Neymar-saaga jatkuu – Barcelona yritti maksaa brasilialaisyhtiön hiljaiseksi
Kuva: Getty Images
Neymarin siirto Barcelonaan tapahtui yli 1,5 vuotta sitten. Edelleen siirron epäselvyyksistä käydään oikeutta. Barcelona on mukana oikeusjutussa Espanjassa, ja nyt Brasiliassa on nostettu syyte samaan saagaan liittyen.
Katalonialaisen 8tv:n 8 al dia -ohjelma kertoo, että sãopaulolainen tuomioistuin on lähettänyt Neymarille kutsun saapua todistajaksi investointiyhtiö DIS:n nostamaan syytteeseen. Ennen siirtoa 40 prosenttia Neymarin oikeuksista omistanut DIS vaatii pelaajan agenttia Wagner Ribeiroa julkistamaan kaikki siirtoon liittyvät asiakirjat. Asiasta uutisoi Inside Spanish Football –sivusto.
Alun perin Barcelona väitti, että seura maksoi Neymarin siirrosta yhteensä 57 miljoonaa euroa. Tästä potista DIS sai vain 6,8 miljoonaa euroa. Myöhemmin Barcelonan johto on tuomioistuimessa joutunut paljastamaan, että siirto maksoi todellisuudessa noin 90 miljoonaa euroa. DIS:n puheenjohtaja José Domingo Barral kertoi madridilaislehti Marcalle Barcelonan yrityksestä lakaista asia maton alle.
– Confederations Cupin aikana, kun Neymar sanoi ettei hän halua lähteä, me saimme kaksi puhelua Sandro Rosellilta (Barcelonan entinen puheenjohtaja). Hän soitti meille, mutta emme kyenneet järjestämään tapaamista, koska Rosell ei voinut tulla Brasiliaan. Jos hän ei voi tulla Brasiliaan, hänellä on ongelma.
– Sana alkoi kiertää, että siirto maksoi 57 miljoonaa euroa. Siinä tapauksessa meidän ei olisi pitänyt saada kuutta miljoonaa, vaan paljon enemmän. Siinä vaiheessa Barcelonan agentti André Cury ilmestyi paikalle. Hän näytti seuran virallisen kortin ja sopi tapaamisen.
– Joimme kahvit ja hän tarjosi neljää miljoonaa euroa, jotta asia unohdettaisiin. Sanoimme hänelle, mitä meille meidän mielestämme kuului: 12 miljoonaa sen jo saadun kuuden miljoonan päälle. Hän korotti tarjouksen kuuteen, eli yhteensä 12 miljoonaan. (He tekivät näin) välttääkseen ongelmat ja pitääkseen meidät hiljaa. Me emme allekirjoittaneet.
Toimittajan sana
Tuomioistuimen haasteena on määrittää, mikä osa siirron aikana liikkuneista rahoista oli varsinaista siirtosummaa. Tästä potista osa luonnollisesti kuuluu DIS:lle. Suuri osa rahoista siirtyi Barcelonalta Neymarin isän yhtiölle. Vaikka järjestely vaikuttaa vähintäänkin epämääräiseltä, se ei välttämättä ole laiton, eikä DIS välttämättä ole oikeutettu niihin rahoihin.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?