Real Madrid huristeli hyvin rutiininomaiseen voittoon Mestarien liigan lohkovaiheen päätöskierroksella. Ludogorets kaatui Realin kannalta merkityksettömässä ottelussa maalein 4-0. Samalla Los Blancos otti ennätyksellisen 19:nnen peräkkäisen voittonsa, kun kaikki kilpailut otetaan huomioon. Maalinteossa onnistuivat Cristiano Ronaldo, Gareth Bale, Álvaro Arbeloa ja Álvaro Medrán.

Vieraiden maalivahtia testattiin ensimmäisen kerran jo minuutin pelin jälkeen. Vladislav Stojanov joutui venyttämään Ronaldon laukauksen päätyrajan yli. Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta Bale puski pallon yli maalin.

14. minuutilla Asier Illarramendi vapautti erinomaisella pystysyötöllä Iscon maalipaikkaan. Nuorukainen pyrki kiertämään maalivahtia ja chippaamaan yli, mutta Stojanov onnistui torjumaan. Vartin pelin kohdalla Ronaldo kokeili jälleen. Tällä kertaa laukaus otti kimmokkeen puolustajasta ja painui ohi maalin.

Hetkeä myöhemmin Ludogorets hyökkäsi vuorostaan terävästi. Virgil Misidjan laukoi kohti takakulmaa, mutta Keylor Navas onnistui nyrkkeilemään. Siihen vierasjoukkueen ilonaiheet loppuivatkin.

Pari minuuttia edellisestä Real sai kulmapotkun. Marcelinho torjui kädellään Raphaël Varanen puskun maaliviivalta, ja Bale iski irtopallon sisään. Erotuomari Clément Turpin oli ehtinyt viheltää, joten maalia ei hyväksytty. Marcelinho sen sijaan ajettiin suihkuun, ja pallo vietiin pilkulle, jonka Ronaldo sijoitti maaliin. Osuma oli portugalilaisen Mestarien liiga -uran 72:s. Samalla hän nousi kaikkien aikojen tilastossa Raúlin ohi.

Paine sen kuin jatkui. Lähes heti avausmaalin jälkeen Stojanov torjui Toni Kroosin kaukolaukauksen tolppaan.

Seuraava tilanne siunaantui Balelle. Laukaus sinänsä hyvästä sektorista jäi vaisuksi, eikä Stojanovilla ollut vaikeuksia torjunnassa. 38. minuutilla Bale ei enää epäonnistunut. Kroosin kulmapotku tuli muutaman metrin päähän maalista, ja walesilainen puski pelivälineen poikkihirren kautta sisään.

Toisella puoliskolla Ludogorets sai olla rauhassa muutaman minuutin, kunnes Realin vyöry alkoi jälleen. Ensin Stojanov torjui puolittain läpi päässeen Balen yrityksen. Heti perään Javier Hernández laukoi takatolpasta ohi.

Pitkästä aikaa myös vierasjoukkue väläytteli hyökkäyspotentiaaliaan. Svetoslav Dyakov latasi painavan kudin kohti maalia, mutta laukaus suuntautui sen verran keskelle, että Navas onnistui torjumaan.

Seuraavaksi sai taas venyä Stojanov. Isco jakoi keskikaistalta pallon vasemmalla olleelle Hernándezille. Meksikolainen laukoi – Stojanov torjui. Reilu vartti ennen täyttä aikaa Álvaro Arbeloa oli hyvin lähellä maalintekoa. Tällä kertaa Stojanov ei ehtinyt eteen, mutta ylärima pelasti Ludogoretsin.

Arbeloa sai lopulta maalinsa, tosin vaikeimman kautta. Kulmapotku putosi espanjalaiselle, joka jatkoi kohti maalia. Stojanov näytti ensin tekevän paraatipelastuksen, mutta peliväline kävi maaliviivan toisella puolella, ja laukaus tuomittiin maaliksi.

88. minuutilla tehtiin taas pienimuotoista historiaa, kun hetkeä aiemmin sisään vaihdettu Eero Markkasen joukkuekaveri Medrán yllätti kimmokkeen ottaneella laukauksellaan Stojanovin. Maali oli nuorukaisen uran ensimmäinen Mestarien liigassa.

Voiton myötä Real selvitti lohkovaiheen kaikki kuusi ottelua ilman pistemenetyksiä. Joukkue teki kuudessa pelissä yhteensä 16 maalia ja päästi kaksi. B-lohkosta toisena jatkaa Basel, joka pudotti jatkosta Liverpoolin.

Toimittajan sana

Peli oli aika lailla sellainen, mitä odotettiin. Ludogorets yritti taitotasonsa rajoissa horjuttaa Realia. Kotijoukkue, jolla ei ollut mitään pelattavaa, ei puolestaan joutunut antamaan ottelussa kaikkeaan. Siitä huolimatta Real löi taululle jälleen melko murskaavat lukemat. Ja olihan maaleissa ja tuloksessa paljon hienoa. Ronaldo nousi Raúlin ohi, Real venytti voittoputkeaan ja Medrán sai maalitilinsä auki Mestarien liigassa. Voittoputkesta muuten sen verran, että mikään espanjalainen pääsarjajoukkue ei ole aiemmin pystynyt 19 peräkkäiseen voittoon kaikissa kilpailuissa.

Kokoonpanot

Real Madrid

13 Navas
17 Arbeloa
2 Varane
18 Fernández
5 Coentrão -> Marcelo (60.)
11 Bale -> Medrán (83.)
24 Illarramendi
8 Kroos -> Jesé (60.)
23 Isco
7 Ronaldo
14 Hernández

Real Madrid, vaihtopenkki

9 Benzema
15 Carvajal
1 Casillas
20 Jesé
12 Marcelo
26 Medrán
3 Pepe

Ludogorets

21 Stojanov
80 Caicara
55 Terziev
27 Moti
25 Minev
18 Dyakov
8 Espinho -> Anicet (63.)
7 Aleksandrov, M. -> Wanderson (61.)
84 Marcelinho
93 Misidjan -> Juninho Quixada (71.)
17 Abalo

Ludogorets, vaihtopenkki

12 Anicet
15 Aleksandrov, A.
26 Borjan
11 Juninho Quixada
88 Wanderson
99 Younes
23 Zlatinski

Mestarien liiga tiistaina

Benfica – Bayer Leverkusen 0-0

Borussia Dortmund – Anderlecht 1-1 (0-0)
1-0 Ciro Immobile (58.)
1-1 Aleksandar Mitrovic (85.)

Galatasaray – Arsenal 1-4 (0-3)
0-1 Lukas Podolski (3.)
0-2 Aaron Ramsey (11.)
0-3 Aaron Ramsey (29.)
1-3 Wesley Sneijder (89.)
1-4 Lukas Podolski (90+2.)

Juventus – Atlético Madrid 0-0

Liverpool – Basel 1-1 (0-1)
0-1 Fabian Frei (25.)
1-1 Steven Gerrard (81.)

Monaco – Zenit 2-0 (0-0)
1-0 Aymen Abdennour (63.)
2-0 João Moutinho (89.)

Olympiakos – Malmö 4-2 (1-0)
1-0 David Fuster (22.)
1-1 Simon Kroon (59.)
2-1 Alejandro Domínguez (63.)
2-2 Anton Tinnerholm (81.)
3-2 Konstantinos Mitroglou (87.)
4-2 Ibrahim Afellay (90.)

Real Madrid – Ludogorets 4-0 (2-0)
1-0 Cristiano Ronaldo rp. (20.)
2-0 Gareth Bale (38.)
3-0 Álvaro Arbeloa (80.)
4-0 Álvaro Medrán (88.)