Deportivo nollasi Athletic Bilbaon
Riazorilla nähtiin La Ligan 17. kierroksen kolmas kotivoitto, kun Deportivo de La Coruña päihitti Athletic Bilbaon. Ottelun ainoasta maalista vastasi Ivan Cavaleiro ensimmäisellä puoliajalla.
Borja Vigueralla oli pelin alussa muutamakin hyvä paikka viedä vierailijat johtoon, mutta yritykset jäivät ponnettomiksi.
Deportivo oli kuitenkin aktiivisempi osapuoli, ja se siirtyi johtoon ottelun 24.minuutilla. Alejandro Bergantiños palautti pallon rangaistusalueelle. Athleticin linja oli noussut korkealle, ja keskitys päätyi puolustuksen taakse hiipineelle Cavaleirolle, joka otti pelivälineen viileästi haltuun ja sijoitti varmasti alakulmaan.
Toisella puoliajalla Athletic haki maalia aktiivisesti, mutta keskitysten ja viimeisten syöttöjen laatu oli sitä tasoa, että Deportivolla oli helppo työ pitää vierailijat poissa kunnon maalipaikoilta. Aivan loppuminuuteilla baskeilla oli muutama hyvä mahdollisuus tasoitukseen, mutta Cavaleiron maali jäi lopulta illan viimeiseksi.
Depor nousi voiton myötä putoamisviivan paremmalle puolelle. Athletic odottelee vireen kääntymistä sijalla 11.
La Liga lauantaina
Atlético Madrid – Levante 3-1 (1-0)
1-0 Antoine Griezmann (18.)
2-0 Antoine Griezmann (47.)
2-1 Nabil El Zhar (62.)
3-1 Diego Godín (82.)
Sevilla – Celta Vigo 1-0 (1-0)
1-0 Nicolás Pareja (31.)
Elche – Villarreal 2-2 (2-2)
0-1 Luciano Vietto (12.)
0-2 Ikechukwu Uche (17.)
1-2 Jonathas (26.)
2-2 Víctor Rodríguez (35.)
Deportivo La Coruña – Athletic Bilbao 1-0 (1-0)
1-0 Ivan Cavaleiro (24.)
Málaga – Almería 1-2 (0-1)
0-1 Tomer Hemed (39.)
1-1 Samuel García (73.)
1-2 Tomer Hemed rp. (76.)
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Getafe valahti samoille sijoille KuPSin kanssa – esityksestä löytyi silti paljon hyvää
- Islantilaishyökkääjän maalivire ei ehkä riitä – Real Sociedad on nyt tiukassa paikassa eurokentillä
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Vinícius Juniorin tilastoista nousee esille kiusallinen yksityiskohta
- Sky: Ranskalaistoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- José Mourinho totesi viikonlopun kärkikamppailusta: ”Haluaisin, että molemmat häviävät”
- Yksi urheiluhistorian suurimmista legendoista sanoi kyllä Real Madridille
- Romano: Tämän takia superlupaus JJ Gabriel valitsee Real Madridin
- Vinícius Júnior ei harjoitellut joukkueen kanssa – mistä on kyse?
- Franco Mastantuono paljasti suosikkipelaajansa Real Madridissa
- Näin sai alkunsa uutisankka Vinícius Juniorin pieleen menneestä flirttailusta
- Serie A:n kuumin maalintekijä kiinnostaa Barcelonaa – pelaajan hinta räjähti
- Virallista: Barcelona kiinnitti supertähtensä pitkällä jatkosopimuksella
- Vinícius Júniorin huono vire jatkuu – nyt kommentoi Federico Valverde