Villarreal tasasi pisteet Mönchengladbachin kanssa
Kuva: Getty Images
Eurooppa-liigan A-lohkon kärkikamppailussa Villarreal ja Borussia Mönchengladbach ottivat mittaa toisistaan Espanjassa. Joukkueet päätyivät värikkäiden vaiheiden jälkeen 2-2-tasatulokseen.
Ottelu aaltoili ensiminuuteista lähtien puolelta toiselle. Tempo pysyi kovana, mutta viimeiset ratkaisut jättivät usein toivomisen varaa. Bruno Soriano oli osua vapaapotkusta reilun vartin pelin jälkeen, mutta pallo leijaili hieman vierailijoiden maalin ohi.
Keltainen sukellusvene siirtyi johtoon 26. minuutilla. Jaume Costa hassutti yhden vastustajan pois tilanteesta, ja tämän jälkeen mies löysi hyvin ajoitetulla syötöllä Luciano Vietton. Argentinalainen juoksi kolmen puolustajan läpi maalipaikkaan ja sijoitti pallon varmasti oikeaan alakulmaan.
Maalin jälkeen kotijoukkue oli terävämpi, ja se sai rakenneltua muutaman hyvän paikan. Tauolle lähdettiin kuitenkin 1-0-lukemissa.
Toisen puoliajan alku oli Villarrealille vaikea. Sergio Asenjon tuplatorjunta piti keltapaidat vielä johdossa, mutta hetkeä myöhemmin Mönchengladbach onnistui. Raffael harhautti itsensä vapaaksi, ja laukoi noin 25 metristä pallon Asenjon käsien kautta verkon perukoille.
Villarreal kuittasi maalin kahdeksan minuuttia myöhemmin. Vietto keskitti maalin eteen ja Gladbach-pakki Julian Korb purki pallon suoraan Denis Cheryshevin jalkoihin. Venäläinen tykitti vastapallosta kotijoukkueen johtoon.
Vierailjoiden tasoitus neljä minuuttia myöhemmin oli huikea. Granit Xhaka pommitti vapaapotkun noin 30 metristä laakapallona yläriman kautta maaliin.
Patrick Herrmann osui vielä kymmenisen minuuttia ennen loppua tolppaan, mutta Mönchengladbachin tasoitus jäi lopulta ottelun viimeiseksi maaliksi.
Tasapelin myötä Mönchengladbach jatkaa lohkon kärjessä yhdeksällä pisteellä. Villarreal on toisena kahdeksalla pisteellä ja FC Zürich on kolmantena pisteen espanjalaisia perässä. Keltainen sukellusvene kohtaa viimeisellä kierroksella Apollonin Kyproksella.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt meni tunteisiin: toimittaja toivoi, että Atlético Madridin kaudelta sammutettaisiin valot
- Kylian Mbappé on nyt todellisessa vaarassa menettää maalikuninkuutensa
- Kylian Mbappé ei harjoitellut, kun Real Madrid valmistautui Bayern-otteluun
- Barca-hyökkääjä vastasi kriitikoille: ”Ympärilläni on aina melua”
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Alvaro Arbeloalta raju purkaus – haukkui La Ligan tuomaritoiminnan
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Real Madridin perjantainen suoritus jätti ilmaan kysymyksiä
- Kylian Mbappé on nyt todellisessa vaarassa menettää maalikuninkuutensa
- Nyt meni tunteisiin: toimittaja toivoi, että Atlético Madridin kaudelta sammutettaisiin valot
- Kylian Mbappé ei harjoitellut, kun Real Madrid valmistautui Bayern-otteluun
- Atlético Madrid ja Diego Simeone tekivät harvinaisen rajun ratkaisun – Sevilla kiitti
- Ferran Torres ja Lamine Yamal kylvivät tuhoa Katalonian derbyssä
- Painava puheenvuoro – Deco otti kantaa Barcelonan ongelmiin
- Barca-hyökkääjä vastasi kriitikoille: ”Ympärilläni on aina melua”
- Uskomaton ottelu La Ligassa! Hämmentävä oma maali ja loppuhetkien draamaa
- Diego Simeone Barcelonan valituksesta: ”Olemme tottuneet näihin Madridissa”
- Huippuvalmentaja kiikarissa – Real Madrid kiinnostunut maailmanmestarista