Tiistaina ja keskiviikkona pelatuissa Mestarien liigan neljännesvälieräotteluissa nähtiin poikkeuksellista draamaa. Sanat trilleri ja draama ovat urheilujournalismin parissa melko kulutettuja termejä, mutta tällä kertaa niiden käytölle on katetta.

Omat koirat purivat

Tiistaina pelatun Real Madrid – Schalke -ottelun piti olla läpihuutojuttu. Real oli voittanut avausosan vieraissa maalein 2-0, joten Schalken mahdollisuudet olivat vähissä. Pelihän siitä lopulta kuitenkin tuli. Avauspuoliskolla Schalke siirtyi kahdesti johtoon, mutta molemmilla kerroilla Cristiano Ronaldo toi Realin tasoihin.

Schalken piti olla lyöty viimeistään 53. minuutilla, kun Karim Benzema vei isännät 3-2-johtoon. Tässä vaiheessa Schalken olisi pitänyt tehdä kolme maalia. Takaa-ajo jäi yhdestä maalista kiinni. 3-3:een naulasi Leroy Sané ja 3-4:ään Realissa aiemmin urallaan pelannut Klaas-Jan Huntelaar. Vielä aivan pelin lopussa Schalkella oli pari maalipaikkaa, mutta Iker Casillas kesti. Tässä pelissä oman koiran (Huntelaarin) pureminen ei auttanut, vaikka hän komean maalin lisäksi ampui pallon kertaalleen ristikkoon.

Keskiviikon pelissä oma koira sen sijaan juhli vanhan seuransa kotinurmella. Ennen ottelua kovin moni ei uskonut PSG:n voittoon. Ne harvatkin PSG:n bändärit kaikkosivat siinä vaiheessa, kun Zlatan Ibrahimovic ajettiin puolen tunnin kohdalla suoralla punaisella ulos.

81. minuutilla Gary Cahill vei Chelsean johtoon, mutta PSG:lle riitti edelleen yksi maali. Ja sehän tuli. Neljä minuuttia ennen täyttä aikaa Ezequiel Lavezzi tarjoili keskityksen, ja vielä viime kaudella Chelseassa pelannut David Luiz puski pallon verkkoon. Maalia seurasi raivokas tuuletus.

– Sanoin, etten juhlisi maalia, mutta en kyennyt hillitsemään tunteitani. Kiitos Chelsea, ja anteeksi, että tuuletin. Olin niin tunteideni pauloissa, Luiz sanoi ottelun jälkeen Sky Sports 5:lle.

Luizin maali vei pelin jatkoajalle. Molemmat osuivat vielä kerran, joten PSG eteni jatkoon vierasmaalisäännön perusteella.

”Tämä on noloa”

Myös Real Madrid tosiaan eteni jatkoon, mutta 3-4-tappio kotinurmella Schalkea vastaan oli Real-leirille nöyryytys. Tilastopalvelu Optan mukaan Schalke on ensimmäinen joukkue, joka on tehnyt Realia vastaan neljä vierasmaalia euroturnauksen pudotuspeleissä. Casillasille, Sami Khediralle ja Gareth Balelle vihellettiin jo ottelun aikana. Pelin jälkeen osa kotiyleisöstä kaivoi valkoiset nenäliinat takataskuistaan ja osoitti mieltään heikosti pelanneelle kotijoukkueelle.

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Realin päävalmentaja Carlo Ancelotti keskittyi lähinnä pahoittelemaan peliesitystä.

– Olen hyvin pahoillani. Kuten jokainen näki, pelasimme todella huonosti. Se on huono juttu imagomme kannalta. Kaikki saamamme kritiikki on oikeutettua.

– Olemme ammattilaisia, emme tee itseämme naurunalaisiksi. Ei ole helppoa selittää, mitä on tapahtunut. Olemme menettäneet itseluottamuksemme.

Kenties vielä synkemmin asiaan suhtautui Ronaldo, joka nousi kaikkien aikojen euromaalitilaston kärkeen. Canal Plus vangitsi kameroillaan tilanteen, jossa Ronaldo sanoi Benzemalle: ”Tämä on noloa”. Päätösvihellyksen jälkeen Casillas yritti saada koko joukkueen keskiympyrään kiittämään kannattajia (tai pyytämään heiltä anteeksi). Ronaldo lähinnä katsoi tyhjyyteen. Haastattelualueella hänellä oli vain muutama sana sanottavanaan.

