Granada nappasi tärkeän voiton Andalusian paikallistaistossa – Elche kaatoi Almerían
Kuva: Getty Images
Lauantain loppuillasta La Ligaa pelattiin kahden ottelun verran. Tiukassa putoamistaiston kamppailussa Elche voitti kotonaan Almerían maalein 1-0. Illan toisessa ottelussa Granada otti kotonaan todella tärkeän voiton naapurikaupungin Málagasta.
Elchessä nähtiin vauhdikas ja intensiivinen ottelu, mutta vain kerran pallo saatiin maaliin asti. Reilun viiden minuutin pelin jälkeen Jonathas hassutti laidalla vastustajan aivan väärään suuntaan, ja tämän jälkeen brassi löysi keskityksellään Victor Rodíguezin, joka puski pallon maalin.
Video maalista ja Jonathasin loistavasta esityöstä löytyy täältä.
Almeríalla oli muutama hyvä paikka, esimerkiksi Sebastián Dubarbierin vapaapotku, joka osui tolppaan. Pisteet jäivät kuitenkin Elcheen.
Illan myöhäisottelussa Granada oli ensimmäisellä puoliajalla huomattavasti Málagaa aktiivisempi, mutta Carlos Kameni piti torjunnoillaan vierailijat pelissä mukana.
Kotijoukkue siirtyi ansaittuun johtoon 57. minuutilla. Painostusjakson päätteeksi pallo pelattiin Pitille maalin eteen. Loppujen lopuksi Ignacio Camacho sohi pallon omaan maaliin.
Muutamia minuutteja myöhemmin Camacho yritti paikata omaa maaliaan laukomalla huikean pommin noin 30 metristä. Málagan epäonneksi pallo osui vain maalin ristikkoon.
Vierailijoilla oli muutama puolittainen paikka, muta muuten ottelu oli edelleen täysin Granadan hallinnassa. Isännillä oli 2-3 loistavaa mahdollisuutta kaunistella numeroita, mutta Camachon oma maali jäi lopulta ottelun ainoaksi.
Granada nousi voitolla kolmen pisteen päähän Levantesta, joka on viimeisellä säilyjän paikalla. Almería tippui tappionsa myötä putoamisviivan huonommalle puolelle. Málaga on seitsemäntenä.
La Liga lauantaina
Deportivo La Coruña – Sevilla 3-4 (1-1) 1-0 Oriol Riera (28.) 1-1 Vitolo (33.) 1-2 Vitolo (52.) 1-3 Kévin Gameiro rp. (65.) 2-3 Oriol Riera (72.) 2-4 Oma maali (83.) 3-4 Lucas Pérez (90+3.) Athletic Bilbao – Real Madrid 1-0 (1-0) 1-0 Aritz Aduriz (26.) Elche – Almería 1-0 (1-0) 1-0 Víctor Rodríguez (6.) Granada – Málaga 1-0 (0-0) 1-0 Ignacio Camacho om. (57.)LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vanha suola janottaa – Álvaro Arbeloan Fulham jälleen Real Madrid -pelaajan perässä
- Vastustajan valmentaja kummasteli taas tuomaritoimintaa Real Madridin pelissä
- Barcelona nappasi 16-vuotiaan huippulupauksen – sukua Bayern Münchenin tähtipelaajalle
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Atlético haluaa Juventuksen hyökkääjän – neuvottelut käynnissä
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Julián Alvarezista uutta tietoa
- Hurja väite: Al Hilal voisi toimia siltana Julián Álvarezin Barcelona-siirrossa
- Marca: Uusi käänne Álvarez-saagassa – palaa Atléticon harjoituksiin
- Real Madrid kylvetti Málagaa – Jude Bellingham oli jälleen vakuuttava
- Loppukesän siirtopommi – Gabriel Jesus siirtymässä Barcelonaan
- Barcelonan ylijäämäpelaajaa kaupitellaan edelleen – kaksi seuraa hänen perässään
- Nyt se selvisi – Julian Alvarez teki valintansa!
- Atlético haluaa Juventuksen hyökkääjän – neuvottelut käynnissä
- Julián Alvarezista uutta tietoa
- Hurja väite: Al Hilal voisi toimia siltana Julián Álvarezin Barcelona-siirrossa
- Ville Koski keräsi kehuja espanjalaismedialta – ”Hän ei turhia kikkaile”
- Romano: Real Madrid osti 19-vuotiaan lupauksen keskikentälleen
- Marca: Tähtipelaaja jatkosopimukseen Atléticon kanssa