Näkökulma: Maineen kohentaminen turhaa – Cristiano Ronaldo palasi kusipääksi
Kuva: Getty Images
La Liga -kierros on täydessä vauhdissa, mutta viikonlopun suurin puheenaihe on jo nähty. Cristiano Ronaldo ajettiin Córdobaa vastaan suoralla punaisella suihkuun, kun peliä oli takana 81 minuuttia. Mitä tilanteessa oikein tapahtui?
Real nosti korkeaa palloa maalille. Ronaldo taisteli kahta puolustajaa vastaan, mutta pallo valui maalivahdille asti. Ronaldo arvatenkin turhautui, kun Edimar tarttui portugalilaista käsivarresta eikä päästänyt häntä juoksemaan kunnolla tilanteeseen. Ronaldo kosti potkaisemalla Edimaria polvitaipeeseen ja huitaisemalla häntä suun tienoile.
Potku, lyönti ja kävely suihkuun. Kunpa se olisi jäänyt siihen. Ronaldolta pääsi vielä toinen aivopieru, kun hän oli kävelemässä pukuhuoneeseen. Hän alkoi silitellä paidassaan olevaa seurajoukkueiden maailmanmestarin logoa. Ele ei jäänyt Córdoban kotiyleisöltä eikä keneltäkään tv-katsojalta huomaamatta. Tässä kohtaa on syytä kysyä: miksi Ronaldo, miksi?
Ronaldon pelillisiä kykyjä kukaan ei ole kiistänyt moneen vuoteen, mutta samaan aikaan häntä on pidetty ylimielisenä kusipäänä. Jokainen jalkapalloa seuraava muistanee Ronaldon kommentin vuodelta 2011, kun hänelle buuattiin Mestarien liigan vierasottelussa Dinamo Zagrebia vastaan.
– Olen rikas, komea ja erinomainen pelaaja, ihmiset ovat kateellisia minulle.
Lähes päivälleen vuosi sitten Ronaldo sanoi olleensa Dinamo-pelin jälkeen ”hyvin vihainen”, koska hän ei ollut tehnyt maalia. Ronaldo sanoi myös olevansa hyvin kilpailuhenkinen ja vihaavansa häviämistä. Kommentit olivat kuulemma seurasta siitä. Johtuivatko eiliset ylilyönnitkin siis vain siitä, että Real oli tasatilanteessa, eikä Ronaldo ollut tehnyt maalia?
Realin ja Ronaldon pr-leirit ovat tehneet viimeisen ehkä noin kahden vuoden ajan erinomaista työtä. Ronaldon imago ja maine ovat kohentuneet, ja osa muistakin kuin Realin kannattajista on alkanut pitää hänestä. Viimeisimmät sympatiat Ronaldo keräsi Ballon d’Or -gaalassa. Ronaldo sanoi julkisesti, että hän pelaisi mielellään Lionel Messin kanssa samassa joukkueessa. Portugalilainen myös kertoi Messille, että hänen poikansa pitää argentiinalaista idolinaan. Yhtäkkiä Ronaldosta kirjoitettiin myös barcelonalaislehdissä positiiviseen sävyyn. Mietittiin, oliko Ronaldo ihan oikeasti muuttunut mies.
Ja sitten tuli Córdoba-peli. Edimarin mäiskiminen oli oma juttunsa. Jokainen pelaaja turhautuu joskus, joskaan toisen lyöminen ja potkiminen ei ole missään nimessä hyväksyttävää. Sen idiotismin Ronaldo sovittaa pelikiellolla. Mutta se, mitä Ronaldo teki ulosajon jälkeen, oli yksinkertaisesti noloa. Logon silittelystä ja näyttämisestä yleisölle ei tule muodollista rangaistusta. Mutta se on varmaa, että puolueettomien sympatiat menivät sen siliän tien. Nyt Ronaldo on monien silmissä taas se ylimielinen kusipää. Voi vain kuvitella, mitä portugalilaisen ja Realin pr-leireissä ajatellaan. Vuosien työ katosi yhden aivopierun takia kuin tuhka tuuleen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua