Kenestä Barcelonan seuraava puheenjohtaja? Kolme ehdokasta puntarissa
Kuva: Getty Images
Barcelonan puheenjohtaja Josep María Bartomeu ilmoitti keskiviikkona, että seurassa järjestetään kauden päätteeksi ennenaikaiset puheenjohtajavaalit. Ilmoitus luonnollisesti herätti heti spekulaatioita potentiaalisista ehdokkaista ja heidän voittomahdollisuuksistaan. Barcelonalaislehti Sportin mukaan varteenotettavia ehdokkaita on kolme: Bartomeu, Agusti Benedito ja Joan Laporta. Käydäänpä jokainen ehdokas läpi sekä Sportin että omien tietojemme pohjalta.
Nykyinen puheenjohtaja Bartomeu ”peri” puheenjohtajuuden vuosi sitten, kun Sandro Rosell päätti erota Neymar-siirrosta aiheutuneiden ongelmien takia. Rosellin ja Bartomeun puheenjohtajakaudella Barcelonan talous on tervehtynyt, mutta muita haasteita on noussut esiin. Tiettävästi pukukopissa on erimielisyyksiä Lionel Messin ja Luis Enriquen välillä. Bartomeun kautta tahraa myös Fifan langettama siirtokielto, jonka myötä Barcelona voi hankkia seuraavan kerran pelaajia vuoden 2016 tammikuussa. Bartomeun kaudella Real Madrid on lisäksi noussut pelillisesti Barcan rinnalle ja ohi, mikä ei ole suinkaan yksiselitteisesti Bartomeun syy. Äänestäjät saattavat silti vierittää lievän pelillisen taantuman istuvan puheenjohtajan harteille. Bartomeu on jo ilmoittanut olevansa ehdolla tulevissa vaaleissa.
Agusti Benedito on vuoden Bartomeua nuorempi (syntynyt 1964). Autoalan yrittäjä oli ehdolla vuoden 2010 vaaleissa, jotka hän hävisi Rosellille. Benedito sai kyseisissä vaaleissa toiseksi eniten ääniä (14,09 %) mutta jäi silti selvästi voittajasta. Sportin tietojen mukaan Benedito on ollut vaalitappiosta huolimatta aktiivisesti mukana Barcelonaa koskevissa väittelyissä, ja hän on kertonut näkemyksiään nykyisestä joukkueesta. Bartomeun tavoin Benedito on ilmaissut astuvansa ehdolle.
Kolmas ehdokas on La Ligan seuraajille tuttu. Joan Laporta toimi Barcelonan puheenjohtajana vuosina 2003-10. Moni pitää häntä seuran historian parhaan puheenjohtajana, koska hänen aikakaudelleen ajoittui Pep Guardiolan luotsaama mestarijoukkue. Ihan näin yksinkertaisia asiat eivät ole. Laporta oli hyvää pataa monen merkittävän henkilön kanssa ja keräsi ympärilleen päteviä tekijöitä seuran eri osastoille. Siitä huolimatta Barcelona velkaantui pahasti Laportan aikana. Laporta ei ole vielä paljastanut, aikooko hän asettua ehdolle.
– Teen päätöksen, kun koen, että on oikea hetki. Olen valmis ja motivoitunut (lähtemään ehdolle). Nykyisessä tilanteessa tarvitaan tukea ja rohkaisua, jotta tasapaino Barcassa säilyy, Laporta sanoi TV3:n haastattelussa.
Vaikkei Laporta ole toistaiseksi asettunut ehdolle, häntä pidetään tällä hetkellä vahvana suosikkina seuran uudeksi puheenjohtajaksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Yan Diomanden siirto Real Madridiin nytkähti askeleen eteenpäin
- Siirtopommi kytee? Arsenal on iskenyt silmänsä Vinícius Júnioriin
- Barcelonan rakennushanke vaati kuolonuhrin
- PSG kiilasi Real Madridin edelle Rodri-neuvotteluissa
- Atletico Madrid jysäytti – PSG:n keskikenttämies siirtyy seuraan
- Real Madrid latasi 100 miljoonaa pöytään Bundesliiga-tähdestä
- Rodrin Real Madrid -huhuista todella herkullista tietoa
- ESPN: Rodrin siirto Real Madridiin voi toteutua
- Barcelonalle paha takaisku – Frenkie de Jongin vamma osoittautui vaikeaksi
- Barcelona suunnittelee kovaa peliliikettä – Espanjan MM-kultajoukkueen pelaajat yhteen?