Esa Mäkijärven kulma: Real Madrid, valtion joukkue?

Maaliskuussa pelattava El Clásico, FC Barcelonan ja Real Madridin kohtaaminen, nostaa jälleen vanhat kaunat pintaan. Riidoissa on hieman yksinkertaistettuna kyse Katalonian itsehallintoalueen itsenäistymishalusta ja Madridin ykkösjoukkueen kytkeytymisestä diktaattori Francisco Francoon. Pitkään (1939–1975) Espanjaa johtanut Franco nähtiin usein istumassa Santiago Bernabéun stadionin VIP-tilassa.

El Clásicossa – ja laajemmin koko espanjalaisessa jalkapallossa – on kyse politiikasta. Franco oli vihattu hahmo, mutta hänellä oli myös paljon kannattajia. Hänen kytköksensä Real Madridiin ovat tiedossa, eikä niitä ole syytä yrittää kiistää. Voidaan kuitenkin kysyä, onko nykyinen Real Madrid suoraan tai epäsuoraan valtion joukkue?

Franco nousi valtaan Espanjan sisällissodassa (1936–1939). Silloin järjestettiin vain alueellisia jalkapallosarjoja. Maanlaajuinen liiga oli keskeytyksissä, kun sotiminen pakotti keskeyttämään urheilemisen ja keskittymään taisteluun. Moni espanjalainen jalkapalloilija haavoittui tai kuoli sodassa. Jotkut lähtivät maanpakoon ja palasivat myöhemmin. Pelaajia taisteli Francon kansallismielisten ja laillisen tasavaltalaisen hallituksen puolella.

Madrid oli yksi viimeisistä kaupungeista, jotka antautuivat Francon kapinallisille. Koska Franco ei ollut kovin pidetty, hän teki kaikkensa kalastellakseen suosiota ja liittyi osittain tästä syystä Real Madridin taustajoukkoihin. Franco syntyi Galician itsehallintoalueella, lähellä sen pääkaupunki A Coruñaa. Diktaattori ei ollut aluksi kovin kiinnostunut jalkapallosta, mutta ilmoitti pian valtaan noustuaan ryhtyvänsä Real Madridin faniksi. Hän otti Real Madridin omakseen pitkälti populistisista syistä.

Kyse ei ollut pelkästä kannattamisesta, vaan Franco ja hänen kätyrinsä auttoivat madridilaisseuraa nousemaan maailman parhaaksi. Harvat kuitenkaan tietävät tai muistavat, että Franco tuki aiemmin Madridin toista merkittävää seuraa, Atlético Madridia, joka tunnettiin vuosina 1939–1947 nimellä Atlético Aviación. Se oli muodostettu ilmavoimien sotilaista ja hajonneen Atlético Madridin rippeistä. Atlético Aviación oli jonkin aikaa yksi Espanjan parhaista seuroista. Sen hylättyään Franco oli niin tuttu näky Real Madridin stadionilla, että Real Madridia alettiin kutsua el equipo del gobiernoksi (valtion joukkueeksi).

Haukkumanimi elää yhä, vaikka onkin enenevissä määrin liioittelua. Real Madrid ei suinkaan ole ”maan häpeä”, joksi Atlético Madridin kannattajat sen mieltävät, vaan espanjalaisuuden edustaja Euroopassa. Kansallismielisyys liittyy Real Madridiin. Sillä on kuitenkin myös kymmeniä miljoonia ei-espanjalaisia seuraajia, jotka eivät tiedä tai halua tietää sen nationalistisesta puolesta.

Espanjan kaksi viimeisintä kuningasta, Juan Carlos I ja Felipe VI, ovat Real Madridin kannattajia, vaikka eivät pidäkään tästä asiasta suurta ääntä. Juan Carlos I näyttäytyi Santiago Bernabéulla, mutta Felipe VI katsoo kaikesta päätellen useimmat pelit kotonaan.

Myös ministerit ovat liittäneet itsensä julkisesti Real Madridiin. On kuitenkin syytä muistaa, että Espanjan poliitikkoja on ollut myös FC Barcelonan puolella. Näkyvin heistä oli Espanjan pääministerin toimen vuonna 2011 jättänyt José Luis Rodríguez Zapatero.

Poliitikkojen jalkapallointoilussa ei kuitenkaan ole kyse taloudellisesta avusta tai muista palveluksista – ei ainakaan pelkästään – vaan lähinnä näkyvyydestä ja oman aseman pönkittämisestä suurseurojen menetyksellä. Franco patsasteli madridilaisen urheilun keulakuvana, koska raakalaismainen diktaattori ei ollut kovassa huudossa kaupungin asukkaiden parissa. Hän jyrisi jopa sodan aikana ennemmin hävittävänsä Madridin kuin jättävänsä sen marxilaisille.

Sisällissodan jälkeen Franco nopeutti Real Madridin kasvua. Nuevo Chamartín -stadionin (Santiago Bernabéun) rakennusluvat järjestyivät nopeasti Francon takia. Sama päti lainoihin. Real Madridista tuli 1950-luvulla nopeasti Espanjan paras joukkue, jonka voittamisesta tuli Franco-kytkösten takia poliittisen kunnian kysymys.

Tämä fakta on kiistaton. Real Madrid niitti kuitenkin mainetta myös kansainvälisillä kentillä, minne Francon lonkerot eivät yltäneet. Francolaiset eivät olleet miellyttäviä, eikä Espanjan kehittäminen kiinnostanut heitä. He keskittyivät poliittisen tasapainon ylläpitämiseen ja asemansa säilyttämiseen. Franco vaikutti Espanjassa ja jalkapallossa taustalta, eikä yleensä sekaantunut suoraan mihinkään. Hän veteli naruista taustalta.

Salamyhkäisyys on osaltaan ruokkinut salaliittoteorioita. Espanjalaiset eivät vieläkään luota poliitikkoihinsa, vaan pitävät heitä ahneina roistona. Kritiikki on jossain määrin oikeutettua. Espanjan järjestelmä kärsii jähmeydestä ja läpinäkymättömyydestä. Hyvä veli -verkostot ovat siellä yleisiä. Olisi kuitenkin liian yksinkertaista lätkäistä Real Madridille valtion joukkueen ja FC Barcelonalle sympaattisten kapinallisten leima. Asiat eivät ole näin yksinkertaisia, eivät edes usein mustavalkoisessa jalkapallossa.

Esa Mäkijärvi
Kolumnisti on kirjailija ja La Liga -intoilija. Hän on julkaissut kirjan Valkoinen baletti: kirjoituksia Real Madridista (Arktinen Banaani 2014). Mäkijärven kolumnit mahdollistaa yhteistyökumppanimme Vivus.fi.