Celta Vigo ei tehnyt taaskaan maalia – tappioputki kasvaa
Kuva: Getty Images
Celta Vigo ei tällä hetkellä yksinkertaisesti onnistu tekemään maalia La Ligassa. Perjantain ainoa liigaottelu Almeríaa vastaan päättyi 0-1-tappioon.
Tomer Hemed viimeisteli ottelun ainoan osuman 17. minuutilla. Andreu Fontàs purki keskityspallon suoraan Hemedille, jonka tarvitsi vain putata pallo maaliin.
Celta sai erinomaisen mahdollisuuden tasoitukseen 72. minuutilla. Fabián Orellana kaadettiin rangaistusalueella, ja pallo vietiin pisteelle. Edes pilkulta Celta ei saanut maalia aikaiseksi, sillä Julián torjui Noliton laukauksen alakulmasta.
Alkukaudesta Celtan hyökkäystrioa pidettiin todella vaarallisena. Nyt tilanne on se, ettei koko joukkue ole onnistunut tekemään yhtään maalia viimeiseen kuuteen liigaotteluun. Siitä huolimatta Celta on edelleen sarjassa kahdeksantena. Almería puolestaan nousi ainakin hetkellisesti pois putoamisviivan alta. Joukkueen sijoitus on tällä hetkellä 16:s.
Celta ei muuten ole enää kovin kaukana kyseenalaisesta ennätyksestä. Pisimpään ilman maalia ovat liigassa tahkonneet Sabadell (1987) ja Castellón (1990-91), joiden putket kestivät kahdeksan ottelua.
Toimittajan sana
Jutussa puhuttiin paljon Celtasta, mutta tähän otteluun on toinenkin näkökulma. Koko kauden kontannut Almería pelasi ensimmäisen ottelunsa Juan Ignacio Martínezin alaisuudessa, ja heti tuli voitto. Voitto oli jatkumoa viime ottelulle. Vaikka Almería hävisi edellisellä kierroksella Real Madridille, Almerían peli näytti melko hyvältä. Nyt tuli myös palkinto. Vieläpä niin, että maalia vartioi kakkosvahti Julián.La Liga perjantaina
Celta Vigo – Almería 0-1 (0-1) 0-1 Tomer Hemed (17.)LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Santi Cazorla ripustaa nappulakengät naulaan 41-vuotiaana
- The Athletic: Real Madridin akatemiatalentti siirtymässä Valioliigaan
- MM-katastrofi katkaisi kamelin selän: Villarrealin avainpelaaja rajasi itsensä ulos maajoukkueesta
- Näin paljon La Ligan katsominen maksaa ensi kaudella Suomessa
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- La Ligan lähetysoikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan