Real Madrid on virallisesti maailman paras seurajoukkue. Real kaatoi seurajoukkueiden MM-turnauksen loppuottelussa San Lorenzon maalein 2-0. Los Blancosin voittomaalin iski Sergio Ramos. Toiseksi maalintekijäksi merkittiin Gareth Bale.

Real oli lähellä maalintekoa jo minuutin pelin kohdalla. Toni Kroos riisti hyökkäysalueella pallon ja syötti rangaistusalueen vasempaan laitaan Cristiano Ronaldolle. Portugalilainen pyrki vielä jakamaan maalin eteen Karim Benzemalle, mutta syöttö karkasi hieman pitkäksi.

Seuraava tilanne syntyi muutamaa minuuttia myöhemmin. Ronaldo pääsi kokeilemaan vapaapotkusta, mutta laukaus jäi vaisuksi, eikä maalivahti Sebastián Torricolla ollut ongelmia torjunnassa.

18. minuutilla Ronaldo pääsi jälleen yrittämään vapaapotkusta – ei maalia. Kymmenen minuuttia myöhemmin oli Benzeman vuoro yrittää Torricon ohittamista. Jälleen laukaus suuntautui liiaksi keskelle, ja Torrico torjui.

35 minuutin kohdalla oli Balen vuoro. Benzema jakoi rangaistusalueen vasempaan laitaan walesilaiselle, mutta Balekaan ei kyennyt ohittamaan Torricoa. Kulmapotku tilanteesta tosin tuli.

Kulma osoittautui arvokkaaksi. Kroos keskitti, San Lorenzon Mario Yepes jäi totaalisesti telineisiin ja Ramos puski Realin johtoon. Toppari meinasi tuulettaessa repiä paidan päältään. Viime hetkellä hän todennäköisesti muisti alla olevan varoituksen, ja paita jäi päälle. Hyvä Realin kannalta, sillä muuten joukkue olisi pelannut loput pelistä alivoimalla.

Pari minuuttia ennen taukoa Real sai huonoja uutisia. Marcelo loukkaantui, ja hänet jouduttiin vaihtamaan Fábio Coentrãoon.

Real ratkaisi ottelun toisen puoliskon alussa. Kroos ja Isco pelasivat pallon boksin rajan tuntumaan Balelle, jolla oli reilusti tilaa kääntyä ja laukoa lukemat 2-0:aan. Jälleen Yepes oli tilanteesta myöhässä.

Välillä San Lorenzokin pääsi puolittaiselle tekopaikalle. Enzo Kalinski tälläsi rangaistusalueen ulkopuolelta – reilusti yli maalin.

Toisessa päädyssä Benzema latasi vasurillaan pari metriä ohi. Hetkeä myöhemmin Bale keskitti oikealta. Pallo oli tulossa takatolpalle Ronaldolle, mutta ylärima esti aikeet.

65 minuutin kohdalla Iker Casillas joutui torjuntahommiin. Pablo Barrientos laukoi kohtuullisen hyvän kudin maata pitkin, ja tilanne olisi voinut olla hyvä, jos Casillas olisi sylkenyt pallon eteensä. Real-vahti onnistui kuitenkin liimaamaan pallon.

Joitakin minuutteja myöhemmin Bale keskitti ulkosyrjällään maalin eteen. Benzema taisteli kahden puolustajan välissä mutta onnistui saamaan jonkinlaisen laukauksen aikaan. Kaikesta huolimatta yritys painui ohi maalin.

Reilu kuusi minuuttia myöhemmin San Lorenzo alkoi jo oikeasti olla melko lähellä maalintekoa. Kalinski laukoi kohti alakulmaa, Casillas torjui. Hetkeä myöhemmin Casillas heittäytyi Juan Mercierin kaukolaukauksen tielle.

Aika loppui kesken, eikä San Lorenzo lopulta pystynyt ohittamaan Casillasia. Real Madridille seurahistorian ensimmäinen seurajoukkueiden MM-pytty lukemin 2-0. Aiemman, Intercontinental Cupin Real toki on voittanut kolme kertaa.

Toimittajan sana

Voittajasta ei oikeastaan missään vaiheessa ollut epäselvyyttä. Real hallitsi peliä odotetusti ensimmäisestä vihellyksestä lähtien. Argentiinalaisten puolustus ei päästänyt Los Blancosia kovin monelle huippupaikalle, mutta kahdesti Real onnistui iskemään. Toisessa päädyssä tilanteita alettiin nähdä vasta viimeisen 10-minuuttisen aikana.

Kuten jotkut osasivat odottaa, San Lorenzo pyrki etenkin ensimmäisellä puoliajalla vastaamaan Realin pelilliseen ylivoimaan väkivallalla. Ihan puhtaita jauhoja ei aina ollut Realinkaan pussissa. Joka tapauksessa hyvä, ettei kukaan loukkaantunut ajoittain melko rajuissa taklauksissa.

Pakko vielä sanoa pari sanaa Sergio Ramosista. Kun puhutaan Realin maaleista, puhutaan lähes aina Cristiano Ronaldosta. Siitä huolimatta se on viime aikoina ollut Ramos, joka on ratkonut niitä kaikkein tärkeimpiä pelejä. Viime keväänä Mestarien liigan finaali, nyt seurajoukkueiden MM-finaali.

Kokoonpanot

Real Madrid

1 Casillas
15 Carvajal -> Arbeloa (90+3.)
3 Pepe
4 Ramos -> Varane (89.)
12 Marcelo -> Coentrão (43.)
8 Kroos
10 Rodríguez
23 Isco
11 Bale
9 Benzema
7 Ronaldo

Real Madrid, vaihtopenkki

17 Arbeloa
5 Coentrão
14 Hernández
24 Illarramendi
20 Jesé
6 Khedira
26 Medrán
18 Fernández
13 Navas
25 Pacheco
2 Varane

San Lorenzo

12 Torrico
21 Más
3 Yepes -> Cetto (61.)
14 Kannemann
5 Mercier
7 Buffarini
8 Kalinski
20 Ortigoza
11 Barrientos
30 Verón -> Romagnoli (57.)
9 Cauteruccio

San Lorenzo, vaihtopenkki

13 Arias
22 Blandi
27 Catalán
24 Cavallero
2 Cetto
33 Devecchi
29 Fontanini
1 Franco
26 Matos
31 Quignón
10 Romagnoli
15 Villalba

Seurajoukkueiden MM-kisat lauantaina

Loppuottelu: Real Madrid – San Lorenzo 2-0 (1-0)
1-0 Sergio Ramos (37.)
2-0 Gareth Bale (51.)

Pronssiottelu: Cruz Azul – Auckland City 1-2 rp. (0-1)
0-1 Ryan de Vries (45+2.)
1-1 Joao Rojas (57.)