Moyes tyytymättömänä: ”Miksi Espanjassa annetaan niin paljon varoituksia?”
Kuva: Getty Images
Real Sociedad pelasi keskiviikkoillan Copa del Rey -ottelussa 2-2-tasapelin Villarrealia vastaan. Villarreal eteni jatkoon, sillä se oli voittanut ensimmäisen osaottelun 1-0.
– Tämä on suuri pettymys. Pelasimme hyvää joukkuetta vastaan, mutta mielestäni pelasimme hyvin, ja tämä oli hyvä ottelupari. Silti, jos minun pitäisi valita kahden välillä, varmistaisin, että pärjäämme liigassa, Sociedadin päävalmentaja David Moyes sanoi ottelun jälkeen.
Ottelussa puhutti Moyesin passittaminen katsomoon. Lehdistötilaisuudessa Moyes ei edelleenkään hyväksynyt hänelle annettua rangaistusta. Samalla skotti kritisoi koko espanjalaista tuomarilinjaa.
– Mielestäni tuomari teki kaksi suurta virhettä tänään. Lisäksi hän antoi paljon varoituksia. Miksi Espanjassa annetaan niin paljon varoituksia? Espanjassa tuomarit antavat enemmän keltaisia kortteja kuin missään muussa Euroopan maassa. Tänään kolmen tai neljän minuutin pelin jälkeen tuomari halusi ottaa vauhdin pois pelistä. Luulen, että ihmiset haluavat tulla tänne katsomaan nopeutta ja toimintaa. Kaksi päätöstä, joista minä sain nuhtelut, olivat vääriä.
Illan ottelussa Sociedadille merkittiin viisi varoitusta. Villarrealin pelaajat keräsivät viisi keltaista korttia ja yhden punaisen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Diego Simeone paljasti Atlético Madridin suunnitelmat Julián Alvarezin suhteen
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Atlético neuvottelee Mason Greenwoodin siirrosta
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Barcelonassa saattoi tapahtua jotain suurta – seuraukset voivat tuntua tulevaisuudessa
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- Romano: Barcelonan maalivahti siirtymässä jälleen lainalle
- Marca: Eduardo Camavingaa on tarjottu Englannin huippuseuraan
- Real Madrid takoo taas miljoonia akatemia- pelaajalla – Mario Gila siirron keskiössä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Näin Real Madridin legendojen kohtaamisessa kävi – Ronaldo ylisti Modrićia
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- Real Madridin legendat kohtaavat yöllä – viimeinen ottelu samalla kentällä
- Real Madridilta virallinen tiedote: Enzo Fernándezia ei hankita