Barcelona varmisti jatkopaikkansa Copa del Reyn puolivälierissä. Neljännesvälierien toinen osaottelu Elcheä vastaan päättyi Barcan 4-0-voittoon. Käytännössä ottelupari oli ratkennut jo ennen illan ottelua, sillä ensimmäinen osa oli päättynyt Barcelonan 5-0-voittoon. Näin ollen yhteismaalit merkittiin Blaugranan hyväksi 9-0.

Ensimmäisen osaottelun tuloksen takia Barcelonan kokoonpanosta puuttuivat lähes kaikki normaalisti avauksessa olevat pelaajat. Reservijoukkueesta Gerard Gumbau, Munir El Haddadi ja Adama Traoré mahtuivat avaukseen. Gumbaulle ottelu oli uran ensimmäinen Barcan edustusjoukkueessa.

Barcelonan kakkosketju aloitti ottelun terävästi. Kahdeksannella minuutilla pallo pelattiin parilla syötöllä erinomaiseen maalipaikkaan pilkun tuntumaan. Ensin Rafinha veti hudin pallosta. Takaa tuli Adriano, jonka olisi pitänyt pystyä tälläämään pallo maaliin. Brassipakkikin veti kuitenkin puolittaisen hudin, ja laukaus painui ohi maalin.

Vartin pelin kohdalla oli kotijoukkueen vuoro luoda hyvä maalipaikka. Oikealta tullut keskitys jatkettiin Cristian Herreralle, joka otti hyvin pallon haltuun ja laukoi, mutta Marc Bartra ehti saada jalkansa väliin.

20. minuutilla Traorélle syötettiin erinomaisesti pystyyn. Edu Albácar joutui kaatamaan Traorén, joka olisi karannut läpiajoon. Kokenut Elche-pakki selvisi varoituksella, mutta Jérémy Mathieu laukoi tilannetta seuranneen vapaapotkun komeasti maaliin. Osuma oli ranskalaispuolustajan uran ensimmäinen Barcelona-paidassa.

Varttia myöhemmin Traoré väläytti uudemman kerran osaamistaan. Pallo oikeassa laidassa haltuun, irti ensimmäisestä puolustajasta, leikkaus kohti rangaistusaluetta, rytminmuutoksella ohi kahdesta puolustajasta ja nopea laukaus etukulmaa kohti. Muuten homma toimi, mutta laukaus painui metrin pari ohi maalin.

Viitisen minuuttia ennen taukoa Barcelona siirtyi 2-0-johtoon. Sergi Roberto otti noin 18 metrin päässä maalista pari askelta keskustaa kohden ja latasi vasurillaan tarkan laukauksen takakulmaan.

Vain hetki edellisestä ja Elche sai lisää jobinpostia. Munir kaadettiin rangaistusalueella, ja kapteenina toiminut Pedro viimeisteli pisteeltä lukemat 3-0:aan. Maali oli Pedrolle viides tämän kauden Copa del Reyssä.

Ensimmäisen puoliskon viimeinen tilanne siunaantui Cristian Herreralle. Vasemman jalan laukaus painui kuitenkin takakulmasta ohi.

Toisen puoliajan alku oli tapahtumarikas. Heti alkuun Martín Montoya tälläsi ohi maalin. Hetkeä myöhemmin Barca-puolustuksella ja maalivahti Marc-André ter Stegenillä oli pieniä kommunikaatiovaikeuksia. Vierasjoukkue kuitenkin säästyi takaiskulta. Hetkeä myöhemmin Cristian Herreralle oli aueta avoin maalipaikka. Haltuunotto oli sen verran louhikkoinen, että tilanne kuivui kasaan.

Seuraavaksi mentiin taas toiseen päähän. Roberto nosti pallon puolustuslinjan yli Traorélle, joka olisi voinut laukoa itse. Nuorukainen haki vielä maalin edestä Pedroa, mutta syöttö karkasi pitkäksi.

