Atlético on Madridin herra – Real jäi täysin jyrän alle
Atlético Madrid osoitti lauantai-iltapäivänä olevansa tällä hetkellä keskinäisessä kilpailussa selvästi naapuriaan Real Madridia edellä. Atlético teki Realista selvää jälkeä sekä pelillisesti että tulostaululla. Loppulukemat kirjattiin punavalkopaitojen hyväksi 4-0. Ottelu tiivistyi hyvin Saúl Ñígueziin. Saúl aloitti vaihdossa ja loukkaantui myöhemmin. Siinä välissä puolustava keskikenttäpelaaja ehti tehdä maalin ja syöttää toisen.
Aloitetaan tarinan kertominen alusta.
Kotijoukkue sai huonoja uutisia jo ennen 10 minuutin rajapyykkiä, kun loukkaantunut Koke jouduttiin vaihtamaan Saúliin. Samaan aikaan kentällä hoidettiin Diego Godínia, jonka nenä aukesi kaksinkamppailutilanteessa Sami Khediran kanssa.
Koken loukkaantuminen ei tuntunut kotijoukkuetta haittaavan. 14. minuutilla Atlético löi keskityksellä painetta Realin boksiin. Peliväline syötettiin boksin rajan tuntumaan Tiagolle, joka tälläsi vastapalloon. Iker Casillas ei ilmeisesti kunnolla nähnyt laukausta, ja pallo painui polvillaan olleen Casillasin kainalosta sisään.
Vain neljä minuuttia myöhemmin lukemat muuttuivat 2-0:aan. Guilherme Siqueira nousi erinomaisesti vasemmalta laidalta ja keskitti maalin eteen. Koken tilalle tullut Saúl kääntyi, hyppäsi akrobaattisesti ilmaan ja laukoi saksipotkulla pallon tolpan kautta maaliin.
Meni pitkään ennen kuin Real sai kunnolla pelin juonesta kiinni. Puolen tunnin jälkeen vieraat loivat hyvän tilanteen vapaapotkun avulla. Toni Kroosin lähettämä pallo pomppi pariinkin otteeseen Miguel Ángel Moyán maalin edessä, mutta Atlético-puolustus onnistui purkamaan.
Muutamaa minuuttia myöhemmin vastaava vaarallinen tilanne nähtiin toisessa päädyssä. Maalille annettu vapaapotku tuli pääpallon myötä taka-alueelle Godínille. Toppari tälläsi kohti maalia, ja Khedira torjui kädellään. Saksalainen ei ehtinyt reagoida, mutta toisaalta käsi ei ollut niin sanotusti luonnollisessa peliasennossa. Tilanteesta olisi siis voinut viheltää rangaistuspotkun.
Ensimmäisen puoliskon aikana ei enempää erityisen vaarallisia tilanteita nähty, joten tauolle lähdettiin lukemissa 2-0.
Vajaan tunnin kohdalla Antoine Griezmann pääsi lyhyen ajan sisään kolmesti yrittämään maalintekoa. Ensimmäinen laukaus suuntautui päin Casillasia. Heti perään ranskalaishyökkääjä haki peliin toista saksipotkuosumaa. Yritys painui hiukan maalin yli. Seuraavaksi Juanfran keskitti oikealta. Griezmann voitti pääpallon, mutta hankalasta asennosta lähtenyt pusku sujahti reilummin yli maalin.
Juanfranin hyvät keskitykset jatkuivat pari minuuttia myöhemmin. Yhtäkkiä Realin maalin edessä oli kolme kotijoukkueen pelaajaa yhtä puolustajaa vastaan. Keskitys tuli hieman yllättäen koko osaston yli Tiagolle. Ottelun avausmaalin iskenyt keskikenttäpelaaja ei ehtinyt reagoida, ja pusku epäonnistui.
67. minuutilla Atlético-pelaajat eivät enää epäonnistuneet. Arda Turan keskitti takatolpalle, Saúl voitti pääpallossa Daniel Carvajalin ja puski pelivälineen maalin eteen. Griezmann voitti kaksinkamppailussa Raphaël Varanen ja rynni väkisin pallon maaliin.
Kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa Real oli kohtuullisen lähellä maalia. Asier Illarramendi tälläsi volleyn rangaistusalueen rajan tuntumasta, mutta Moyá punttasi pallon kulmapotkuksi.
Atlético viimeisteli Realin nöyryytyksen 89. minuutilla. Vaihdossa ottelun aloittanut Fernando Torres keskitti oikealta, ja Mario Mandzukic iski syöksypuskulla lukemat 4-0:aan.
Atléticon voitto palautti La Ligan kärkikamppailun todella tasaiseksi. Realilla on 22 ottelun jälkeen 54 pistettä. Barcelona ja Atlético ovat 50:ssä. Barcalla on kierroksen ottelu pelaamatta, joten sillä on mahdollisuus kaventaa ero Realiin nähden yhteen pisteeseen.
Toimittajan sana
Diego Simeone vie tällä hetkellä valmentajien välisessä shakkiottelussa Carlo Ancelottia 100-0. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella toisensa kuusi kertaa. Atlético on voittanut neljä kertaa, ja kaksi ottelua on päättynyt tasan. Tällä kertaa Real jäi koko ensimmäisen puoliskon aikana ilman laukausta maalia kohti. Kerta oli Realille ensimmäinen tällä liigakaudella. Tarkalleen ottaen Realilta meni tilastopalvelun tarjoaman datan mukaan noin 80 minuuttia ennen kuin se sai ensimmäisen laukauksensa kohti Atléticon maalia.
Toinen asia, joka osui silmään. Calderónin nurmi oli surkeassa kunnossa. Todennäköisesti Atléticon leirissä ajateltiin, että kuoppainen perunapelto haittaa enemmän Realin pelaamista. Siinä mielessä taktiikka toimi, että Real ei missään vaiheessa saanut kunnolla syöttörallia käyntiin.
Kokoonpanot
Atlético Madrid
1 Moyá
20 Juanfran
23 Miranda
2 Godín
3 Siqueira
10 Turan
14 Gabi
5 Tiago
6 Koke -> Ñíguez (10.) -> García (71.)
9 Mandzukic
7 Griezmann -> Torres (77.)
Atlético Madrid, vaihtopenkki
18 Gámez
8 García
24 Giménez
17 Ñíguez
13 Oblak
4 Suárez
19 Torres
Real Madrid
1 Casillas
15 Carvajal
2 Varane
18 Nacho
5 Coentrão
6 Khedira -> Jesé (46.)
8 Kroos
23 Isco -> Illarramendi (68.)
11 Bale
9 Benzema -> Hernández (73.)
7 Ronaldo
Real Madrid, vaihtopenkki
17 Arbeloa
14 Hernández
24 Illarramendi
20 Jesé
34 Llorente
13 Navas
16 Silva
La Liga lauantaina
Atlético Madrid – Real Madrid 4-0 (2-0)
1-0 Tiago (14.)
2-0 Saúl Ñíguez (18.)
3-0 Antoine Griezmann (67.)
4-0 Mario Mandzukic (89.)
Villarreal – Granada klo 19
Levante – Málaga klo 21
Real Sociedad – Celta Vigo klo 23
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Sport: Barcelona hankkii uuden maalivahdin ensi kesänä – tässä ykkösvaihtoehto
- Isä kehotti hollantilaistähteä jättämään Barcelona-siirron väliin
- Sergiño Dest kritisoi Xavia: ”Hän ei ollut rehellinen”
- Robert Lewandowski antoi suoraa palautetta Puolan valmennusjohdolle: ”En ole keskikenttäpelaaja”
- Barcelonalle hyviä uutisia Lamine Yamalista
- Lamine Yamal loukkasi takareittään – selvisi säikähdyksellä
- Ronald Koeman: Frenkie de Jong kaukana hyvästä pelikunnosta: ”Pelasi peläten”
- Sport: Barcelona saa pian maksettua velkansa Leo Messille
- Toni Kroos ilmoittautui UEFA:n valmennuskurssille – perustanut oman jalkapalloakatemian Madridiin
- Relevo: Barcelona kiinnostunut Arsenalin keskikenttäpelaajasta – sopimus päättyy pian
- Sport: Barcelona saa pian maksettua velkansa Leo Messille
- Barcelonalle hyviä uutisia Lamine Yamalista
- Ronald Koeman: Frenkie de Jong kaukana hyvästä pelikunnosta: ”Pelasi peläten”
- Toni Kroos ilmoittautui UEFA:n valmennuskurssille – perustanut oman jalkapalloakatemian Madridiin
- Relevo: Barcelona kiinnostunut Arsenalin keskikenttäpelaajasta – sopimus päättyy pian
- Luis de la Fuente hehkutti Lamine Yamalin erikoiskykyjä – ”Ihan kuin Jumalan taikasauvasta”
- Lamine Yamal loukkasi takareittään – selvisi säikähdyksellä
- Atlético-topparin vakavasta päävammasta lisätietoja
- Iniesta: Real Madridin ja Barcelonan takavuosien välirikko oli vaikeaa aikaa: ”Se ei ollut naurun asia”
- Wojciech Szczesny jyrähti pahasta tavastaan – ”Se ei kuulu kenellekään”