San Mamésin kotiyleisö sai haluamansa – Athletic Bilbao Eurooppa-liigaan

Athletic Bilbao otti sen, mitä otettavissa oli. Baskijoukkue kaatoi Mestarien liigan lohkovaiheen päätöskierroksella Bate Borisovin ja varmisti paikkansa Eurooppa-liigan pudotuspeleissä. Voitto kirjattiin Athleticille maalein 2-0.
Athletic hätyytteli Baten maalia ensimmäisen kerran kuuden minuutin pelin kohdalla. Ibai Gómez laukoi terävästi suoraan juoksusta, mutta maalivahti Artem Soroko onnistui torjumaan.
Kaiken kaikkiaan kotijoukkue oli ensimmäisellä puoliskolla selvästi vahvempi. Ensimmäisen 45-minuuttisen aikana maalipaikat kirjattiin Athleticille lukemin 13-1. Toisaalta baskiryhmä sai laukauksistaan vain kolme maalia kohti.
Kotijoukkueen yritys palkittiin heti toisen puoliskon alussa. Markel Susaeta antoi kulmapotkun, ja Mikel San José jatkoi maalin edestä pallon verkkoon.
Pian avausmaalin jälkeen 2-0-osuma oli lähellä. Ander Iturraspe syötti paitsiolinjassa kärkkyneelle Guillermo Fernándezille, joka otti hyvän ensimmäisen kosketuksen ja tälläsi pallon tolppaan.
Muutamaa minuuttia ennen täyttä aikaa Athletic hyvästeli tämän kauden Mestarien liigan iskemällä toisen maalin Baten verkkoon. Borja Viguera keskitti, ja ensimmäisen maalin syöttänyt Susaeta iski suoraan syötöstä pelivälineen alakulmaan.
Voiton myötä Athletic nousi seitsemään pisteesen, eikä Mestarien liigan pudotuspelipaikka lopulta jäänyt kuin kahden pisteen päähän. Bate sen sijaan jäi lohkojumboksi lohduttomalla maalierolla 2-24.
Toimittajan sana
Kuten ennakossa sanoimme, Bilbaossa Mestarien liigaa ehdittiin odottaa pitkään. Nyt on reissu seurajoukkueiden ykkösturnaukseen tehty. Kuudesta ottelusta käteen jäi kaksi voittoa, yksi tasapeli ja kolme tappiota. San Mamésin yleisön kannalta oli erittäin hyvä, että Athletic onnistui voittamaan yhden pelin kotonaan. Ja vaikka Mestarien liiga -taival tällä kertaa päättyy tähän, europelit jatkuvat Eurooppa-liigan puolella. Eiköhän senkin turnauksen voitto jotain merkitsisi.
Kokoonpanot
Athletic Bilbao
1 Iraizoz
15 Iraola -> López (76.)
6 San José
4 Laporte
24 Balenziaga
8 Iturraspe
17 Rico
14 Susaeta
10 de Marcos
11 Gómez -> Viguera (87.)
22 Guillermo -> Aduriz (78.)
Athletic Bilbao, vaihtopenkki
20 Aduriz
3 Aurtenetxe
13 Herrerín
29 López
5 Morán
19 Muniain
21 Viguera
Bate
34 Soroko
23 Olekhnovitsh
21 Filipenko
55 Tubic
14 Khagush
8 Volodko -> Signevitsh (60.)
5 Yablonski -> Baga (77.)
62 Gordejtshuk
7 Karnitskiy
42 Volodko
20 Rodionov -> Likhtarovitsh (83.)
Bate, vaihtopenkki
9 Aleksievitsh
25 Baga
16 Tshernik
3 Gaydutshik
77 Jakovlev
2 Likhtarovitsh
13 Signevitsh
Mestarien liiga keskiviikkona
Ajax – Apoel 4-0 (1-0)
1-0 Lasse Schöne rp. (45+1.)
2-0 Lasse Schöne (50.)
3-0 Davy Klaassen (53.)
4-0 Arkadiusz Milik (74.)
AS Roma – Manchester City 0-2 (0-0)
0-1 Samir Nasri (60.)
0-2 Pablo Zabaleta (86.)
Athletic Bilbao – Bate (2-0 (0-0)
1-0 Mikel San José (47.)
2-0 Markel Susaeta (88.)
Barcelona – PSG 3-1 (2-1)
0-1 Zlatan Ibrahimovc (15.)
1-1 Lionel Messi (19.)
2-1 Neymar (41.)
3-1 Luis Suárez (77.)
Bayern München – TsSKA Moskova 3-0 (1-0)
1-0 Thomas Müller rp. (18.)
2-0 Sebastian Rode (84.)
3-0 Mario Götze (90.)
Chelsea – Sporting 3-1 (2-0)
1-0 Cesc Fàbregas rp. (8.)
2-0 André Schürrle (16.)
2-1 Jonathan Silva (50.)
3-1 John Obi Mikel (56.)
Porto – Shakhtar Donetsk 1-1 (0-0)
0-1 Taras Stepanenko (51.)
1-1 Vincent Aboubakar (88.)
Maribor – Schalke 0-1 (0-0)
0-1 Max Meyer (62.)
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Hansi Flickiltä suora mielipide Jude Bellinghamin punaisesta kortista – supertähden suunsoitolle ei ymmärrystä
- Lähde: Chelsea ottanut yhteyttä Barcelonan keskikenttäpelaajaan
- Barcelona solmimassa jälleen tärkeää jatkosopimusta
- Jude Bellingham: Punainen kortti johtui kielimuurista – näin tuomarin raportissa lukee
- Real Madrid taipui tasapeliin – Jude Bellingham huuteli itselleen punaisen
- Huippuvalmentaja kannustaa Liverpool-tähteä siirtymään Real Madridiin – ”Espanjan paras seura”
- Carlo Ancelotti kommentoi Viníciuksen polttavaa sopimustilannetta – ”En ole huolissani”
- La Liga -tähti kumosi saudihuhut: ”Pidän hyvästä jalkapallosta, en kalliista”
- Barcelonan muuttunut maalivahtitilanne vaikuttaa Iñaki Peñan jatkosopimusneuvotteluihin
- Jääkö Wojciech Szczęsny Barcelonaan? Urheilujohtaja kertoi mielipiteensä: ”Jos hän on tyytyväinen…”
- Hansi Flickiltä suora mielipide Jude Bellinghamin punaisesta kortista – supertähden suunsoitolle ei ymmärrystä
- Jude Bellingham: Punainen kortti johtui kielimuurista – näin tuomarin raportissa lukee
- Huippuvalmentaja kannustaa Liverpool-tähteä siirtymään Real Madridiin – ”Espanjan paras seura”
- Lähde: Chelsea ottanut yhteyttä Barcelonan keskikenttäpelaajaan
- Real Madrid taipui tasapeliin – Jude Bellingham huuteli itselleen punaisen
- Carlo Ancelotti kommentoi Viníciuksen polttavaa sopimustilannetta – ”En ole huolissani”
- Kylian Mbappélla vakava ongelma: pelkää puskemista
- Barcelona solmimassa jälleen tärkeää jatkosopimusta
- La Liga -tähti kumosi saudihuhut: ”Pidän hyvästä jalkapallosta, en kalliista”
- Vinícius löi vaatimukset tiskiin – Real Madridilla vakavan mietinnän paikka