkösvahti Miguel Ángel Moyá loukkasi ilmeisesti jalkansa harmittoman näköisessä tilanteessa. Hänen tilalleen vaihdettiin nuori Jan Oblak, joka on tällä kaudella pelannut lähinnä Copa del Reyssä.


Toimittajan sana
Tasainen, tarkka ottelu. Muutamaa rajumpaa taklausta lukuun ottamatta peli oli huomattavasti rauhallisempi kuin ensimmäinen osaottelu. Molemmat joukkueet puolustivat järkevästi ja monen miehen voimin. Pelivälineen alla oli pallonmenetyksen hetkellä lähes aina organisoitu puolustusryhmitys. Se toisaalta söi molempien joukkueiden hyökkäystehoja. Etenkin Bayerin paljon puhuttua hurlumhei-hyökkäämistä ja raivokasta korkeaa prässiä ei juuri nähty. Eipä tosin Atléticokaan montaa erinomaista maalipaikkaa onnistunut luomaan. Sikäli oli ihan oikeutettua, että ratkaisu haettiin rangaistuspotkukisan kautta.Kokoonpanot
Atlético Madrid 1 Moyá -> Oblak (23.) 20 Juanfran 23 Miranda 24 Giménez 18 Gámez 6 Koke 22 Cani -> García (46.) 4 Suárez 10 Turan 9 Mandzukic -> Torres (83.) 7 Griezmann Atlético Madrid, vaihtopenkki 15 Ansaldi 14 Gabi 8 García 11 Jiménez 28 Lucas 13 Oblak 19 Torres Bayer Leverkusen 1 Leno 14 Hilbert 21 Toprak 5 Spahic 18 Wendell 27 Castro 8 Bender -> Papadopoulos (104.) 38 Bellarabi 10 Calhanoglu 7 Son -> Rolfes (77.) 9 Drmic -> Kiessling (69.) Bayer Leverkusen, vaihtopenkki 17 Boenisch 19 Brandt 11 Kiessling 25 Kresic 14 Papadopoulos 3 Reinartz 6 RolfesMestarien liiga tiistaina
Atlético Madrid – Bayer Leverkusen 2-1 rp. (1-0) 1-0 Mario Suárez (27.) Atlético Madrid jatkoon yhteismaalien perusteella. Monaco – Arsenal 0-2 (0-1) / yhteismaalit 3-3 0-1 Olivier Giroud (36.) 0-2 Aaron Ramsey (79.) Monaco jatkoon vierasmaalisäännön perusteella.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Vinícius kommentoi pettymykseen päättyneitä MM-kisoja: ”Tarvitsin muutaman päivän aikaa ajatella”
- Real Madridin jättänyt Dani Ceballos puhui tulevaisuudestaan
- Iker Casillas kertoi väleistään José Mourinhoon: ”Se oli kuin huonosti päättynyt avioliitto”
- Romano: FC Barcelona iski siirtomarkkinoilla – Dortmundin tähti siirtyy seuraan
- José Mourinho palasi Real Madridiin: ”Rakastan tätä seuraa, on kunnia olla täällä.”
- Lamine Yamal ylisti Cristiano Ronaldoa: ”Hänellä on eniten auraa jalkapallossa”
- Lähde: Sevillan lasinilkka palaamassa kotimaahansa
- Barcelona-tähti ei hätkähdä Real Madridin hankinnoista – “He eivät ole voittaneet kahteen vuoteen mitään”
- Marca: Atlético teki päätöksen Julián Álvarezin suhteen
- Barcelonalle tyly ilmoitus – hankinta ei lähelläkään
- Romano: Barcelona teki tarjouksen suurseuran tähdestä – siirto lähellä toteutumista
- Yli 40 miljoonaa tiskiin – Atlético Madrid kaappasi suurseuran kapteenin
- Marca: Atlético teki päätöksen Julián Álvarezin suhteen
- Man United-huhuille vastaus – Aurélien Tchouaméni teki ison päätöksen
- Barcelonalle tyly ilmoitus – hankinta ei lähelläkään
- Real Madridista lähtenyt Álvaro Arbeloa löysi uuden seuran
- Betis hankkii puolustajan Real Madridista
- Barcelona on saamassa laitapakin itselleen
- Siirtohuhu: José Mourinho haluaa Scott McTominayn Real Madridiin
- Nyt menee yli: Kylian Mbappé joutui taas rasismin kohteeksi poliitikon toimesta