– En aio sanoa mitään. En puhu lehdistölle enää tämän kauden aikana.

Björn Kuipers hukassa Bridgellä

Olisi mielenkiintoista tietää, näkikö erotuomari Björn Kuipers ihan oikeasti Zlatanin ja Oscarin törmäyksen. Olisi myös mielenkiintoista tietää, vaikuttiko hänen päätökseensä, se että Zlatanin nimeämät ”11 vauvaa” (eli Chelsean pelaajisto) tulivat välittömästi vaatimaan ulosajoa ruotsalaiselle. Entä vaikuttiko Kuipersin tuomioon Oscarin poikkeuksellisen voimakas kituminen kentän pinnassa?

Oli miten oli, sillä hetkellä kun Zlatan ajettiin ulos, Kuipers (tai oikeammin koko tuomaristo) menetti pelin hallinnan. Ylilyöntejä ja muita rikkeitä tuli vielä rutkasti lisää – ja liian suuri osuus meni Kuipersilta ohi. Kuten David Luizin törkeä kyynärpääisku pelitilanteen ulkopuolella Diego Costan kasvojen alueelle. Tai Edinson Cavanin Costaan kohdistunut rike, josta pallo olisi pitänyt viedä pisteelle. Tai Costan takaapäin tullut myöhästynyt taklaus Thiago Silvan jaloille. Jos Zlatanin punaisen jälkeinen linja olisi pitänyt, Costa olisi lähtenyt tästä taklauksesta ulos. Costa olisi viimeistään pitänyt heittää ulos pelitilanteen ulkopuolisesta aggressiosta Marquinhosia kohtaan.

Tämän pelin perusteella on vain toivottava, että Kuipers ja hänen avustavat tuomarinsa petraavat oiken kunnolla seuraavaan peliin.

Bayernin ja Porton ylivoimaa

Basel on opittu viime vuosina tuntemaan hankalana isompiensa kiusaajana. Neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussakin Portoa vastaan Basel roikkui vielä jossain määrin mukana. Tiistaina pelatussa toisessa osassa ei ollut enää mitään jakoa. Porto hallitsi palloa ja loi enemmän maalipaikkoja. Vastaavasti Basel joutui rikkomaan ja keräämään varoituksia. Tuloksellisesti Porto oli murskaava maalein 4-0. Toistaiseksi Porto on tämän Mestarien liiga -kauden aikana kohdannut Shakhtar Donetskin, Athletic Bilbaon, Bate Borisovin ja Baselin. Kiinnostavaa nähdä, mikä Porton iskukyky on siinä vaiheessa, kun vastaan asettuu joku turnauksen voittajasuosikeista.

Tämän viikon toisista murskajaisista vastasi Bayern München. Avausosa Shakhtaria vastaan oli päättynyt maalittomaan tasapeliin, mikä ehti jo nostattaa puheita Shakhtarin tuhkimotarinasta. Ihan sellaista ei tullut. Oleksandr Kucher kolmannella peliminuutilla suihkuun, Bayernille seitsemän maalia ja loppuun kättelyt. Voitto sivusi Bayernin historian suurinta Mestarien liiga -voittoa. Kas kummaa, kaudella 2011-12 saksalaiset murjoivat juuri Baselin samoin lukemin maanrakoon.

Zlatan ja Kucherov historiankirjoihin

Tiistain ja keskiviikon neljässä ottelussa nähtiin kolme ulosajoa. Baselin Walter Samuel, PSG:n Zlatan ja Shakhtarin Kucher lähtivät aikaiseen suihkuun. Kaksi jälkimmäistä teki historiaa.

Tilastopalvelu Optan mukaan Zlatan nousi Mestarien liigan kaikkien aikojen ulosajotilastossa ykköspaikalla olleen Edgar Davidsin rinnalle. Molemmat ovat katsoneet neljästi punaista Euroopan ykköskilpailussa.

 

OptaJean

@OptaJean
4 - Zlatan Ibrahimovic has picked up his fourth red card in the Champions League, the most in the competition alongside Edgar Davids. Out.

Kucher puolestaan sai samaisen tilastopalvelun mukaan nimensä kohtaan ”Mestarien liigan nopein ulosajo”. Kucher ehti pelata noin kolme minuuttia.

OptaFranz

@OptaFranz
3 - Olexandr Kucher gets the fastest red card in @ChampionsLeague history (after 3 minutes). Out. #FCBFCSD