Baskimaan derby pistejakoon
Kuva: Getty Images
Baskimaan perinteinen derby Real Sociedadin ja Athletic Bilbaon välillä tarjosi tällä kertaa kaksi maalia ja yhden ulosajon. Loppulukemat kirjattiin 1-1.
Sociedad sai peliin erinomaisen startin. Carlos Vela puski isännät johtoon jo kolmannella peliminuutilla Gonzalo Castron keskityksestä. Maali oli meksikolaiselle kauden kuudes La Ligassa.
Athletic nousi tasoihin tunnin pelin jälkeen. Óscar de Marcos leikkasi oikealta pystyyn, ja Markel Susaeta nosti diagonaalipallon puolustuslinjan yli. Syöttö tippui suoraan de Marcosin juoksulinjalle. Andoni Iraolaa oikeana pakkina tuurannut de Marcos iski riman kautta pelivälineen maaliin.
Kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa Aymeric Laporte käytti pääpallotilanteessa liikaa käsiään. Tuloksena toinen varoitus ja aikainen suihku. Sergio Canalesille tarjoutui vielä kaksi erinomaista maalipaikkaa. Ensin vapaapotku ylärimaan, ja lisäajalla volley pilkun tuntumasta Gorka Iraizozin syliin. Enempää maaleja ei kuitenkaan nähty, joten molemmille joukkueille yksi piste.
Tasapelin myötä Athletic jatkaa sarjassa kymmenentenä. Joukkue on kerännyt 15 ottelusta 19 pistettä. Sociedadilla pisteitä on viisi vähemmän, ja sijoitus on 14:s. Tämänkin kierroksen jälkeen baskijoukkueista korkeimmalla on Eibar.
La Liga sunnuntaina
Espanyol – Granada 2-1 (1-0) 1-0 Felipe Caicedo (34.) 1-1 Youssef El Arabi (61.) 2-1 Christian Stuani (90.) Sevilla – Eibar 0-0 Atlético Madrid – Villarreal 0-1 (0-0) 0-1 Luciano Vietto (84.) Real Sociedad – Athletic Bilbao 1-1 (1-0) 1-0 Carlos Vela (3.) 1-1 Óscar de Marcos (61.)LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota
- Kylian Mbappé epäonnistui ratkaisuhetkillä – Real Madridille kauden ensimmäinen tappio
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Diego Simeone toivoo Julián Álvarezin ottaneen opikseen kesän tapahtumista
- Näkökulma: tässä Xabi Alonso epäonnistui – nyt José Mourinho yrittää välttää saman virheen
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Athletic Bilbao murskasi Atlético Madridin – Diego Simeonen ryhmä täysin nollattu
- Tästä syystä Kylian Mbappé ei saanut uutta rangaistuspotkua
- Kylian Mbappé sai tylytystä itsekkääksi väitetystä käytöksestä
- Ferran Torres: ”Siirto PSG:hen oli askel eteenpäin urallani”
- Real Madrid jätti entisen huippupuolustajan ulos Mestarien liigan listasta
- Lamine Yamal ei ehkä ole pelikunnossa
- Näin José Mourinho kommentoi yllätystappiota