Vahvaan vireeseen viime viikkoina päässyt Lionel Messi nousi jälleen ratkaisijaksi, kun Barcelona kaatoi Katalonian derbyssä Espanyolin maalein 5-1. Espanyol johti ottelua, mutta Messi iski kahdesti puoliajan molemmin puolin ja käänsi pelin kotijoukkueelle. Lopulta Messi viimeisteli hattutempun, ja myös harvemmin maalanneet Gerard Piqué sekä Pedro onnistuivat maalinteossa.

Espanyol siirtyi yllättäen johtoon 13. minuutilla. Felipe Caicedo ryöväsi sivurajan tuntumassa pallon pois Sergio Busquetsilta ja syötti Sergio Garcíalle. Espanyol-kapteeni kuljetti aikansa, harhautti helposti Piquén pois tilanteesta ja laukoi pelivälineen ohi Claudio Bravon.

Puolen tunnin kohdalla Barcelona oli hyvin lähellä tasoitusta. Lionel Messin vapaapotku kiersi kohti yläkulmaa, mutta ylärima pelasti Espanyolin. Hetkeä myöhemmin kulmapotku pelattiin Piquén päähän. Pusku jäi vaisuksi ja suuntautui Kiko Casillan syliin.

36. minuutilla Barca hyökkäsi oikean laidan kautta. Dani Alves teki juoksun kohti maalia ja pudotti pallon oikeaan laitaan Ivan Rakiticille. Kroatialainen antoi lateraalisyötön boksiin Xaville, joka pudotti alaspäin Luis Suárezille. Uruguaylainen laukoi vasemmallaan puolisen metriä ohi maalin.

Pari minuuttia myöhemmin Messi nosti pallon puolustuslinjan selustaan juosseelle Jordi Alballe. Vasen pakki pääsi kokeilemaan läheltä maalia, mutta Casilla peitti hyvin ja torjui tilanteen.

Nelisen minuuttia ennen taukoa Espanyol oli kurittaa Barcaa toistamiseen, kun Víctor Sánchez vapautettiin läpiajoon. Pallo karkasi täydessä juoksussa sen verran, että Bravo ehti tulla vastaan ja liukua jaloillaan pallon Sánchezin ulottumattomiin.

Kun ei Espanyol onnistunut, Barcelona nousi tasoihin. Boksiin pallon saanut Xavi pudotti pelivälineen Messille, jonka tarkka vasemman jalan laukaus kiersi alakulmaan.

Toista jaksoa ehdittiin pelata vain kolme minuuttia, kun Espanyolin boksissa nähtiin mielenkiintoinen tilanne. Messi vapautti Neymarin läpiajoon, kun Eric Bertrand taklasi brasilialaisen rähmälleen. Kotiyleisö vihelsi, mutta hidastukset osoittivat Bertrandin tulleen tilanteeseen kylki kylkeä vasten eli sääntöjen mukaisesti.

Vain pari minuuttia myöhemmin Barca iski. Neymar kuljetti omalta alueelta pallon Espanyolin kenttäpuoliskolle ja syötti vasempaan laitaan Suárezille. Uruguaylainen pudotti alaviistoon Messille, joka uitti pelivälineen Juan Rafael Fuentesin jalkojen välistä ja sijoitti tällä kertaa oikealla jalallaan pallon maaliin.

Heti perään kotijoukkue ratkaisi pelin. Rakitic antoi kulmapotkun, Piqué jätti häntä vartioineen Bertrandin telineisiin ja puski maan kautta sisään.

69. minuutilla kotiyleisö joutui haukkomaan henkeään. Álvaro González lanasi rumasti Messiltä jalat alta takaapäin, mutta toppari selvisi tilanteesta varoituksella. Vaikka Messi piteli hetken polveaan, mitään vakavampaa ei ilmeisesti sattunut.

Vajaa kymmenen minuuttia myöhemmin vaihdossa ottelun aloittanut Pedro kaunisteli lukemat 4-1:een. Alba tarjoili maaliin syötön vasemmalta lähteneellä pitkällä diagonaalipallolla.

82. minuutilla Pedro merkkautti itselleen vielä maalisyötönkin. Messi harhautti pari pelaajaa pois tilanteesta ja syötti oikeaan laitaan Pedrolle. Laituri syötti takaisin Kirpulle, joka viimeisteli uransa 21. hattutempun La Ligassa. Samalla tämän kauden liigamaalisaldo nousi 13:een.

Barcelonan voiton myötä sarjataulukko pysyi myös 14. kierroksen jälkeen kärjen osalta ennallaan. Real Madrid johtaa kahdella pisteellä ennen Barcelonaa, jolla puolestaan on kaksi pistettä enemmän kuin Atlético Madridilla. Espanyol jatkaa tässä vaiheessa sijalla 12.

Toimittajan sana

Messi on tällä hetkellä todella vakuuttavassa vireessä. Kolme maalia on aina kova juttu, mutta sen lisäksi Kirppu laukoi kerran ylärimaan ja tarjoili kahdesti joukkuekavereilleen läpiajon. Mikä parasta Barcan kannalta, Messi nousi siinä vaiheessa esiin, kun häntä eniten tarvittiin. Yksi mielenkiintoinen asia Barcan pelaajapolitiikassa on se, että Luis Enrique näyttäisi taas luottavan Piquéhen. Topparia vietiin Espanyolin johtomaalissa, mutta toisaalta Piqué iski itsekin yhden maalin. Vastuuta lienee jatkossakin luvassa.

Kokoonpanot

Barcelona

13 Bravo
22 Alves
3 Piqué
14 Mascherano
18 Alba
5 Busquets -> Mathieu (84.)
4 Rakitic -> Iniesta (65.)
6 Xavi
10 Messi
9 Suárez -> Pedro (70.)
11 Neymar

Barcelona, vaihtopenkki

21 Adriano
31 El Haddadi
8 Iniesta
24 Mathieu
7 Pedro
12 Rafinha
1 ter Stegen

Espanyol

13 Casilla
23 Arbilla
22 Álvaro
30 Bailly -> González, A. (84.)
18 Fuentes
17 Lucas
4 Sánchez
14 Cañas -> Moreno (60.)
6 Sevilla
9 García
20 Caicedo -> Stuani (71.)

Espanyol, vaihtopenkki

5 Álvarez
19 Colotto
10 González, A.
16 López
15 Moreno
25 Pau
8 Stuani

La Liga sunnuntaina

Rayo Vallecano – Sevilla 0-1 (0-1)
0-1 Carlos Bacca (8.)

Barcelona – Espanyol 5-1 (1-1)
0-1 Sergio García (13.)
1-1 Lionel Messi (45.)
2-1 Lionel Messi (50.)
3-1 Gerard Piqué (53.)
4-1 Pedro (77.)
5-1 Lionel Messi (81.)

Villarreal – Real Sociedad klo 20

Granada – Valencia klo 22