55. minuutilla Elche oli todella lähellä maalia. Albácar antoi vasemmalta keskityksen etuviistoon. Coro vältti paitsioansan muttei aivan yltänyt syöttöön. Pari minuuttia myöhemmin Franco Fragapane laukoi kaukaa – yli maalin.

62. minuutilla hyvän ottelun pelannut Traoré vaihdettiin Alen Haliloviciin. Muutaman minuutin pelin jälkeen nuori kroatialainen laukoi vasurillaan tolppaan.

Reilu vartti ennen täyttä aikaa ter Stegen näytti omaksuneen pelillisiä asioita Manuel Neuerilta. Nuori Barca-vahti tuli rangaistusalueen ulkopuolelle katkaisemaan Albácarin sinänsä hyvää syöttöä. Saksalainen otti pallon rinnallaan alas ja purki pelivälineen hallitusti kauemmas.

Aivan ottelun lopussa Elche pääsi vielä yrittämään maalintekoa. Ter Stegen otti kuitenkin kaksi hyvää torjuntaa. Kun ei Elche onnistunut, Barca iski vielä kerran. Muutaman syötön kuvio päättyi keskitykseen, jonka Adriano puski voimalla verkkoon.

Toimittajan sana

Jälleen pirteä esitys Barcelonan reservipelaajilta ja junioreilta. Joukkueiden välillä oli selvä tasoero, joten Barca-puolustusta ei kunnolla testattu. Vieraiden hyökkäyspään pelaajista pisti parhaiten silmään Traoré. 18-vuotias laitahyökkääjä säväytti viime kierroksella Huescaa vastaan, ja nyt sama tahti jatkui Elchen vieraana. Toki Traoré tekee edelleen vääriä ratkaisuja, mutta hän on jo nyt erinomainen 1v1-pelaaja. Vielä kun Traoré oppii valitsemaan useammin kuhunkin tilanteeseen sopivan ratkaisun (esim. haasto, syöttö, laukaus), hänestä voi kuoriutua erinomainen hyökkääjä. Jos Barcelonasta ei aukea paikkaa, niin jostain muualta aukeaa.

Barcelonan Copa del Rey -taipaleesta vielä sen verran, että nyt läpsyttely on ohi. Huesca ja Elche eivät laittaneet Barcelonaa minkäänlaiseen testiin. Puolivälierissä vastaan asettuva Atlético Madrid laittaa.

Kokoonpanot

Elche

1 Herrera, M.
35 Peral
4 Lombán
18 Pelegrín -> Fajr (80.)
21 Albácar
36 Gálvez -> Roco (69.)
24 Pasalic -> González (63.)
10 Coro
19 Giménez
34 Fragapane
9 Herrera, C.

Elche, vaihtopenkki

5 Cisma
20 Fajr
31 Freixanet
8 González
7 Ñíguez
3 Roco
37 Traoré

Barcelona

1 ter Stegen
2 Montoya -> Douglas (62.)
15 Bartra
24 Mathieu
21 Adriano
35 Gumbau
20 Roberto
12 Rafinha
7 Pedro
31 El Haddadi
27 Traoré -> Halilovic (62.)

Barcelona, vaihtopenkki

33 Diagné
16 Douglas
32 Ié
30 Halilovic
25 Masip
3 Piqué
4 Rakitic

Copa del Rey torstaina

Real Madrid – Atlético Madrid 2-2 (1-1) / yhteismaalit 2-4
0-1 Fernando Torres (1.)
1-1 Sergio Ramos (20.)
1-2 Fernando Torres (46.)
2-2 Cristiano Ronaldo (54.)

Elche – Barcelona 0-4 (0-3) / yhteismaalit 0-9
0-1 Jérémy Mathieu (21.)
0-2 Sergi Roberto (41.)
0-3 Pedro rp. (42.)
0-4 Adriano (90+2.)