Markkanen Odegaardista: ”Ei ikinä uskoisi, että Martin on 16”
Real Madrid Castillassa ensimmäistä kauttaan pelaava Eero Markkanen sai hiljattain uuden joukkuekaverin. Real pulitti merkittävän summan rahaa norjalaisesta Martin Odegaardista, joka täytti viime joulukuussa vasta 16 vuotta.
– Ei kyllä ikinä uskoisi, että Martin on vasta kuusitoista. Todella taitava kaveri, jolta on vaikea saada palloa pois. Vaikka meissä on paljon eroa, niin taidetaan olla molemmat yhtä rauhallisia ja hiljaisia kavereita. Pohjoismaalaisia… Markkanen sanoi OrsaSportin verkkosivuilla.
Castillan kausi on alun rämpimisen jälkeen kääntynyt voittokuluksi. Viimeisestä kahdeksasta ottelustaan joukkue on voittanut kuusi ja pelannut kaksi tasan.
– Joukkueella vuosi on lähtenyt hyvin käyntiin. Viidestä pelistä olemme saalistaneet hienot neljä voittoa ja pelanneet tappiotta. Pelaamme hyvin, kolmeen peliin emme ole päästäneet maaliakaan ja taistelemme tiukasti sarjan kärjessä!
Markkanen valotti myös omaa alkuvuottaan, johon on mahtunut onnistumisia ja ikävä vaiva.
– Vuoden ensimmäinen peli oli parhaani täällä, kova ekstraharjoittelu ja pieni loma Suomessa kavereiden kanssa tuntuivat tehneen hyvää. Peli kulki, tuntui, että minä löysin joukkuetta ja joukkuekin minua. Hyökkääjälle maalikin tekee aina hyvää. Seuraavassa pelissä Atléticoa vastaan olin menossa puoliajalla sisään, mutta kaiken keskellä aloin oksentamaan enkä voinut pelata upeassa voitossamme kuin loppuminuutit. Seuraavalla viikolla sain outoja oireita vatsaan, diagnoosina oli vatsalihaksen kalvossa pieni repeämä.
– En ole voinut tehdä oikein mitään, ja vaikka vamma on pieni, niin se uusiutuu ja repeää mahdollisesti isommin, jos sitä ei hoida varmasti kuntoon. Hölkkäilen jo ja vammaa on kuntoutettu nyt kovalla intensiteetillä. Toivottavasti pääsisin jo kohta taas mukaan treeneihin ja peleihin.
Real Madrid uskoo edelleen Markkasen kykyihin. Siitä todisteena Markkanen nimettiin myös jatkopelien ajaksi Realin 25 pelaajan Mestarien liiga -joukkueeseen. Castillan pelaajista ryhmään mahtuivat myös puolustajat Abner ja Guillermo Varela sekä keskikenttäpelaajat Odegaard ja Álvaro Medrán.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita